Mercedes-AMG Petronas 2021

ouzei

Well-known member
Liittynyt
22.5.2018
Viestit
2600
Aika-ajoissa Nico Rosberg pystyi kyllä ihan samaan kuin Lewis Hamilton. Kun miehet olivat tiimikavereita Mercedeksellä, Hamilton voitti Nicon 42 kertaa aika-ajoissa, kun taas Nico voitti Hamiltonin aika-ajoissa 36 kertaa. Hyvin tasaista siis.

Hamilton oli yleisesti ottaen parempi kisavauhdissa, sekä märällä kelillä.

Mutta kyllä Nico Rosberg oli melko lähellä Hamiltonia, paljon lähempänä kuin esimerkiksi Valtteri Bottas. Täytyy muistaa, että Hamilton voitti maailmanmestaruuden vasta viimeisessä kisassa myös kaudella 2014, eli Nico pystyi taistelemaan tittelistä ihan loppuun asti.

Linkissä näkee hyvin Hamiltonin ja Rosbergin keskinäisen statistiikan.

https://www.skysports.com/f1/news/12433/10684216/lewis-hamilton-nico-rosberg-the-final-mercedes-head-to-head-record
Omasta mielestä aika-ajot on Hamiltonille melkein jopa heikkous, mikä nyt on tietysti vähän hassusti sanottu kaikkien aikojen eniten paaluja ajaneesta kuskista. Mutta tosiaan Rosberg laittoi hyvin hanttiin ja Bottaskin oli ajallisesti suhteellisen varsin lähellä, vaikka ei Alfalla enää miltään erikoiselta aika-ajajalta ole näyttänyt. Lewiksen isoimmat vahvuudet kuitenkin tosiaan ehdottomasti kisa-matkalla.
 
SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5338
Niin pisteissä "hävisi" Russelille tunnetusti sen takia että toimi koekaniinina tallille ensimmäiset kahdeksan kisaa kaudella 2022, jonka jälkeen sitten tietysti keräsi enemmän pisteitä kuin Russell. Kaudella 2016 "hävisi" Rosbergille Malesian konerikon takia, ja muiden hänestä riippumattomien syiden takia. Ymmärrät pointin.
Se meni kuule niin päin, että vielä Malesian konerikon jälkeenkin hänellä oli kaikki langat omissa käsissään. Voittamalla kaikki jäljellä olevat kisat olisi mestaruus irronnut, mutta pää petti heti seuraavassa kisassa Japanissa. Voitto meni omaan ajovirheeseen.
 
Renessanssinero

Perusfeidaaja
Liittynyt
23.4.2005
Viestit
4918
Sijainti
Vantaa
Eli tossa oli malliesimerkki sulamisesta ja henkisen kantin pettämisestä. Kun olisi pitänyt alkaa ajamaan tosissaan, niin Hamiltonin pää petti ja mokasi. Ei siis mikään kovin vahva kuski henkisesti.

Lisäksi tuolla kaudella Hamiltonin henkinen kantti petti ensimmäisen kerran jo Epsanjassa, kun yritti voittaa kisan ekalla kierroksella ja kolaroi tallikaverinsa kanssa. Järkevämmällä ajolla olisi päässyt ohitse myöhemmässä vaiheessa kisaa.
 
BJohnson

Ukrainan aseistaja 🇺🇦
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
4970
Eli tossa oli malliesimerkki sulamisesta ja henkisen kantin pettämisestä. Kun olisi pitänyt alkaa ajamaan tosissaan, niin Hamiltonin pää petti ja mokasi. Ei siis mikään kovin vahva kuski henkisesti.
Vähän kuin Schumacher 1999. Piti kisata mestaruudesta, niin ajoi jalan poikki.
Taitaa olla tyyppivika kaikilla seitsenkertaisilla maailmanmestareilla, ettei kypärä kestä.
 
Joel Hallikainen

Muusikko
Liittynyt
17.1.2017
Viestit
4365
Jos Hamilton ottaa tämänkin kauden kuokkaan Russellilta niin Hamiltonin uralle mahtuu neljät turpakäräjät tallikaverilta. Vettelikin otti taantumapäissään vain kolmesti turpaan. Melko pysäyttävä fakta maailmanmestareiden kategoriassa.
 
ouzei

Well-known member
Liittynyt
22.5.2018
Viestit
2600
Jos Hamilton ottaa tämänkin kauden kuokkaan Russellilta niin Hamiltonin uralle mahtuu neljät turpakäräjät tallikaverilta. Vettelikin otti taantumapäissään vain kolmesti turpaan. Melko pysäyttävä fakta maailmanmestareiden kategoriassa.
On tuo Lewisin tilasto tallikavereita vastaan melkoisen kova kuitenkin edelleen, vaikka toki nämä tappiot Russelille jonkinlaisen kuprun siihen tekee. Harvalla jos kellään kuitenkaan on noin kovan luokan tallikavereita ollut vastassa läpi uran.
 
Takagummi

Well-known member
Liittynyt
14.9.2021
Viestit
102
Mielestäni on myös niin, että kun urat ovat pidentyneet, niin on luonnollista että kovat mestarit eivät millään ole enää viimeisinä vuosina parhaimmillaan. Ei se silti poista menneisyyden saavutuksia. Vaikka esim. Schumacher olisi voinut jättää paluun tekemättä, ei se silti poista sitä, että 90-luvun ja 2000-luvun Schumacheria ei olisi kukaan voittanut samalla autolla. Toki tyylikkäämpi kiistatta lopettaa äärimmäisellä huipulla. Sitä on mahdoton tietää, onko Hamilton hidastunut vai onko Russell miten kova, kiistatta kuitenkin ainakin Bottasta röyhkeämpi. Testailuteoriat yms. nyt voi unohtaa.
 
Viimeksi muokattu:

Ajax

Well-known member
Liittynyt
22.4.2024
Viestit
30

Vai että Schumia ei muka kukaan olisi pystynyt lyömään samalla autolla? Aika rohkea väite täytyy sanoa! Schumacher ajoi lähes koko uransa sarjan historian selvimmällä ykköskuskin statuksella, ja sitten kun sitä statusta ei enää ollut, hänet lyötiin neljä kertaa putkeen.

Michael Schumacher oli koko uransa ajan loistava kuljettaja, siitä ei epäilystäkään. Schumin ympärille ei olisi koskaan rakennettu tiimiä, jos hän ei olisi ollut hyvä. Silti Schumin uraa tulee aina varjostamaan se, että samalla autolla kenellekään ei annettu mahdollisuutta haastaa häntä, ja sitten kun annettiin niin häntä lähestulkoon dominoitiin.

Jo Benettonin aikana muistan kun liikkui paljon huhuja, että Schumacherille olisi järjestetty laittomia juttuja, jotka teki autosta nopeamman kuin tallikaverin. Taisi olla Jos Verstappen, joka sanoi myöhemmin sitten varmaksi, että se piti paikkansa. Ferrari ajoista ei tarvitse edes puhua, kirsikkana kakun päälle kun lähti vielä Räikköstä karkuun eläkkeelle.
 
Se on ihan totta, että Schumacher oli koko ensimmäisen uransa kiistaton ykköskuljettaja eikä kakkoskuljettajaksi varmaan edes yritetty ketään äärimmäisen kovaa vastustajaa. Täytyy kuitenkin muistaa, että kyllä Schumacherin tallikaverit olivat ennen kakkoskuksiksi joutumistaan ihan kovien kuljettajien maineessa, ja ns. "kakkoskuskittuminen" tapahtui sitten luonnostaan. Mielipiteitähän nämä ovat eikä varmaa faktaa voi saadakaan, mutta Schumacher oli etenkin 90-luvulla mielestäni selkeästi muita parempi. Esim. vaikka kaudet 1995-1997. 1994 Benettonin laittomuuksista on puhuttu loputtomasti ja vaikka se olisikin faktaa, Schumacher voitti mestaruuden silti Williamsia hitaammalla autolla.
 
