Mielialasi ja päällimmäinen tunteesi just nyt?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Olga
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Eipä tässä oikein tiedä, mitä pitäisi ajatella.

Esimies (tai -nainenhan se on) soitteli, ettei työkaverin kuun lopussa päättyvää työsopimusta saatu jatkaa ja kyseli, voinko tulla silloin ja silloin töihin.

Omakin soppari oli katkolla loppiaisena ja edeltävään päivään elin epätietoisuudessa, mutta jatkoa tuli. Osa-aikaisia olemme kumpikin, työkaveri kuitenkin tehnyt säännöllisemmin ja enemmän töitä sen vuoden aikana, jonka nyt on ollut. Minä teen opintojeni ohella lähinnä tuurauksia, kun joku on koulutuksessa, lomalla, sairaana tms., myös toisessa konttorissa, joka toimii tämän ykköskonttorini alaisuudessa.

Nyt lähinnä tuntuu, että vien leivän tämän työkaverin perheen pöydästä. :frown: Minulle sillä, vaikka sopparia ei olisikaan jatkettu, olisi ollut paljon vähemmän merkitystä. Olin suoraan sanoen siinä hilkulla, haluanko edes itse jatkaa, vai etsiä jotain muuta (lähempänä omaa alaa olevaa) työtä.

Varsinkin nyt, kun minulle tarjotaan ainakin joidenkin kuukausien osalta lisätöitä (siihen vähään, mihin työt/kk oli laitettu, että sopparille saatiin ylempää jatkolupa), tuntuu pikkasen ristiriitaiselta. Omat ansiot, oma koulu (lupaan hyvin helposti tekeväni liikaa töitä koulun ohella), vakkarityökaverit, jotka eivät oikein pärjää ilman lisäapua ja tämä toinen tuleva entinen työkaveri...

Höpsös. Porsukuttaa vaan!
 
Loppuosasta, no jos ei sillä työpaikalla niin suurta merkitystä sulle ole, niin varmaan voit vapautunein mielin kieltäytyäkin työvuoroista, jos liian kiirus tulee. Jättäkköön sitten sopimuksen uusimatta, jos ei kelpaa.
Eipä mua oikeastaan haittaisi, vaikkei työsopimusta enää nykyisestä eteenpäin olisikaan. Olisipahan motivaatiota löytää uutta. Kyllä tässä tämän hetkistä sopimusta seuraavaa aikaa ajatellen hakemuksia lähetellään...
Jonkin verran toki pelottaa, ettei (taaskaan) muuta yrityksestä huolimatta löydy. :thumbfh: Viime vuonna pääsin sentään muutamaan haastatteluun, mutta luu jäi käteen.

Joka tapauksessa pari tuntia paruttua sitä, mitä tällä palkalla (=arvostuksella ylemmältä?) ja tarjotuilla kehittymismahdollisuuksilla tekee, tuntuu siltä, että VMP.

Eläähän sillä opintotuellakin.
Vaikkei tarkottu työ olekaan koulutustasi vastaavaa, on se kuitenkin cv:ssä yksi rivi haettaessa seuraavaa työpaikkaa. Haittaa siitä ei ainakaan siis ole.
Tämä on vain yhden numeron muutos siihen yhteen riviin. Luulisin, että nyt tulleella 5 kk jatkolla ei pahemmin ole kelläkään tulevalle rekrytoijalle väliä. Tätä melko lailla samaa olen siis jo -09 kesästä (enemmän tai vähemmän harvasti, kuitenkin kokoajan jonkinlaisessa työsuhteessa) tehnyt. Enemmänkin alkaa tuntua, että työsuhde on rasite, osoitus siitä, etten ole eteenpäinkään päässyt.
 
Vielä tuohon työvuoroista kieltäytymiseen. Yleensä ongelmana on, että saan yhteydenoton suoraan työkaverilta (sieltä varsinaisen mestani alaisesta paikasta) tai sitten tiedän muuten, kuka hukkuu hommiin, jos en ole töissä. :thumbfh:

Pitäisi varmaan kehittää enemmän sellainen "se ei ole minun ongelmani" asenne.
 
Vituttaa, kun tuli hävittyä kaikki rahat, mitä eilen vedonlyönnissä voitin. No suunnilleen ±0 kuitenkin vielä toi tilin saldo.

En noihin Casinopeleihin koske vittu enää pitkällä tikullakaan.
 
Vituttaa, kun tuli hävittyä kaikki rahat, mitä eilen vedonlyönnissä voitin. No suunnilleen ±0 kuitenkin vielä toi tilin saldo.

En noihin Casinopeleihin koske vittu enää pitkällä tikullakaan.
Joskus kauan sitten kaavailin vedonlyöntimallia, jossa jäisi voitolle todennäköisyydellä 100%. Ehdin jo tuuletella tulevaisuuden varmoja miljoonavoittoja, kunnes hoksasin että todennäköisyys että ennenpitkää joutuisin käyttämään panosta johon mulla ei ole varaa, on sekin 100% :(

Eikä itseasiassa kellään muullakaan.
 
Haa

Vituttaa, kun tuli hävittyä kaikki rahat, mitä eilen vedonlyönnissä voitin. No suunnilleen ±0 kuitenkin vielä toi tilin saldo.

En noihin Casinopeleihin koske vittu enää pitkällä tikullakaan.

Perinteisiä peliautomaatteja vastaava Paf.com-sivuston peli toi Helsingissä asuvalle miehelle Suomen kaikkien aikojen suurimman verkkopeliautomaattivoiton. Lähes 7 miljoonan euron potti on samalla toiseksi suurin nettipelivoitto maailmassa.
.
 
Joskus kauan sitten kaavailin vedonlyöntimallia, jossa jäisi voitolle todennäköisyydellä 100%. Ehdin jo tuuletella tulevaisuuden varmoja miljoonavoittoja, kunnes hoksasin että todennäköisyys että ennenpitkää joutuisin käyttämään panosta johon mulla ei ole varaa, on sekin 100% :(

Eikä itseasiassa kellään muullakaan.
Tarkoitatko panoksen tuplausta jokaisen hävityn kierroksen jälkeen? Jokuhan on yrittänyt tuota rulettipöydässä pelaamalla joko mustaa tai punaista.
 
Tarkoitatko panoksen tuplausta jokaisen hävityn kierroksen jälkeen? Jokuhan on yrittänyt tuota rulettipöydässä pelaamalla joko mustaa tai punaista.
No tuo on aika lähellä sitä, mutta kaavailussa oli pienemmät yksittäisen pelin voittotodennäköisyydet ja suuremmat voitot, jolloin peli etenisi ja panos kovenisi hitaammin.
 
Vituttaa, kun tuli hävittyä kaikki rahat, mitä eilen vedonlyönnissä voitin. No suunnilleen ±0 kuitenkin vielä toi tilin saldo.

En noihin Casinopeleihin koske vittu enää pitkällä tikullakaan.

Mäkäräinen kun huomenna voittaa, niin tän päivän häviöt on kuitattu. :ahem:
 
Jotenkin haikea ja hempeä fiilis. Kuuntelutan itselläni youtuubista kaikenlaista puolisynkkää ja herkkää.
 
Yritin mennä kahvikeitinotsikkoon, mutta jouduinkin tänne.

Ihan hyvä.
 
Ylös