Mclaren jäi kiinni teollisuusvakoilusta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Ferrari 4ever
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Tulee mieleen vuoden 1995 brasilian GP:n polttoainesekoilut. Benetton ja Williams menettivät valmistajan pisteet mutta kuljettajat (Schumacher ja Coulthard) olivat "syyttömiä" laittomuuksiin sortuneissa talleissa ja saivat pitää pisteensä.

Wikipedia sanoi:
Brasilian Grand Prix 1995 oli Formula 1 -sarjan osakilpailu, joka ajettiin 26. maaliskuuta 1995 Autódromo José Carlos Pace -radalla São Paulossa. Kilpailu oli kauden 1995 ensimmäinen kilpailu, ja sen voitti Michael Schumacher.

Kilpailun jälkeen Schumacher ja David Coulthard hylättiin, koska heidän autoistaan otetut polttoainenäytteet eivät olleet FIAn mukaan sääntöjenmukaiset. Gerhard Berger julistettiin voittajaksi. Benetton ja Williams kuitenkin protestoivat päätöstä, minkä seurauksena kumpaakaan kuljettajaa ei hylätty, koska polttoaineen ei nähty antavan heille mitään hyötyä. Benetton ja Williams kuitenkin menettivät valmistajien MM-pisteet.
 
jos toi pitää paikkaansa on se perseestä. kyllä niiden kuljettajien pisteet olis pitänyt ihan yhtä hyvin lähteä. odotellaan virallista
 
Sama uutinen maikkarilla, joten tossa penalty. No maksaa mäkille USD 150-200, joten ihan merkittävä. Se että kuskit saa täysin pitää pisteensä on kyllä pettymys.
 
Tomppa sanoi:
Ihan turhaa linkittää tänne lähteitä tyyliin sportti.com, jotka siteeraavat vain isompia lähteitä.
Turha linkittää myöskään autosport.com:ia kun provosoivat väärillä uutisilla :frank:
 
Onko edelleenkään virallinen tieto ? Gazzettasta taisi lähteä nyt liikkeelle...

Jos kuskit saa pitää pisteet niin huhhuh mitä sekoilua taas vaihteeksi. Todella reilua muita kuljettajia kohtaan. :jaska:
 
jameson sanoi:
jos toi pitää paikkaansa on se perseestä. kyllä niiden kuljettajien pisteet olis pitänyt ihan yhtä hyvin lähteä. odotellaan virallista
Eiköhän nuo BBC uutiset olleet vain brttien toiveunia.
 
tallipisteet pois ja 100milliä sakkoo.
Meille katsojille ei mitään vaikutusta mihinkään suuntaan. Olisi mieluummin ollut rankaisematta kokonaan.
 
IceManFani sanoi:
Joo, täydellistä pelleilyä tollanen ois. Tämä McLarenin rike on pahempi ku se Toyotan rallin puolella tekemä rike (se josta ne sai sen bannin rallin mm-sarjassa). Siis ei saatana jos kuskit saa pitää pisteensä, niin jo on tyhmä päätös! Kuskienki pojot pitäs ottaa pois. Ne on sentään saatu vilpillä.
jos en muista väärin, niin sillon myös tojotan keississä kuskit sai pitää pisteensä, vain tiimiä rangaistiin....
 
Mikäli uutinen paikkansa pitää, niin tämähän tarkoittaa nyt sitä, että jos tahtoo voittaa vain kuljettajien mestaruuden, saa varastaa tietoa muilta.
 
öö ruz sanoi:
Jos mäkki selviää pelkällä sakolla ja valmistajien pisteiden menetyksellä(lisää rahanmenetystä) se on sama kuin ei mitään.

Jahas, eli rahalla voi ostaa itsensä kuiville. Eihän tämä todellakaan ole mitään muuta kuin rahallinen sakko. Jep jep.
 
Espilepsia sanoi:
Tuo voi taas voi johtua ihan puhtaasti siitä, että annetaan huhuille kuva joka vahvistaa toimittajan näkemystä. Olisi siis mukava nähdä muiden tallien pilttuut, että miltä muualla näyttää. Jos muissa sama meininki, niin eihän tuossa sitten olekaan mitään erikoista.
Katselin mielenkiinnosta muiden kisojen kuvia. Siellä oli lähinnä kuvia autoista radalla ja jonkin verran ihmisistä otettuja kuvia. Ei siis ole minkäänlaista vertailumateriaalia, että miten McLarenilla on aiemmin toimittu. Samoin näyttäisi nyt olevan kuvia lähes ainoastaan McLarenin pilttuusta eli edelleen on vertailukohdat vähissä. Varmaan kuvaajat ottavat kuvia jotka tukee ajatusta McLarenin pois lähdöstä, voivat sitten myöhemmin (poislähdön mahdollisesti toteutuessa) kehua aavistaneensa rangaistuksen olevan kovasti vakavaa sorttia.
 
Ferrarin&McLarenin tietotaidolla kehitettyjen autojen kuljettajat saavat jatkaa MM-taisteluaan.
No ei siinä Bemari ja Rellu hetkeen paljoa mahtaisikaan jos McLarenin ja Ferrarin fuusio toteutuisi.
 
Eiköhän tuo nyt ole virallinen päätös. Aika nahkaista sanoisin, ainoa tapa millä FIA pystyi pitämään suuren yleisön mielenkiinnon yllä ja samalla yritti pitää kiinni omasta arvovallastaan näpäyttämällä selvästi väärin tehnyttä tallia. Voitti mestaruuden Alonso tai Hamilton niin mestaruutta ei voi juuri arvostaa minään koska se tuli vehkeilemällä.

Kiva nähdä minkälainen ilme on Dennis sedällä 21:15 alkavassa tiedotustilaisuudessa.
 
Eli se siitä.. On kyllä naurettavan lepsu rangaistus. No pitää ottaa vitutukseen sit :alppu:
 
Ronzo sanoi:
Eiköhän tuo nyt ole virallinen päätös. Aika nahkaista sanoisin, ainoa tapa millä FIA pystyi pitämään suuren yleisön mielenkiinnon yllä ja samalla yritti pitää kiinni omasta arvovallastaan näpäyttämällä selvästi väärin tehnyttä tallia. Voitti mestaruuden Alonso tai Hamilton niin mestaruutta ei voi juuri arvostaa minään koska se tuli vehkeilemällä.

Kiva nähdä minkälainen ilme on Dennis sedällä 21:15 alkavassa tiedotustilaisuudessa.
Samaa mieltä. (kuten tuosta veikkaus-toikista voi päätellä..;) )

RD:ltä ja Mäciltä saattaa vielä tulla jotain järisyttävää.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös