Merkittäviä ja klassikon aseman saavuttaneita musiikkiesityksiä

The Guardian-lehden Caroline Sullivan näkee Tommy Lindgrenin mukaan Lady Gagassa populaarimusiikin suunnannäyttäjän. Itse en ole ihan samaa mieltä. Lindgreniltä jää ehkä huomaamatta, että Poker Facessa hypnotisoi sama asia kuin Rhihannan Umbrellassa, kertosäkeen rytmittäminen tavuilla. Ulkomusiikillisia ansioita ei toki kannata vähätellä, mutta olennaista kuitenkin edelleenkin on, että itse kappaleessa on jotain tarttuvaa. Sitä en epäile, etteikö molempia hittejä olisi tehty "primitiivisiksi" laskelmoiden.

Jake Nyman muuten totesi viime viikolla Priima-nimisessä ohjelmassa jotain sen tyylistä, että kuten vitsitkin on jäljitettävissä ehkä seitsemään peruslajiin, myös populaarimusiikki perustuu ehkä 8-10 peruskonseptiin ja niiden variaatioihin. Samaa mieltä.
 
Viimeksi muokattu:
Jotenkin en usko, että Umbrel-la-lal-laalaa ja Po-po-poker face nousisivat klassikon asemaan..jos sen tekevät, niin rupean suosiolla kalkkikseksi ja sanon kaikkea uutta musiikkia paskaksi.
 
Jotenkin en usko, että Umbrel-la-lal-laalaa ja Po-po-poker face nousisivat klassikon asemaan..jos sen tekevät, niin rupean suosiolla kalkkikseksi ja sanon kaikkea uutta musiikkia paskaksi.
Millaista mahtaisi se tulevaisuuden musiikki olla jonka taustalla soidessa Umbrellat ja Pokerfacet olisivat klassikkoja. Meinasin kirjoittaa tähän jatkoksi muutaman rivin itsestäänselvyyksiä, mutta jätin sitten väliin moisen.
 
Vois tietty äkkiseltään kuvitella, mutta kyseessä on karvan vaille parimetrinen atk-inssi.

Omasta puolesta vois laittaa vaikka Perfect Strangersin.
Vähintään kerran viikkoon täytyy laittaa autossa soimaan ja laulaa mukana.

Mulle tän biisin teki tutuksi Ari Koivunen, mutta hänen jälkeensä olen kuunnellut alkuperäisartistin muutakin tuotantoa. Loistava kappale...jotain elämän suurempaa tässäkin on.
 
Laitetaanpas muutama julkaisu, jotka ovat tavalla tai toisella järisyttäneet musiikkikulttuuria omana aikanaan ja vaikuttaneet sen jälkeiseen musiikkiin (jo mainitun Queenin Bohemian Rhapsodyn lisäksi). Ja täyttävät otsikon klassikkoehdon.

1967: The Beatles: Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Band
1970: Pink Floyd: Atom Heart Mother (Dark Side of the Moon tai The Wall myös)
1973: Mike Oldfield: Tubular Bells
1974: Kraftwerk: Autobahn (tai The Man Machine)
1976: Jean-Michel Jarre: Oxygène
1982: Michael Jackson: Thriller
 
Viimeksi muokattu:
Mulle tän biisin teki tutuksi Ari Koivunen, mutta hänen jälkeensä olen kuunnellut alkuperäisartistin muutakin tuotantoa. Loistava kappale...jotain elämän suurempaa tässäkin on.

En määkään ollut kuullut tätä ennen Koivusen poijjan esitystä.
Täälläpäin kuuluva City Pohjanmaa soittaa aika kiitettävästi mm. Deep Purplen ja Iron Maidenin tuotantoa, joka on ittelleni jäänyt aiemmin melko lailla pimentoon. Joukosta on löytynyt muutamia upeita biisejä, joiden jalkoihin nykymusiikki auttamatta jää.
 
Ronald Jenkees muuten on maininnut yhdeksi idolikseen Deep Purplen keyboard-kaverin. Junttina mulla ei ole hajuakaan kaverin nimestä. Mutta vasta Jenkeesin lausunnon jälkeen aloin kuuntelemaan tarkemmin, myös keyboardistia.

Jos Jenkees ei ole tuttu, niin kannattaa laittaa Youtuben hakuun. On meinaan kova poika improamaan aika kovaa settiä...modern day beethoven.

Tossa pari otetta kaverin osaamisesta:
http://www.youtube.com/watch?v=smE-uIljiGo
http://www.youtube.com/watch?v=lg8LfoyDFUM
 
Viimeksi muokattu:
Ronald Jenkees muuten on maininnut yhdeksi idolikseen Deep Purplen keyboard-kaverin. Junttina mulla ei ole hajuakaan kaverin nimestä.
Pikkasen aikaa piti kaivella muistin pohjia kun ei sisu antanut periksi googlata. Jon Lord on hepun nimi ja taitaa olla kirkkourkuri koulutukseltaan.
 
Ylös