Örfil
Guest
Ja se on edelleen pirun vähän se.
Saapui tänään 1ahdessa ruumisarkun kokoisessa pahvilootassa tontille ja tuli myös kasattua
Kenen?
Juu ja turvaverkon olisi hyvä olla jousien verkon puoleisella reunalla. No, turhan paljon näkee trampoliineja ilman suojaverkkoja sekä jousien päällä olevaa suojaa :nope:Eikös tuo olisi turvallisempi, jos tuo olisi maantasolla?
Ei tippuisi niin korkealta.
Olin minäkin yhdeksän ennenkuin uskalsin vitosesta hypätä. Seuraavaksi pitäisi tyttö opettaa hyppäämään kolmosesta (ja vitosesta) pää edellä. Minä en ole oikein koskaan perustanut muuten hyppimisestä. Vieläkin yritän pitää sen verran tuntumaa, että joka kesä pari kertaa lasten kanssa hyppypaikalla käydessä on vitosesta loikittava. Kympin hypyt onkin sitten jo tehty.Minä olen luvannut hyppääväni seuraavalla flamingokäynnillä myöskin vitosesta.
Kovin menestyksekkäästi olen sitä käyntiä onnistunut toistaiseksi välttelemään.
Olen siis kuusivuotiaaseen likkaan verrattuna täysi vätys.
Ei ylitä uutiskynnystä.
Minä olen luvannut hyppääväni seuraavalla flamingokäynnillä myöskin vitosesta.
Kovin menestyksekkäästi olen sitä käyntiä onnistunut toistaiseksi välttelemään.
Olen siis kuusivuotiaaseen likkaan verrattuna täysi vätys.
Ei ylitä uutiskynnystä.
Lupasin saman pojalle muutamia vuosia sitten. Siis että jos sä hyppäät niin pitää minunkin hypätä, ja se jumalauta hyppäs. Ei auttanut. Viimeksi joskus teininä hypännyt vitosesta. Flamingossa parasta on se spa, lapset kotiin ja pohjat spa:n eau rougesta!
En ole löytänyt tätä paljon puhuttua spa-puolta.
Siinä kahvilan vieressä on sen sisäänkäynti. Se on K18 ja sulla pitää olla erikseen sinne ranneke. Siellä voi juoda keittoa altaassa!
Olin minäkin yhdeksän ennenkuin uskalsin vitosesta hypätä. Seuraavaksi pitäisi tyttö opettaa hyppäämään kolmosesta (ja vitosesta) pää edellä. Minä en ole oikein koskaan perustanut muuten hyppimisestä. Vieläkin yritän pitää sen verran tuntumaa, että joka kesä pari kertaa lasten kanssa hyppypaikalla käydessä on vitosesta loikittava. Kympin hypyt onkin sitten jo tehty.
Toivottavasti tuo nyt sinua sitten motivoi moiseen, jos kerran polttelee. Ei tuolta vitosesta jalat edellä vaan voi paljoa sattua, ei mitenkään.
Jos osaisin uida niin hyppisin vaikka mistä. Ei mua ne korkeudet pelota mutta se hukkuminen vähän.
Olin itseasiassa aikuisten uimakoulussa taannoin ainoa, joka uskalsi tehdä kurssin lopuksi hypyn ponnulta, kun oli sen verran itsevarmuutta tullut, että uskoin pulpahtavani pintaan kuin korkki tai siika.
Jos onnistuu hyppäämään vitosesta jalat edellä suoraan laiturille sattuu takuuvarmasti erittäin kovasti luiden murtuessa iskun voimasta.