Massa vs. Räikkönen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Rälle
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Kyllä nämä jutut saa tähän päivään lopettaa. Massa on hyvä kuski, ei siinä mitään. Mutta kaukana Mestarien tasosta. Ei sarjan parhaalla autolla takarivistä noin heikosti nousta kohti kärkeä (vrt Kimi 2005).

Tiukkaa Massalle tekee voittaa, etenkään kisassa, Kimiä yhtään kertaa tänä vuonna, jos Kimillä on tekniikkamurheeton kisa.

Eli Massan suoritus tänään... ei huono mutta ei missään nimessä hyväkään. Jos ei olisi hajonnut lauantaina vaihdelaatikko olisi mies ollut aika-ajoissa mitä todennäköisimmin toinen ja kisassa olisi tippunut noin 15 sekuntia Kimin vauhdista ennenkuin Kimi alkoi säästelemään lopussa.
 
Itse asiassa alan kallistumaan jopa siihen, että Räikkönen antaa Massalle pahempaa kyytiä kuin Coulthardille ja Montoyalle konsanaan. Syy: Kimi on varmasti tällä hetkellä uransa huipulla jos tekijöiksi ajatellaan seuraavaa yhdistelmää: motivaatio/nälkä/taito/kokemus/olosuhteet (talli, auto). Esim. Alonson kohdalla voidaan ehkäpä jo hieman kyseenalaistaa ensimmäistä ja toista kohtaa...
 
Oli kyllä pettymys Massan kisa. En ihmeitä odottanutkaan, mutta paljon parempaa. Toki siihen vaikutti, että ajoi ekan stintin pehmeämmällä seoksella, mutta silti kuten JJ totesi, Schumi ja Kimi olisivat tehneet parempaa jälkeä.

Eiköhän kohta forumin viimeisetkin skeptikot voi jo kohdata totuuden.. :cool:
 
Aika rankkaa löylytystä antoi se elvis hamiltoni alonsolle. Taitaa alonso olla ihan paperia.
 
mh_84 sanoi:
Oli kyllä pettymys Massan kisa. En ihmeitä odottanutkaan, mutta paljon parempaa. Toki siihen vaikutti, että ajoi ekan stintin pehmeämmällä seoksella, mutta silti kuten JJ totesi, Schumi ja Kimi olisivat tehneet parempaa jälkeä.
Kisa ei kertonut miten vaikeaa kierrosrajoitetulla autolla oikeasti on ohittaa. Massahan nyt oli ainoa "kuuman ryhmän kuljettaja" joka kisoissa ylipäätään ohitteli (jos unohdetaan ensimmäinen mutka, mikä pitää tehdä), kunnes eteen tuli kohtuullisen kovia autoja. Jatko vasta kertoo miten pettymys Massan kisa todella oli. Massan suoritusta ei näin ollen voi suoraan verrata vanhoihin takaa tehtyhin nousuihin edessä olevia kilpailijoita nopeammalla autolla.
 
Massan nopein kisakierros oli avauskisassa melkein 2 sekuntia kimiä hitaampi, okei oli liikkeellä yhdellä pysähdyksellä mutta silti nopeusero oli aivan tolkuton, eipä taida olla massasta minkäänlaista vastusta kimille....
 
naukkis sanoi:

Toivotaan että olet oikeassa. Yhden pysähdyksen taktiikka, ajo lähes koko kisan ruuhkassa ja puoli kisaa radalle sopimattomilla renkailla ei tee oikeutta Massan suoritukselle tai kilpailun nopeimmalle kierrokselle.

Mutta eipä siinä mitään, uskon itsekin Kimin jatkossa olevan kisassa Massaa nopeampi. Mutta ei silti kannta nuolaista ennen kuin tipahtaa ;)
 
Sanoisin, että Kimi voittaa Massan noin 2/3 osaa kauden kisoista.
 
Törni sanoi:
Kisa ei kertonut miten vaikeaa kierrosrajoitetulla autolla oikeasti on ohittaa. Massahan nyt oli ainoa "kuuman ryhmän kuljettaja" joka kisoissa ylipäätään ohitteli (jos unohdetaan ensimmäinen mutka, mikä pitää tehdä), kunnes eteen tuli kohtuullisen kovia autoja. Jatko vasta kertoo miten pettymys Massan kisa todella oli. Massan suoritusta ei näin ollen voi suoraan verrata vanhoihin takaa tehtyhin nousuihin edessä olevia kilpailijoita nopeammalla autolla.
Totta tuo, mutta jopa Nico oli agressiivisempi Williamsillaan ja teki parempaa työtä.
 
wallu13 sanoi:
Sanoisin, että Kimi voittaa Massan noin 2/3 osaa kauden kisoista.
No mikä helvetti tuossa yhdessä kolmasosassa sitten tulee kiikastamaan?
 
mh_84 sanoi:
Totta tuo, mutta jopa Nico oli agressiivisempi Williamsillaan ja teki parempaa työtä.
Tekikö Nico enemmän ohituksia kuin Massa, vai mihin perustat tuon näkemyksen?
 
Kyllä se Kimi on ykköskuski, joo.

Todt: "Let Kimi päss föör thi tsämpiöntsip" :alppu:
 
Banaani sanoi:
Kyllä se Kimi on ykköskuski, joo.

Todt: "Let Kimi päss föör thi tsämpiöntsip" :alppu:
Massan vaihdelaatikkoon oli siis "unohtunut" ruuvimeisseli?
 
IceManFani sanoi:
Tai joku johto oli "hiertyny" rikki?? :D Mutta joka tapauksessa: Eiköhän se Massa siitä piristy vielä. Eihän sillä ikinä oo Australiassa menny kovinkaan hyvin.
Juuri näin. Eiköhän se maailmanmestaruuskamppailu käydä Räikkösen ja Massan välillä. Kahden nopeimman kuljettajan. Ja räkä on näistä kahdesta se nopeampi :thumbup:
 
Törni sanoi:
Tekikö Nico enemmän ohituksia kuin Massa, vai mihin perustat tuon näkemyksen?
No montako autoa Massa ohitti ensimmäisen kierroksen jälkeen? Yhden. En ole sanonut että Massa ajoi huonosti, sanoin vain että olisi voinut tehdä parempaakin työtä.
 
mh_84 sanoi:
En ole sanonut että Massa ajoi huonosti, sanoin vain että olisi voinut tehdä parempaakin työtä.

Itseasiassa paras mahdollinen olisi ollut viides sija, enempään ei viimeiseltä paikalta lähdettäessä tuolla radalta mahdollisuuksia ole. Melbourne ei todellakaan suosi normaaleissa olosuhteissa ohituksia.
 
Black Leopard sanoi:

Toki toki, mutta pointti olikin siinä, että jos vastaavassa tilanteessa olisi ollut tänään kisan voittanut henkilö tai eräs nimeltämainitsematon eläkeläinen, olisi tuloksena ollut tuo viides sija.
 
mh_84 sanoi:
No montako autoa Massa ohitti ensimmäisen kierroksen jälkeen? Yhden.
Lap chartin mukaan neljä. Speedin, Wurzin, Coulthardin ja Buttonin (Kovalaisen ohi pääsi tämän pyörähtäessä). Nico saman chartin mukaan nähdäkseni vain Ralfin.

Massan ajosuoritusta arvioitaessa on kohtuullista ottaa huomioon taktiikka. Massahan ajoi yhden pysähdyksen taktiikalla, joten häntäpään jäätyä taakse ohittaminen raskaammalla autolla ei ole ihan helppoa, edes Ferrarilla. Lisäksi hänellä oli ensimmäisellä stintillä pehmeämpi rengasseos, joka varmaankin stintin loppupuolella auton ollessa kevyt vaikeutti ajamista kiitettävästi. Muilla vastaavasti oli tuoreet kumit siinä vaiheessa. Oman varikkokäynnin jälkeen oli taas muita raskaampi auto.

Tuo taktiikka ei perustu radalla raivoamiseen, vaan sijoitusten parantamiseen muiden käydessä varikolla.
 
Viimeksi muokattu:
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös