Materiaa sielun täytteeksi, osa IV

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kouvotsvoni
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
ja pistää säästyneet rahat kotimaisiin tuotteisiin.

Jeps, sellainen periaatepäätös jo tehtiin taloudessamme aiemmin että esim. kurkut ja tomaatit (joiden suurkuluttajia olemme) ostetaan jatkossa kotimaisina. Pieni, mutta periaatteellinen ele.
Suurin osa ruokatarvikkeista (joka edustaa taloutemme menoista suurinta muuttuvaa menoerää) on muutenkin kotimaisia. Paitsi ne, joita ei kotimaassa kasvateta.

Näin väittäisin että ostoksiemme kotimaisuusaste on kasvanut verrattuna parin vuoden takaiseen tilanteeseen. Teboilin bensaa en tankkaa kuin pakosta, jotta raha jää kotimaahan.
 
Sama täällä. Enemmän tulee ostettua kotimaisia tuotteita kuin aikaisemmin.
 
Gigantti muistaakseni ilmoitti palkkaavansa 150 työntekijää lisää mikä melko harvinaista näinä aikoina. Silloin ei ollut kuin karkuun juoksevia työntekijöitä kun mä ainoan kerran Gigantissa kävin. Kännykän oisin ostanu mut piti mennä Expertille.
 
Antipatiat Giganttia kohtaan johtuu vain siitä, että kurjistaa mun asiakkaiden elämää. Eihän tuo nyt tunnu niin kivalle, kun Gigantti myy ulos halvempaan hintaan, kuin mun asiakkaat ostaa sisään. Eivät pysty edes nahkoineen myymään kodinkoneita.
Empä muista koska olis viimeks ostanu tieto-elektroniikkaa muualta kuin gigantista tai verkkiksestä. Eipä juuri muualta kannata ostaa ellei ole kampanja/poistohinta. Alkuvuosina gigantissa oli ikävä asioida, kun myyjät ahdistelivat, mutta nykyään saa asioida rauhassa.
 
Kyllä sen pitää mennä niin, että kun Minä astun sisälle kauppaan, kauppias tulee tervehtimään ja Minä ilmoitan mitä tulin ostamaan. Ne on eri miehiä, jotka käy "vähän kattelemassa". Ja jos Minä tarvitsen jonkun lisävarusteen laitteeseeni, Minun ei tarvitse muistaa laitteen merkkiä vaan kauppias katsoo tietokoneeltaan minkä merkkinen laite kotoani löytyy, koska heiltä sen olen kuitenkin ostanut.
 
Ja nyt pitäis ostaa induktiotaso, kun toi kohta 8 vuotias ei tahdo enää toimia. Korjaamisen hinnaksi tulisi 300-500 eukkia, joten kannattaa ostaa uusi.

Kikanttiin en mene.:mad:
 
Mikäs vika Gigantissa? Tuotteet on halpoja ja löytyy hyllystä. Voihan sitä tietysti ostaa tuotteensa Expertiltä ylihintaisena ja kolmen viikon toimitusajalla, mutta mitään järkeä siinä ei ole.

Jos haluaa maksaa enemmän niin sitten kannattaa ostaa suomalaista. Mitään järkeä ei ole maksaa ylihintaa ulkolaisesta tuotteesta. Parempi säästää ulkolaisissa tuotteissa ja pistää säästyneet rahat kotimaisiin tuotteisiin.
Ainakin joitakin vuosia sitten Gigantti toi esim. Sonyn tv:t ns. harmaatuontina ohi virallisen maahantuojan, ja tästä syystä ei Gigantista ostettuja Sonyja huollettu Sonyn virallisen maahantuojan toimesta ollenkaan.
En tiedä onko Gigantilla samaa meininkiä vieläkin, mutta tuon tapauksen jälkeen ainakin itse tullut vähän sitä välteltyä....

Toisaalta taas sitten Expertiltä sain kyllä viimeksi aivan loistavaa palvelua, ja pakettihinta painui Gigantin vastaavan alle jopa.
Eli kai se riippuu vähän mitä ostaakin, ja mistä. Expertiltä aion kysyä tarjousta myös ensi kerralla, sen verran hyvän vaikutuksen myyjä teki.
 
Eikös tämä osoittautunut urbaanilegendaksi?

Tuskin kun se tieto suoraan huollosta tuli, ja satuin olemaan paikallakin kun näin todettiin asiakkaalle ihan henk. koht.

edit. Siinä meinaan oli asiakkaalla huumori herkässä kun roudasi isoa telkkua takaisin autoonsa.
edit2. Ei sen puoleen, eihän se takuuta poista tietenkään, mutta huollot vaan menee myyjäliikkeen kautta.
 
Viimeksi muokattu:
Eikös tämä osoittautunut urbaanilegendaksi?

Ainakin osa Electroluxin kodinkoneista on sellaisia, ettei suomalainen maahantuoja voi auttaa varaosien hankinnassa.

Suurempi vaiva on kuitenkin kuulema se, että jotkut tilaa kodinkoneensa Virosta netin kautta ja ne on ihan eri tyyppiä kuin täällä myytävät.

Mitä itsellä kokemuksia on, niin kun tähän taloon kodinkoneet hommattiin, niin maahantuojan ja Gigantin malli- ja tyyppitiedot eroaa varsin selvästi. Kaipa Gigis ostaa euroopasta ison erän, joita sitten jaellaan ympäri europpaa myymälöihin.
 
Ainakin joitakin vuosia sitten Gigantti toi esim. Sonyn tv:t ns. harmaatuontina ohi virallisen maahantuojan, ja tästä syystä ei Gigantista ostettuja Sonyja huollettu Sonyn virallisen maahantuojan toimesta ollenkaan.
En tiedä onko Gigantilla samaa meininkiä vieläkin, mutta tuon tapauksen jälkeen ainakin itse tullut vähän sitä välteltyä....

Toisaalta taas sitten Expertiltä sain kyllä viimeksi aivan loistavaa palvelua, ja pakettihinta painui Gigantin vastaavan alle jopa.
Eli kai se riippuu vähän mitä ostaakin, ja mistä. Expertiltä aion kysyä tarjousta myös ensi kerralla, sen verran hyvän vaikutuksen myyjä teki.

Eikös tämä osoittautunut urbaanilegendaksi?

En tuosta Gigantti-casesta osaa sanoa, mutta Verkkokauppa ainakin tuo Samsungin televisioita itse maahan. Aiheuttaa juuri samanlaisen huoltodilemman.
 
Mitä itsellä kokemuksia on, niin kun tähän taloon kodinkoneet hommattiin, niin maahantuojan ja Gigantin malli- ja tyyppitiedot eroaa varsin selvästi. Kaipa Gigis ostaa euroopasta ison erän, joita sitten jaellaan ympäri europpaa myymälöihin.
Noihan se tekee. Mallinumerot eroaa hieman esim. Expertin myymistä, koska paketti sisältää manuaalit suomeksi, ruotsiksi, norjaksi ja tanskaksi kun Suomessa myytävissä on vain ruotsiksi ja suomiksi manuaalit. Sitten on jotain pieniä ominaisuuksia ja lisävarusteita jätetty paketista pois jolloin hinta on saatu alhaisemmaksi. Expertiltä kun ostaa niin saa kaikki herkut.
 
Eikös tämä osoittautunut urbaanilegendaksi?
Eikös gigantista ja verkkiksestä ostetut yleensä palauteta takuuasioissa k.o. liikkeisiin? Kätevämmin se noin menee mun mielestä kuin randompuodeista jotka ei huoltoja hoida ja sitten pitää itse toimittaa laite johonkin hämärään merkkihuoltohuoltofirmaan. Jotenkin vaikuttaisi että ainakin gigantti hoitaisi takuut itse kun siellä sitten joskus on takuukorjattuja eriä myytävänä edukkaasti.
 
Kyllähän gigis joutuu antamaan takuuseen uuden tilalle, jos korjaus ei onnistu. Olisi pisneksille aikamoinen kuolinisku, jos näin ei olisi.
 
Gigantilla on keskusvarasto Norjaaniassa, johon ostetaan vitusti tavaraa ja puljataan sitten sieltä putiikkeihin.
Missä välissä ja miksi helvetissä siihen kannattaisi esim Suomen maahantuoja ottaa väliin häsäämään?
Asiakas voi katsoa ihan itseään peiliin ja huokaista syvään jos ostaa Gigantista telkkarin ja alkaa viemään sitä takuuhuoltoon mihinkään muualle kun Giganttiin. Takuuasioissa kun jälleenmyyjä on aina se ensimmäinen taho johon tulee olla yhteydessä.
 
Ylös