Mestis 2014-2015

Dev

Well-known member
Liittynyt
28.2.2007
Viestit
4020
Toivotaan että Jukurit hakee ja saa paikan Liigaan.
Jukurit hakee paikkaa, mutta toivottavasti ei saa sitä. En näe oikein millään tapaa mahdollisena että Mikkelin alueella pystyisi pyörittämään liigajoukkuetta. Yleisökeskiarvokin pitäisi saada nousuun noin 2000 katsojan verran. Lisäksi kuulemma tavoite olisi kolminkertaistaa nykyinen pelaajabudjetti kolmen vuoden päästä. Nykyinen on 400 000€. Samalla kuin alustavasti heikoimmilla Sportilla ja KooKoolla on heti kättelyssä se 1,5 - 1,8 miljoonaa. Ei mitään tolkkua lähteä jollain esim 800 000€ budjetilla liigaan.

E: Ja ainakin jossain vaiheessa yksi kriteeri oli muuten, että pelaajabudjetin tulisi olla minimissään 1,5 miljoonaa.
 
Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa

Mikäs se IFK:n pelaajabudjetti oli tänä (ja edellisinä kausina) ja mikä oli menestys? Verraten esim. SaiPaan.
 
lfb

Flavio
Liittynyt
8.2.2004
Viestit
9965
Sijainti
Helsinki
Ei taida Mikkelillä riittää paukut Liigaan. Peleissä on käynyt huonosti katsojia menestyksestä huolimatta eikä talousalue ole kovin suuri. Tietty jos jostain löytyy syvätaskuinen mesenaatti kuten vaikka Lukolla, niin sitten toki.
 
Dev

Well-known member
Liittynyt
28.2.2007
Viestit
4020
Mikäs se IFK:n pelaajabudjetti oli tänä (ja edellisinä kausina) ja mikä oli menestys? Verraten esim. SaiPaan.
Ja miten tää nyt liittyy mihinkään? Summasen kanssa mentiin varmaan reippaasti yli kolmen miljoonan ja tällä kaudella sitten TPS, Lukko ja Kärpät kasasivat kalliimman joukkueen. IFK:n budjetti majaili UTJ Nybondaksen mukaan siellä vähän yli 2,5 miljoonassa.

Jukureista vielä... Urheilullisella puolella se on valmis liigaan, sehän on voittanut eniten mestaruuksia Mestiksessä. Mutta koko muu paketti on sitten aivan surkealla tasolla. Seura on tehnyt vuosi toisensa jälkeen myös -200 000€ tappiotakin.
 
Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Ei taida Mikkelillä riittää paukut Liigaan. Peleissä on käynyt huonosti katsojia menestyksestä huolimatta eikä talousalue ole kovin suuri. Tietty jos jostain löytyy syvätaskuinen mesenaatti kuten vaikka Lukolla, niin sitten toki.
Moon vaan edelleen sitä mieltä, että urheilussa urheilulliset perusteet pitäis ratkaista eikä kabinettipeli ja suljetut liigat.

Kenen mielestä on hienoa, että joukkueet jotka jäävät sääleistä ulos, tyhjentää pelaajapakkansa ennen kauden loppua? Kusetetaan kausikorttilaisia, kun sarjan loppuosan pelaa jämäpelaajat ja A-junnut.
 
lfb

Flavio
Liittynyt
8.2.2004
Viestit
9965
Sijainti
Helsinki
Moon vaan edelleen sitä mieltä, että urheilussa urheilulliset perusteet pitäis ratkaista eikä kabinettipeli ja suljetut liigat.

Kenen mielestä on hienoa, että joukkueet jotka jäävät sääleistä ulos, tyhjentää pelaajapakkansa ennen kauden loppua? Kusetetaan kausikorttilaisia, kun sarjan loppuosan pelaa jämäpelaajat ja A-junnut.
Täysin samaa mieltä. Nykyään taloudelliset realiteet kuitenkin ratkaisevat ammattilaisurheilussa, varsinkin suomalaisessa jääkiekossa.
 
Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Täysin samaa mieltä. Nykyään taloudelliset realiteet kuitenkin ratkaisevat ammattilaisurheilussa, varsinkin suomalaisessa jääkiekossa.
Ei ihan niinkään kuitenkaan ja onneksi. TPS:n pelaajabudjetti ja rosteri tältä kaudelta esimerkkinä kertoo sen, ettei se raha pelkästään tuo menestystä. Ja se on urheilun suola. Välillä on Ilves, SaiPa ja Pelsut olleet todella hyviä, 'heikolla' rosterilla ja taloudella, mutta erittäin pätevällä valmennuksella, roolituksella ja hyvällä henkisellä vahvuudella.

Ässät meni tässä muutama vuosi sitten päätyyn asti 'halvalla joukkueella'.
 
lfb

Flavio
Liittynyt
8.2.2004
Viestit
9965
Sijainti
Helsinki
Ei ihan niinkään kuitenkaan ja onneksi. TPS:n pelaajabudjetti ja rosteri tältä kaudelta esimerkkinä kertoo sen, ettei se raha pelkästään tuo menestystä. Ja se on urheilun suola. Välillä on Ilves, SaiPa ja Pelsut olleet todella hyviä, 'heikolla' rosterilla ja taloudella, mutta erittäin pätevällä valmennuksella, roolituksella ja hyvällä henkisellä vahvuudella.

Ässät meni tässä muutama vuosi sitten päätyyn asti 'halvalla joukkueella'.
Ei rahalla suoraan voi menestystä ostaa, Jokerikannattajana tiedän sen oikein hyvin, mutta ihan amatööripohjalta ei pysty pyörittämään seuraa esim. Liigassa. Yleensä mestarienkin palkkabudjetti on sieltä haitarin yläpäästä, hyvin läheltä kärkeä. Ehdottoman hyvä toki, että joskus joku pärjää pienemmälläkin budjetilla.
 
Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Ei rahalla suoraan voi menestystä ostaa, Jokerikannattajana tiedän sen oikein hyvin, mutta ihan amatööripohjalta ei pysty pyörittämään seuraa esim. Liigassa. Yleensä mestarienkin palkkabudjetti on sieltä haitarin yläpäästä, hyvin läheltä kärkeä. Ehdottoman hyvä toki, että joskus joku pärjää pienemmälläkin budjetilla.
Juu.
 
Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Mielipiteitä sarjajärjestelmistä on toitotettu vuosikausia, niissä ei lie mitään uutta. Järjestelmä nyt kuitenkin on se mikä on, se ei muutu kenenkään meidän mielipiteillä, ja sen mukaan on Jukurit arvioitava. Juuri siksi Devin epäilyt taloudesta ovat ihan päteviä.

Kabinetissa saunotaan syksyyn saakka, kuten viimeksikin, joten ei kannata henkeä pidätellen odottaa lopputulosta.
 
Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Mielipiteitä sarjajärjestelmistä on toitotettu vuosikausia, niissä ei lie mitään uutta. Järjestelmä nyt kuitenkin on se mikä on, se ei muutu kenenkään meidän mielipiteillä, ja sen mukaan on Jukurit arvioitava. Juuri siksi Devin epäilyt taloudesta ovat ihan päteviä.

Kabinetissa saunotaan syksyyn saakka, kuten viimeksikin, joten ei kannata henkeä pidätellen odottaa lopputulosta.
I'm aware of that. Mutta saa kai oman mielipiteen esittää ja kannustaa mitä joukkuetta haluaa? Vielä ainakin, ennen kuin uusi hallitus kieltää KAIKEN.:eek:
 
Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
Tänään oli KeuPan päävalkun julkistustilaisuus livenä netissä.

Huonosti varjeltu salaisuus: Ville Nieminenhän se on.
 
Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Selänpesuristeilykin taputeltu, joten kausi on virallisinkin osin päättynyt. Juuso Rajala santsasi palkintojen jaossa ahkerasti: paras pelaaja, paras hyökkääjä, pistepörssin voittaja, All Stars -sentteri ja kultakypäräjutut sekä joukkueen että sarjan osalta.
Koko palkintolista tuolla

Kiitos, anteeksi ja hyvästi
 
Ylös