Ajax

Well-known member
Liittynyt
22.4.2024
Viestit
30
5 kisaa, nyt vähän tarkkuutta juttuihisi TeamVerstappen.

Eikös Hamilton - Russell vertailussakin pilkota kausia palasiksi, niin mikä nyt estää Piquetia pitämästä Schumin tallikaverina?
🤣🤣🤣

Hyvää juhannusta🤙
 
Ajax

Well-known member
Liittynyt
22.4.2024
Viestit
30
Se on ihan totta, että Schumacher oli koko ensimmäisen uransa kiistaton ykköskuljettaja eikä kakkoskuljettajaksi varmaan edes yritetty ketään äärimmäisen kovaa vastustajaa. Täytyy kuitenkin muistaa, että kyllä Schumacherin tallikaverit olivat ennen kakkoskuksiksi joutumistaan ihan kovien kuljettajien maineessa, ja ns. "kakkoskuskittuminen" tapahtui sitten luonnostaan. Mielipiteitähän nämä ovat eikä varmaa faktaa voi saadakaan, mutta Schumacher oli etenkin 90-luvulla mielestäni selkeästi muita parempi. Esim. vaikka kaudet 1995-1997. 1994 Benettonin laittomuuksista on puhuttu loputtomasti ja vaikka se olisikin faktaa, Schumacher voitti mestaruuden silti Williamsia hitaammalla autolla.
Joo kyllä Schumi kova, ei sitä voi oikein mitenkään kiistää. Pieni kysymysmerkki vain jäänyt siitä ihan absoluuttisesta tasosta minulle ja monille muille. Jos katsoo vaikka miten joku Verstappen on nyt myllyttänyt tallikavereitaan ykköskuskin statuksella, mutta sitten kun on ajanut ns "equal statuksella" Sainzia ja Ricciardoa vastaan, niin ei se meno ole sitten ollut läheskään samanlaista.
 
Bukko

Voorumisti
Liittynyt
26.3.2019
Viestit
2982

Joo, ei se meno Schumillakaan equal statuksella ollut ihmeellistä, hävisi mm. Rosbergille. Toisaalta ykköskuskina Benettonilla Verstappenmaista dominointia. Ei ollut kakkosesta mihinkään 94-95, eikä oikein Ferrarillakaan aluksi.
 
Joel Hallikainen

Muusikko
Liittynyt
17.1.2017
Viestit
4365
Joo kyllä Schumi kova, ei sitä voi oikein mitenkään kiistää. Pieni kysymysmerkki vain jäänyt siitä ihan absoluuttisesta tasosta minulle ja monille muille. Jos katsoo vaikka miten joku Verstappen on nyt myllyttänyt tallikavereitaan ykköskuskin statuksella, mutta sitten kun on ajanut ns "equal statuksella" Sainzia ja Ricciardoa vastaan, niin ei se meno ole sitten ollut läheskään samanlaista.
17-19-vuotias Verstappen eri kuski kuin nykypäivänä, harva edes on ykkösissä sen ikäisenä. Verstappen löi Sainzin pistein 49-18, en tiedä millaista myllytystä olisi pitänyt odottaa 17-vuotiaalta?
 
Takagummi

Well-known member
Liittynyt
14.9.2021
Viestit
102
Schumacherin ajamisessa oli 90-luvulla jo visuaalisestikin ihan erilaista raivoamista kuin muilla. Kannattaa katsoa vaikka pätkiä 1996-1997. Toki ajotyylikysymyskin verrattuna vaikka Hilliin, mutta mielestäni uskomatonta miten pystyi kolmeen voittoon 1996 Ferrarilla, joka vaikutti ihan kamalalta autolta. Mersu-uralla suurin ongelma taisi ikääntymisen lisäksi olla renkaat, joihin ei enää sopeutunut ollenkaan.
 
Renessanssinero

Perusfeidaaja
Liittynyt
23.4.2005
Viestit
4918
Sijainti
Vantaa
No nyt on Toto Wolffi iloinen, kun kummatkin tallin kilpurit pääsivät hyviin lähtöruutuihin aika-ajoissa.
 
Ylös