Mikä on/oli Sinun suosikkiammattisi?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Olga
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Kauppiksen oon käyny ja kohta ammattikorkeakin on loppusuoralla, enkä siltikään tiedä mikä on suosikkiammattini tai mitä haluaisin tulevaisuudessa tehdä :frown:

Upseeriksi olisin varmasti päätynyt, jollei koulupaikka olisi ollut tiedossa intin aikana.

Välillä tuntuu et olis kivaa olla joku ihan tavallinen raksaduunari, mutta kai nekin hommat alkais pidemmänpäälle vituttaan.

No, oon päättänyt niin, että niitä hommia teen mihin ei aamulla vituta mennä.
 
Upseeri ja herrasmies

<- Tämähän se.. muistan myös haaveilleeni meri- ja lentokapteenin hommista. Lentäminen kariutui okulääreihin ja merihommat jäivät muuten paitsioon. Jäljelle jäi kapiukon virkamiespalkka..

Opettajaksi en missään tapauksessa halunnut. Meinaan että kaksi peruskouluajan opettajaani ajautui hermolomalle ja yksi ratkesi ryyppäämään.. :rolleyes: Ei mitenkään vahva tulevaisuudenkuva jäänyt niistä hommista.

Jatkakaa!
 
Kakarana haaveena oli jääkiekkoilijan tai kaivinkoneenkuljettajan ammatti. Nuorena haaveilin teknikon tai merikapteenin urasta. Aikuisena olen ollut 10 vuotta huolitsija ja 1,5 aluemyyntipäällikkö eli kulkumulkku.

Tässä hommassa on se hienoa ettei pääse iltaisin aina kotiin, mulkut kauppiaat haukkuu kyläkioskeissaan ja saa kiertää kaikenmaailman persläpipaikkakuntia Suomessa. Tänään tuli lorvittua Kajjjaanissa.

Haaveena olis että voittais lotossa ja kiertäis vielä kerran läpi nämä putkat ja kertois niille kuinka pieni niitten maailma on. Sitten tappais itsensä äkkiä niin kuolis edes rikkaana.;)
 
Jones sanoi:
,Tässä hommassa on se hienoa ettei pääse iltaisin aina kotiin, mulkut kauppiaat haukkuu kyläkioskeissaan ja saa kiertää kaikenmaailman persläpipaikkakuntia Suomessa. Tänään tuli lorvittua Kajjjaanissa.
Otan osaa. :thumbup: On sulla kestämistä... :yuck:

Niin ja itse aiheesta sen verran, että olen unelma ammatissani. Sen jälkeen kun "keksin" tietokoneet ja niiden ohjelmoinnin, niin ala alkoi kiinnostamaan. Ensin harrastus ja sitten työ. Näinhän se meni.

Ihan skidinä taisin haluta poliisiksi tai lakaisukoneenohjaajaksi. Taisinpa haluta olla kauppiaskin jonkin aikaa. Onneksi mikään em. ei toteutunut.:D
 
Jones sanoi:
Tässä hommassa on se hienoa ettei pääse iltaisin aina kotiin, mulkut kauppiaat haukkuu kyläkioskeissaan ja saa kiertää kaikenmaailman persläpipaikkakuntia Suomessa. Tänään tuli lorvittua Kajjjaanissa.
Täällä lävessä on tänään aika hyytävää, joten veikkaan veli-Jonesin lorvineen sisätiloissa.
 
ihan pienenä poliisiksi tai lääkäriksi

varhaisteininä yrittäjäksi

teininä pornotähdeksi

loppujen lopuksi olin sitten yrittäjänä 17 vuotta, ja veri vetää takaisin.
 
Arkkitehti oli joskus pieni haaveammatti! Matikka ja tekninen piirtäminen jotenkin hallinnassa... No, se sitten jäi. mutta talon laajennusosan piirtelin ja mitoitin. Pitihän rakennusmestarin se vielä kopsata, niin rakentamiseen sai luvatkin!

Porschen test-driver....:cool:

Joskus olen miettinyt, että kylmää matikkaa ja nopeaa ratkaisun tekemistä intuition avulla olisi voinu kokeilla jossakin pörssimeklarina!!

No, matikkaahan näissä maatalouden veroilmoitusten teoissa yms hakemuksissa tarvitaankin!:ahem:
 
Viimeksi muokattu:
Ihan nämä perinteiset jokapojan ammatit kiinnosti pienenä.

Lentäminen on kiinnostanut aina. Olen taas askeleen lähempänä tätä tavoitetta, matka on kuitenkin vielä pitkä sotilaslentäjäksi. Jossei sieltä paikkaa liikene, yritän siviili-ilmailun pariin. Kauppatieteet kiinnostavat ehdottomasti. Katsotaan tuleeko näistä jotain. Tai jos saisi näistä yhdistettyä jonkun ammatin itselleen.
 
Ja en yhtään ihmettele abien halua toimia opettajana. Lukiossa se homma voisi vielä maittaakin, kaikkine vapauksine ja hyvine puolineen.
 
Olga sanoi:
Täällä lävessä on tänään aika hyytävää, joten veikkaan veli-Jonesin lorvineen sisätiloissa.
Niinpä tuli, sisällä lensi hiki ja ulkona oli vilpoinen lyhyissä kalsareissa. Sukevan Nesteellä rupes auto käymään normaalilla lämmöllä.

Savon lävessä oli vähän lämpimämpää, mutta murre on sitäkin hyytävämpää. Onkohan Suomessa yhtään paikkaa jota ei voisi kutsua persläveksi? Paitsi kesämökki ja Itiksen terassi???:doubtful: :thumbup:
 
Formulanomi sanoi:
Suosittelen käyttämään päällysvaatteita...esim. housuja. :thumbup:
Suosittelen opettelemaan lukemaan, myös Esko Ahoa tukeneet forumistit;)

Ei kai se, että käyttää lyhkäsiä kalsareita millään tavalla sulje pois sitä että käyttää myös päällysvaatteita?

Hitaille tiedoksi: lyhkästen kalsareitten (Sloggi) lisäksi mulla oli ulkona päällä alkaen ylhäältä: pipo (firman logolla) , toppatakki (Sail&Ski), nahkahanskat (mustat), collegepaita (Benetton), T-paita (GT-magazine), housut (Peak), sukat (mustat) ja trecking-kengät (Salomon).:doubtful:
 
Minusta piti tulla kakarana joku taidemaalari tai piirtäjä, sitten suomen ja englannin opettaja. Eipäs tullut mitään noista.
 
Jones sanoi:
Suosittelen opettelemaan lukemaan, myös Esko Ahoa tukeneet forumistit;)

Ei kai se, että käyttää lyhkäsiä kalsareita millään tavalla sulje pois sitä että käyttää myös päällysvaatteita?

Hitaille tiedoksi: lyhkästen kalsareitten (Sloggi) lisäksi mulla oli ulkona päällä alkaen ylhäältä: pipo (firman logolla) , toppatakki (Sail&Ski), nahkahanskat (mustat), collegepaita (Benetton), T-paita (GT-magazine), housut (Peak), sukat (mustat) ja trecking-kengät (Salomon).:doubtful:
Sisällä kuitenkin pelkät...? :confused:

No jätetään tähän, ettei mene vapaa kakkoseksi! :ahem:
 
No sisällä mulla ei ollut noista päällä: Toppatakkia, pipoa, nahkahanskoja. Mulla oli mukana lisäksi Canvas-tossut (Nike) mutta ne unohtu (VaDe, eli varhaisdementia) autoon (Toyota), joten ne mun sukat (mustat) olivat melkoisen märät (hiki) muhittuaan niissä trekkikengissä (Salomon).
 
Nuorenpana halusin malliksi tai missiksi, mutta ehkä eniten vaatesuunnittelijaksi. Nyt haluan plastiikkakirurgiksi, mutta kukaan ei ota sitä vakavasti.:(
 
Ehkä tuli lapsena katsottua liikaa Hill Street Bluesia ja Dallasia, koska halusin joko poliisiksi tai tehdä bisneksiä.. Näistä jälkimmäinen vei voiton.
 
Halusin olla hikinen koodaaja jo yläasteella. Ja tuota, toive toteutui. Elän unelmaelämää.

On muuten tositarina, koskaa ei oo mitään muita ammatteja juurikaan päässä vilahtanutkaan kuin ohjelmointia tai jotain tietokoneisiin liittyvää.

Ja varmaan toi Linus Torvalds olis sit se esikuva. :D
 
Ihan pienenä halusin olla kalastaja tai puunhakkaaja. No ajan kuluessa haaveet on vähän muuttuneet, jos jotain kapiaisen hommia pääsis tekemään niin hyvä olisi.
 
Ylös