Tankkeri000
New member
- Liittynyt
- 19.1.2007
- Viestit
- 4
Niin, mikä on mielestänne paras käyttöjärjestelmä kautta aikain?
Törni sanoi:Tälläinen kysely lipsahtaa hyvin helposti "kuka muistaa vanhimman ja eksoottisimman käyttöjärjestelmän nimeltä" keskusteluksi.
Nuoremmat kehuu XP:tä ja huru-ukot sitä komentotulkkia, jonka ovat ensimmäisenä nähneet joskus ennen kivisateita![]()
Totta. Itsellekin on jäänyt mieleen tuo VMS VAX tuli käytetty sitä kouluaikana, muttei koskaan duunielämässä. Harmi, pidin nimittäin tuosta ympäristöstä tosi paljon. Haigeeta...Törni sanoi:Kieltämättä tuolta historian kätköistä kyllä löytyy loistavia käyttöjärjestelmiä. Mieleen tulee esimerkiksi VMS, joka oli monessa mielessä aikaansa edellä. Vaikka järjestelmä kehitettiin 70 -luvulla, siinä oli ominaisuuksia joista "kotivinkkarin" omistajat eivät ole vieläkään täysin rinnoin päässeet nauttimaan. VMS tuki moniajoa (siis oikeasti kymmeniä suorittimia) ja myöhemmin myös 64 bittistä suoritinarkkitehtuuria. VMS myös kehitti käsittääkseni klusterointitekniikan. Kuuluisa VMS oli siitä, että se ei kaatunut käytännössä koskaan. Vasta kun rauta hajosi, piti ryhtyä peliliikkeisiin.
Eikä VMS:aa vielä ole kuopattu. Olen aivan varma, että monessa konesalissa jyskyttää vielä VMS VAX :thumbup:
Formulanomi sanoi:Totta. Itsellekin on jäänyt mieleen tuo VMS VAX tuli käytetty sitä kouluaikana, muttei koskaan duunielämässä. Harmi, pidin nimittäin tuosta ympäristöstä tosi paljon. Haigeeta...![]()
Törni sanoi:Eikä VMS:aa vielä ole kuopattu. Olen aivan varma, että monessa konesalissa jyskyttää vielä VMS VAX :thumbup: