Massa vs. Räikkönen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Rälle
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Törni sanoi:
No mikä helvetti tuossa yhdessä kolmasosassa sitten tulee kiikastamaan?

Massa on hyvä kuski, voittaa sekin muutaman Grään Priin todennäköisesti.
 
Eipäs sitä Massaa ole palkattu Ferrarille mestaruuksia voittamaan. Varmasti talli odottaa Kimin ottavan komennon alusta pitäen ja silloin ei tarvitse erikseen puhua ykkös- ja kakkoskuskeista.

Massa on kehittynyt kuitenkin kivasti ja napsii tasaiseen tahtiin pisteitä tallille. Kimin epäonnistuessa vie kenties pisteitä muilta, siis Alonsolta.
 
Rapu-70 sanoi:
Toivoisin että tämän kisan jälkeen asia on loppuunkäsitelty. Toivoisin, että laajemminkin ymmärrettäisiin se tosiasia, että Kimin veroisia kuskeja tässä sarjassa ei ole kovinkaan montaa ajanut. Sennan jälkeen ei yhtäkään ennen tätä.

Peesaan tässä. Mielestäni varsinkaan Suomessa ei ole oikein ymmärretty millaisesta luonnonlahjakkuudesta Räikkösen kohdalla on kysymys. Yleisessä keskustelussa revitellään juhlimisillä ja kankealla esiintymisellä. Suvereeni ajotaito ja kova paineensietokyky jää varjoon, kun media ja kansa rakastaa supliikkimiehiä. Mielestäni Räikkönen on monesti saanut surkean auton näyttämään hyvältä. Vertailu tallikaveriin näyttää totuuden, myös tänä vuonna.
 
Kimi on nyt mittapuu, johon verrataan.
Nyt kaikki haluavat lyödä Räikkösen, koska
voittaakseen täytyy voitta hänet.
 
No helppohan se Räikkösen ja Schumin nyt paremmilla säännöillä oli aikoinaan muita ohitella.

"Tämän vuoden sääntöjen takia ohittaminen on miltei mahdotonta", Massa valitteli kisan jälkeen.

Entä mikä näistä säännöistä on pahin? "Moottorin kierrosluvun rajoitin, renkaat, ihan kaikki."

jarpola sanoi:
Sehän nyt on selvää, että Massa on kakkoskuski, joka saa voittaa jos Kimillä ei ole siihen mahdollisuutta. Jätkien palkasta näkee, keneen panostetaan.
Näitä palkka-arvauksiahan aina heitellään. Turun Sanomat teki tuoreimman arvion viime viikolla yhdistelemällä useiden "alan todellisten asiantuntijoiden" arvauksia. Sen perusteella Ferrarilla on suhteessa maltillinen palkkaero, Räikkösen palkka vain 3-4-kertainen Massaan verrattuna. Henkilökohtaiset sponsoritulot ja voittobonukset tulee kummallekin lisäksi, jos tulee. Muutenhan Massalla onkin sitten pidemmän Ferrari-kokemuksen, Todt-suhteiden, viimevuotisen "Schumin ajokoulun" ja italialaisten sukujuurien ansiosta päivänselvä etulyöntiasema lähdettäessä tähän kauteen, mikä tasoittaa palkkaeron vaikutusta.

Renaultilla Fisico voi saada jo 9-kertaista palkkaa Kovalaiseen verrattuna. Mutta epätasa-arvoisimmasta tallista ei ole mitään epäselvyyttä, tittelin vie McLaren-Mercedes maksamalla huikeasti jopa yli 20-kertaista palkkaa Alonsolle Hamiltoniin verrattuna. Eikä tilannetta tallissa tasoita ainakaan se, että Alonso on kaksinkertainen maailmanmestari ja Hamilton tulokas. McLareniltahan on näitä tallimääräyksiä, hämäriä varikkokäyntejä, taktiikoita tai ns. "herrasmiessopimuksia" viimeisen 10 vuoden aikana nähty ihan siinä kuin muiltakin talleilta (tosin 2000-luvun puolella McLarenin auto on usein ollut niin surkea ettei tallimääräykset auttaisikaan mitään). Onneksi superlahjakkuus Hamilton pystyy sopeutumaan jopa Alonson mielen mukaan suunniteltuun autoon. Avauskisan jälkeen voikin jo ihmetellä, aikooko Alonso tehdäkin jotain ansaitakseen ne parikymmentä miljoonaa dollaria ekstraa, vai tuoko pelkkä kaksinkertaisen maailmanmestarin imago tallille riittävästi "lisäarvoa" samaan tapaan kuin Sashan studio tuo "lisäarvoa" Maikkarin formulalähetyksiin.
 
Ymmärrän kyllä Massaa tuossa. Todella järjetöntä touhua säännöistä päättäviltä. Kisoissa ei nähdä juuri lainkaan ohituksia, ja sääntöjä vielä muutetaan siihen suuntaan, että ohittamisesta tulee mahdotonta.
 
Se että Kimi ajoi kisassa sekuntia nopeamman kierrosajan kuin kukaan muu ja että aika oli myös nopeampi kuin mäccien aika-ajo virityksillä tehty aika lauantaina kertoo jotain ferrarista ja Kimin ajotaidoista:thumbup:
 
Kimi näyttäisi sittenkin jatkavan siitä mihin Schumi jäi. Hienoa! Kimi ajoi Australiassa kuin Schumacher konsanaan. Massa jäi kierroksella. Eiköhän se vähintäänkin horjuta Felipen talvitesteissä mahdollisesti noussutta itseluottamusta.
 
Lisäksi autosta tuli jäähdytysnesteitä pihalle eikä radio toiminut, Kimi olis tempaissut tuosta vielä sekunnin muuten pois.
 
Masa sanoi:
Kimi näyttäisi sittenkin jatkavan siitä mihin Schumi jäi. Hienoa! Kimi ajoi Australiassa kuin Schumacher konsanaan. Massa jäi kierroksella. Eiköhän se vähintäänkin horjuta Felipen talvitesteissä mahdollisesti noussutta itseluottamusta.
Hyvähän se on tietty, jos/kun Kimi päihittää Massan.

Mutta...kyllähän siitäkin olisi iloa, jos Massa pystyisi (vaikka siis häviäisi Kimille) viemään pisteitä muilta kilpailijoilta. Sikäli toivon, että Massan itseluottamus säilyisi hyvänä.

Tässä vaiheessa Massan/Kimin kaksintaistelu on vielä vaiheessa. Kuten jotkut kirjoittivat: ratkaisematon.
 
Masa sanoi:
Kimi näyttäisi sittenkin jatkavan siitä mihin Schumi jäi. Hienoa! Kimi ajoi Australiassa kuin Schumacher konsanaan.
Jossain täytyy kuitenkin olla eroa. Jos Kimin autossa olisi Kimin sijasta istunut Schumi, täällä kommentoitaisiin, että ei tuo nyt mikään ihmeellinen suoritus ollut. Noin ylivoimaisella autolla olisi voittanut kuka tahansa. Lisäksi Melbournen kilpailua olisi moitittu unettavan yksitoikkoiseksi, jota suurin osa kommentoijista ei olisi edes jaksanut katsoa loppuun. Massan vaihdelaatikon hajoamista pidettäisiin täysin "luontevana" Ferrarin taktiikkaan kuuluvana toiminteena :p
 
Täh, eikös se ollutkaan Ferkun taktiikkaa? :eek!:

Mutta kuka loppupeleissä tietää onko Ferrari 'niin' ylivoimainen. Ehkä se vain on se suomalainen joka saa sen näyttämään siltä..
 
Törni sanoi:
Jossain täytyy kuitenkin olla eroa. Jos Kimin autossa olisi Kimin sijasta istunut Schumi, täällä kommentoitaisiin, että ei tuo nyt mikään ihmeellinen suoritus ollut. Noin ylivoimaisella autolla olisi voittanut kuka tahansa. Lisäksi Melbournen kilpailua olisi moitittu unettavan yksitoikkoiseksi, jota suurin osa kommentoijista ei olisi edes jaksanut katsoa loppuun. Massan vaihdelaatikon hajoamista pidettäisiin täysin "luontevana" Ferrarin taktiikkaan kuuluvana toiminteena :p

Myönnän katsoneeni kisan vasta ensimmäisestä koosteesta maksuttoman maikkarin puolelta, mutta ainakin sen perusteella näytti, että ohjaaja poimi aika mukavasti niitä kamppailuja sieltä joukosta, eikä niinkään näytetty johdossa viilettävää ylivoimaista Kimiä. Tai taisteluja ja taisteluja... jonoajeluahan se pääasiassa oli, mutta ainakin kilvanajon näköistä...
 
mh_84 sanoi:
Mutta kuka loppupeleissä tietää onko Ferrari 'niin' ylivoimainen. Ehkä se vain on se suomalainen joka saa sen näyttämään siltä..

Joopa joo...
 
Vice sanoi:
Jaapa jaa, trallalallalaa

Sattuu, eikö? Ärsyttää nuo suomalaiset jotka pärjää.

Olihan tuo tylsä Australian kisaksi, mutta silti voitti useimmat kisat. Itse en sitä kyllä pahemmin kisan aikana ajatellut.
 
mh_84 sanoi:
Jaapa jaa, trallalallalaa

Sattuu, eikö? Ärsyttää nuo suomalaiset jotka pärjää.

Ja sitte se puhuukin vielä sillai tiedäkkö.. :nope: Ja Ja... Emmä nyt muuta keksi, mutta vtuttaa tommoset kaiken maailman Räikköset. :thumbdown
 
Mun mielestä on oikeus ja kohtuus, että Kimi istuu nyt maailman nopeimmassa autossa. Kun siihen Ferrarin nopeuteen yhdistetään tämän hetken maailman nopein kuljettaja ei tulos voi olla muuta kuin murskaavaa. Toki kausi on vasta aluillaan, mutta ilman suurempia ongelmia en näkisi Kimin ja Ferrarin voittokululle mitään esteitä.

Kimi todisti Mäkillä kuinka nopea hän on ja sai Mäkin näyttämään paremmalta kuin se olikaan. Hienoa, että nyt Kimillä on oikeasti mahdollisuus voittaa se himoittu MM, jonka Kimi todennäköisesti tekeekin tällä kaudella.

Massa on nopea, muttei tarpeeksi. Hänellä on vahvat suhteet/siteet Ferrariin toisin kuin Kimillä vielä, mutta loppupeleissä se on kuskin nopeus kisoissa, joka jää historian kirjoihin.
 
no vielä kerkiää tapahtumaan vaikka mitä. ei kaikki ole välttämättä kirkossa kuulutettu. toki suomalaisia kannatetaan mutta mclaren voi olla yllättävänkin kova vielä. en usko ferrarin ylivoiman olevan noin paljon mitä oli australiassa. no aika näyttää. siihen asti :alppu:
 
Massa sai karusti huomata ettei testikauden mestaruus paljoa paina kisoissa. Aika-ajoissa oli tulossa lähes sekunti takkiin ennen lipsahdusta ja kisassa kaksi, ja vielä tallikaverilta. Saas nähdä miten mies kokoaa itsensä.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös