Mämmi

Maistuuko mämmi?


  • Äänestäjiä yhteensä
    26
  • Äänestys suljettu. .
Kyllä maistuu. Tuskin kuitenkaan tänä päästäisenä moista herkkua huulieni taakse saan, kun on vähän hektisehköä tässä.
 
Mahdollisesti no joo.
En ole moneen vuoteen syönyt mämmiä, mutta aikoinaan söin paljonkin. Kai se maistuisi edelleenkin, mutta eipä vaan tartu rove mukaan kaupasta.
 
Mämmi on Toijalaa kauneimmillaan.
 
Ei sitten kauaa täällä asuttukaan - kämppä lähtee myyntiin, jos noin on.

Tiedän yhden rouvan joka oli ja on ehkä vieläkin tekemässä mämmiä Toijalassa. Se on just sen näköinen kuin voi kuvitella mämmitehtaan työläisen olevan.
 
Syön jos täytyy, mutta yleensä jää väliin. En muista milloin olen viimeksi mämmiä syönyt.
 
Kyllä se kerran vuodessa maistuu. Tosin nyt on tainnut pari vuotta jäädä väliin, kun sitä ei yksinasujana tule juuri ostettua. Vaan taitaapa sitä nykyisin saada rovetta pienemmässäkin pakkauksessa.
 
Eipä tuo erityisen hyvin maistu. Jos mämmiä on tarjolla, voin maistaa pienen nökkösen, mutta ei tulisi mieleenkään ostaa sitä itse kaupasta.
 
En ole koskaan maistanut enkä näe tarvetta muuttaa tilannetta.
 
Ei kyllä uppoa. Pienenä tuli syötyä maidon kera, kerman kanssa ei silloinkaan pystynyt.
 
Mämmi on pääsiäisen herkku, kera kerman ja sokerin. Ei kyllä muulloin tee mieli, mutta juurikin muutamana päivänä vuodessa. Nytkin muutama annospakkaus odottelee jääkaapisssa.
 
Lapsena mämmiä oli tarjolla pääsiäisen kulmilla aidosta tuohiropposesta (lue rove). Sitä piti syödä kun kerran oli pääsiäinen. Enimmäkseen pidin ja söin.

Nykyään ostan ja syön harvakseltaan.
 
Tokihan maistuu. Yleensä ostan yhden ropeen/roveen/tuokkosen pari viikkoa ennen pääsiäistä ja sitten syöntikiintiö on täynnä ajoissa ennen pyhiä.
 
Kyllähän tuo maistuu, muttei se sillain ole mikään himoherkku jota olis väkisin saatava päästäisenä. On kait nyt muutama pässiäinen mennyt ilman ihan hyvin.
 
Ylös