Mikä eniten ärsyttää f1:ssä?

Aeuk

Well-known member
Liittynyt
29.1.2002
Viestit
1201
Ilmari sanoi:
Suuri osa pitää kärjen kapeata tasoa ja yksitoikkoisuutta ärsyttävänä. Jos seuraa tilastoja siitä kuinka moni kuljettaja kauden aikana on kilpailuja voittanut tai miten tallit ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana voitoista taistelleet, ei tilastoista voi hyvällä tahdollakaan löytää sellaista trendiä että asiat olisivat menneet huonompaan suuntaan.
Jos tarkasteluun otetaankin viimeiset 20 vuotta, niin jonkinlaista kehitystä on kyllä havaittavissa. Käytännössähän mestaruudesta tosissaan taistelevia talleja ei ole koskaan ollut läjäpäin per kausi. Mutta tuota ... siinä missä ennen muinoin kuitenkin lukuisilla talleilla oli teoriassa mahdollisuuksia taistella mestaruudessa (ja edes hieman myös käytännössä) - niin nykyään voi luetella helposti tallit, joiden suhteen ei voi puhua edes teoreettisista mahdollisuuksista.

Aika toki kultaa muistot, sitä ei käy kiistäminen.

Originally posted by Ilmari
Ymmärrän hyvin täällä esitetyt vuodatukset, mutta en ymmärrä väitettä siitä että asiat olisivat joskus olleet paremmin. Tietysti yksittäisiä tapahtumia vuosien varrelta voidaan vetää esiin, mutta mikään tilasto ei tue sitä että yleislinja olisi dramaattisesti pidemmällä aikajaksolla muuttunut.
Rahankäyttö, tallien budjetit, jne. Eikö talousasioissa ole muka tapahtunut muutoksia, etenkin pidemmällä aikajaksolla? Ja seuraukset ovat varsin näkyviä. Homma on liian kallista. (josta pääsee taas siiheen oravanpyörään "pienet tippuvat kyydistä ja sitten sarjasta") ...

Originally posted by Ilmari
Vuosi 2003 oli melkeinpä historiallinen vuosi. 8 kuljettajaa voitti osakilpailuja ja kolme tallia taisteli merkkimestaruudesta lähes koko kauden. Siitä voidaan mennä kymmeniä vuosia taaksepäin ennen kuin löydetään vastaavaa tilastoa (jos joku löytää, niin ähkäisköön).
Vuosi 2003 oli historiallinen vuosi, etenkin nykyaikana (juuri syistä jotka toit esiin). Tiedät kai sanonnan; "poikkeus vahvistaa säännön" - vuosi 2003 oli nimenomaan poikkeustapaus. Positiivinen poikkeus, jollaista toivoisi näkevänsä useamminkin, mutta ... no, toivossa on hyvä elää, kenties.

Originally posted by Ilmari
Kyllä minun tulkintani on se, että tuskastuminen lajiin kumpuaa nyt jostain muualta. Tai sitten mielenkiinto siihen on aikanaan syttynyt jostain muusta syystä kuin siitä että asiat olisivat joskus olleet tyysti eri tavalla.
Olisit nyt vaan suoraan sanonut, että uskot monien täällä valittavan sen vuoksi kun Mäkillä "näyttää hitaalta" (hitaammalta kuin koskaan, kenties) ja Räikkäkin keskeytti ja ... :tongue:

Mitä mielenkiinnon syttymiseen F1:ä kohtaan tulee, niin eipä se välttämättä mikään "big bang" ole tapahtumana. Yhtä hyvin "kiinnostus" voi alkaa esim siten, että sitä vaan ryhtyy seuraamaan jotain ja jää siihen vähitellen koukkuun. F1:sethän on kiistatta moottoriurheilun saippusarjana kuninkuusluokkaa, joten siihen on helppo jäädä koukkuun.

Mitä tulee asioista valittamiseen jne, niin ainakaan henk koht en olisi niin kyllästynyt jos tuollakin Aussissa olisi ollut kunnon voittotaistelu. Williams oli jossain määrin vielä pahempi pettymys kuin Mäkki (jonka suoritustaso tietysti ärsyttää vielä enemmän kun tietää että "se ainoa suomalainen sarjassa" kärsii siitä). Mäkin "katastrofia" osasi kuitenkin jollain tasolla odottaa; ei jaksanut uskoa (toivoa kylläkin), että ne epäonnistuneet talvitestit olisivat pelkkää näyttelyä. Testien perusteella vaikutti sen sijaan siltä, että ainakin Williams olisi pistänyt Ferkut koville heti alusta alkaen. Vaan eipä pistänyt, ei. Ja se, että Alonso nyt olikin kolmas - sinänsä piristävää, mutta ero kärkeen ei juuri piristänyt. Summa summarum = tylsää.

Jos joku talli veti onnistuneesti huijauskampanjan läpi todellisesta suoritustasostaan talvitestien sujumisessa ja kommenteissaan, niin se oli kiistatta Ferrari. Aika hupaisaa lukea nyt tässä vaiheessa juttuja kuukauden-parin takaa - juttuja joissa epäillään Ferrarilla "olevan ongelmia" uuden auton kanssa :p

No, toivottavasti jatkossa kisataan myös voitoista, eikä vain jäännöspisteistä.
 
Viimeksi muokattu:

pmv

Well-known member
Liittynyt
22.8.2000
Viestit
5787
Sijainti
Perä-Pohjola
Mun mielestä on vähän ihmeellistä, että f1:n nykytilaa pidetään huonona lähinnä kilpailun puuttumisen vuoksi. Sanotaan nyt sen verran, että esim. kausina 1991-1994 harvoin nähtiin jännittäviä kisoja, jossa kuljettajat ajoivat kärjessä lähellä toisiaan ja ohittelivat toisiansa vuoronperään. En muista kisaa viimeisen 15 vuoden aikana, missä voittaja ja toiseksi sijoittunut olisi ohitellut toisiansa normaaleissa olosuhteissa kesken kisan. Joku Spa 95 on puhdas poikkeus. Yleensä kun joku on päässyt ohi, niin se on sitten ollut niin paljon nopeampi ettei siihen ole ollut mitään sanomista.

Se mitä nyky-ykkösiltä kaipaan, on ajamisen näyttävyys. F1-autot ovat aivan liian hyviä ajettavia, joten niitten seuraaminen on tylsää. Aikanaan, vaikka kisassa ei ollut mitään jännitettävää, oli kuitenkin mielenkiintoista seurata ajamista. Autot luisuivat enemmän ja kuskeista näki että ne joutuivat tosissaan ajamaan. Nykyään ei sitä juuri näe.
 

Apa_02

Well-known member
Liittynyt
24.4.2001
Viestit
623
Eniten ärsyttää se, että ManU put... ei kun siis se, että kisoissa ei tapahdu mitään. Kun nousin ylös viiime sunnuntaina viideltä ja aloin katsomaan taas uuden kauden ensimmäistä kisaa, parin NASCAR kisan jälkeen, niin ei yksinkertaisesti jaksa kiinnostua. FIA ja tallit on pilanneet kilpailuviikonlopun muutenkin, kun aika-ajoista on tehty sellaista räpellystä mitä se nyt on. En kuitenkaan tarkoita, että F1:sen tarvitsisi muuttua miksikään euroopan NASCAR:iksi, mutta jotain lajille olisi tehtävä.
Lisäksi ärsyttää lajin yleinen värittömyys. Ei oikeastaan minkäänlaisia persoonia, Schumacheria lukuun ottamatta, joka kuitenkin kokemuksellaan ja menestyksellään, sekä se mitä hän on tehnyt Ferrarilla tekee miehestä jo jonkunlaisen legendan, sanokaa mitä tahansa muuta.
 

Sam

Muumipappa
Liittynyt
2.8.2000
Viestit
34097
Sijainti
Muumilaakso
Eniten ottaa kupoliin koko sarjan johtaminen ja sääntöjen tulkitseminen:mad_old:
 

Observer

Well-known member
Liittynyt
23.10.2000
Viestit
14546
Ilmari sanoi:
Aika tunnetusti kultaa muistot. Suuri osa pitää kärjen kapeata tasoa ja yksitoikkoisuutta ärsyttävänä. Jos seuraa tilastoja siitä kuinka moni kuljettaja kauden aikana on kilpailuja voittanut tai miten tallit ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana voitoista taistelleet, ei tilastoista voi hyvällä tahdollakaan löytää sellaista trendiä että asiat olisivat menneet huonompaan suuntaan.
Jaahas. Tällä vuosituhannella on ollut jo kaksi vuotta (2001 ja 2002) kun Ferrarilla ei ole ollut käytännössä minkäänlaista kunnon vastusta. Viimeisen vuosikymmenen aikana lähes yhtä huonosti tilanne on ollut vain ehkä vuonna 96 ja silloinkin tilanne oli ainakin siinä mielessä parempi että sekä Hill että Villeneuve saivat ajaa kilpaa myös keskenään.
 

Pro

Well-known member
Liittynyt
23.10.2000
Viestit
77
Sijainti
Helsinki
Toi elektroniikan tuomat helpotukset siis käytännössä luistonesto ärsyttää eniten. Jos luistoesto kielettäisiin saataisiin:

A. Hieman enemmän ohituksia
B. Hieman enemmän ajovirheitä
C. Hieman enemmän merkitystä kuljettajille = Auton/Tallin merkitys pienenee = Tasaväkisempää taistoa (vaikka luistonesto perusteltiin aikoinaan osittain juuri sillä että se tasottaisi voimasuhteita)

Mutta tätä kaikkea toki vain hieman enemmän. Mutta asiat F1:ssä olikin aavistuksen paremmin ennen luistoneston sallimista, vaikkei sillonkaan oltu enää 80-luvun "tasolla".
Kyllä F1:ssä löytyisi varmaan muutakin elektroniikkaa kielettäväksi. Esim. moottorin elektroniikkaa ja telemetria laitteistot?

Kaikki oli jostain syystä paremmin silloin kun slicksit oli Formuloissa. Eli ilmanmuuta slicksit olis myös yksi askel parempaan.
 

pmv

Well-known member
Liittynyt
22.8.2000
Viestit
5787
Sijainti
Perä-Pohjola
Jaa, mitesse meni se kausi 1992? Mansell voitti kauden ekasta viidestä kisasta kaikki ja mestaruutta sinetöitiin keskikesän tallimääräysten avulla. Eikä kausi 1993 kovin jännittävä ollut sekään yksittäisistä hyvistä kisoista huolimatta. Prostin mestaruus varmistui käytännössä jo keskikesällä neljän voiton putkella. Sitten myös kaudella 1994 ajettiin aika tylsiä kisoja. Schumacher vei voiton neljässä ekassa kisassa ja mestaruus meni finaaliin vasta bannien ja diskausten takia. Kisathan olivat tuolla kaudella puuduttavan tylsiä muutamaa lukuunotammatta. 1991 kausi oli näennäisjännä, Senna tyrmäsi kauden alussa ottamalla neljä voittoa putkeen, keskikesällä Williams nousi aivan ylivoimaiseen vauhtiin. Oli silläkin kaudella ehkä 2-3 hyvää kisaa.
 

Formulanomi

Seksikäs rumä kääpiö
Liittynyt
22.10.1999
Viestit
41380
Sijainti
Toisaalla
pmv sanoi:
En muista kisaa viimeisen 15 vuoden aikana, missä voittaja ja toiseksi sijoittunut olisi ohitellut toisiansa normaaleissa olosuhteissa kesken kisan
Oletkos nyt aivan varma tästä ?
---
Ylipäätään en tiedä miksi joidenkin (Lähinnä Ilmari/pmv) on vaikea hyväksyä toisten selityksiä siitä, mitä nämä pitävät ärsyttävinä/miellyttävinä asioina vormuloissa. Eikös em. ole lähinnä makuasia ? :doubtful:

En ollenkaan siedä sitä, että että jotkut leikkivät kaikkitietävää jumalaa :eek: tai guruja, jotka kertovat lopulle foorumille kuinka tai miksi tätä lajia pitäisi seurata (tai jättää seuraamatta).
:dunno:
 

pmv

Well-known member
Liittynyt
22.8.2000
Viestit
5787
Sijainti
Perä-Pohjola
No kun tässä keskustelussa viitattiin tapahtumiin joita formuloissa ei ole ollut sillä ajanjaksolla. Katsoo noita 90-luvun alkupuolen kisoja miten vain, niin ei niistä parhaalla tahdollakaan saa keskimäärin yhtään sen jännempiä kuin nykyisistäkään kisoista. Päinvastoin.

CART:ssa, NASCAR:ssa ja IRL:ssä ollaan monesti nähty jännittäviä läpi kisan kestäneitä taisteluita ja kyllähän ne ovat todella hienoja. Niitä oikein kaipaa, mutta ykkösissä ei vastaavia taisteluita ole esiintynyt oikeastaan koskaan. Minuakin ärsyttää se, että kärjessä ei nähdä kovaa taistelua mies miestä vastaan ja tiukkoja ohituksia. Mutta en minä väitä että f1:ssä se olisi ollut joskus hyvinkin yleistä.

Otetaanpa vaikka klassikkona pidettu Doningtonin kisa vuodelta 1993. Siinähän Senna ohitti neljä autoa ensimmäisellä kierroksella. Se oli todella hieno suoritus, mutta tosiasia on että kisassa ei sen jälkeen ollut mitään jännitystä. Senna johti kierroksella Hilliä ja Prostia, muita kahdella.
 

Apa_02

Well-known member
Liittynyt
24.4.2001
Viestit
623
Kun noista klassikkokisoista on puhetta, niin esim Monaco '92:kaan ei olisi ilman Mansellin tyhjenevää rengasta ollut mikään kovinkaan erikoinen katukisa. Mutta Mansellin varikkovisiitin jälkeiset kierrokset (n.15 ??) olivatkin sitten parempia kuin moni kisa kokonaisuudessaan.
Esimerkiksi NASCAR:ssa harvoin on koko kisan kestäviä kamppailuja, mutta jokaisessa kisassa on lukuisia lyhyempiä taisteluja, jotka puuttuvat F1:stä.
 

JT

Well-known member
Liittynyt
24.11.2003
Viestit
386
Täällä kun näyttävät olevan kovin vähissä ne, joiden muisti ulottuu 1990-luvun alkupuolelle. Tylsistä kisoista valitettiin silloin ja valitetaan nytkin, joten ei mikään ole siinä välissä muuttunut. Jos joku ärsyttää, niin se on jo muutenkin kaupallisen lajin muuttuminen entistäkin kaupallisemmaksi. Kisat viedään kaukomaille, perinteet romutetaan, kuskit ovat paria poikkeusta lukuunottamatta tylsiä lausuntoautomaatteja, jotka toistavat samoja mantroja kuin tallien huolellisesti muotoilemat pressitiedotteet, varikolla pyörii turhia julkkiksia ja yleisö on yhä kauempana tapahtumista, kisaliput maksavat satoja euroja... jatkakaa listaa.
 

Karpow

Korpikylän korskea orhi
Liittynyt
26.3.2001
Viestit
3316
Sijainti
Kauhajoki
Se, että lajia hallitsee suvereenisesti tällähetkellä talli, joka ei anna kuskiensa ajaa kilpaa toisiaan vastaan.
 

Pete

Well-known member
Liittynyt
28.11.1999
Viestit
1211
Sijainti
Oulu
Oon pmvn kanssa erimieltä tuosta Doningtonin kisan jännityksestä. Senna kyllä polki karkuun alussa sateella, mutta sateen loputtua alkoi Prost & Hill ottaa Sennaa kiinni. Toki voittotaistelu ratkes viimeistään Prostin ongelmiin varikolla, mutta muista sijoista kuitenkin taisteltiin. Keli vaihteli koko kisan ajan ja erityisesti rookie-kuski Barrichellon suoritus oli näyttävää katsottavaa, kun mies piti sateella pilkkanaan Williamsin, Benettonin & Ferrarin kuskeja, joita ei normaalikelillä ollut mitään mahdollisuuksia päihittää. Harmi vaan, ettei Rubensin auto kestänyt maaliin asti.

Doningtonia edeltävä Brasilian GP oli myös jännittävää seurattavaa. Wiliamssit ajoi alussa ylivoimaiseen johtoon, Senna sai vielä kaiken kukkuraksi stop & gon, mutta sateen alettua kisasta tuli erinomaisen jännittävä. Prost tosin pyörähti ulos, mutta Sennan & Hill kamppailu oli tiukkaa, jossa Senna sitten ohitti Hillin lopulta molempien ajaessa slicks-renkailla, kosteissa oloissa. Ja olipa lopussa myös kovaa taistelua Herbertin & Schumacherin välillä kolmossijasta ja Schumi painoi komeasti Herbertin Lotuksen ohi pari kierrosta ennen maalia.

Nii ja yks juttu vielä, startit oli kaudella '93 erinomaisen jännittävää seurattavaa, koska oli mielenkiintoista seura kenet Andretti ottaa mukaansa lähtökolarissa. Doningtonissa tais lähtä Wendlinger ja Brasiliassa Berger.
 

Pete

Well-known member
Liittynyt
28.11.1999
Viestit
1211
Sijainti
Oulu
JT sanoi:
Täällä kun näyttävät olevan kovin vähissä ne, joiden muisti ulottuu 1990-luvun alkupuolelle. Tylsistä kisoista valitettiin silloin ja valitetaan nytkin, joten ei mikään ole siinä välissä muuttunut.
Ja tuoko tarkoittaa, ettei nykyajan kisat voi olla vielä tylsempiä?

Startit olivat 10v sitten jännittävämpiä, radat oli nopeampi, autot luisui näyttävän näköisesti jne. Vaikka Williamsilla oli pari kautta täydellistä hallintaa, oli Sennan ajo alitehoisella autolla hienoa katsottavaa. '93 Montrealin alkukierrokest olivat hienoa katsottavaa, etenkin Senna & Alesi taistelu, jossa miehet ajoivat käytännössä toisissaan kiinni ja vauhtia alkoi olla jo yli 200km/h. Silverstonessa Prost-Senna taisteli oli myös mielenkiintoinen ja Schumacher sai hetken taistella Sennaa vastaan. Hillin ensimmäinen voitto oli myös tuskastuttavan vaikeaa saada tekniikan pettäessä aina väärään aikaan. Portugalin kisan loppu oli jännä, jossa Prost pisti Schumacherin ahtaalle, joskaan ei sitten ihan viimeistä silausta antanut, koska kakkossijakin riitti mestaruuteen.

Mutta makuasioitahan nämä, kyllä jotkut tykkää varmasti katsella punaisten autojen köröttelevän kohti ylivoimaisia voittoja ilman, että tarvitsee edes tosissaan ajella kilpaa.
 

Charlie

Elämän jakojäännös
Liittynyt
13.12.1999
Viestit
6454
Sijainti
Pahassa paikassa
Ärsyttäviä asioita:
-huonot ja jatkuvat sääntömuutokset
-naurettavat urarenkaat
-yhden tallin dominointi
-tapahtumaköyhät kisat
-harvoin suuria yllätyksiä
-"turha" uutisointi
-renkaisiin liittyvä älytön hypetys
-liiallinen kaupallisuus ja suuret kustannukset
 

the flying finn

Well-known member
Liittynyt
28.7.1999
Viestit
945
Sijainti
The Bay
Charlie sanoi:
Ärsyttäviä asioita:
-huonot ja jatkuvat sääntömuutokset
-naurettavat urarenkaat
-yhden tallin dominointi
-tapahtumaköyhät kisat
-harvoin suuria yllätyksiä
-"turha" uutisointi
-renkaisiin liittyvä älytön hypetys
-liiallinen kaupallisuus ja suuret kustannukset
Oikeastaan aivan sama lista mullakin, joten mitä sitä turhaan toiste kirjoittelemaan ;)
Lisäksi Kimi-hypetys ärsyttää suomessa, tosin se on ymmärrettävää, pitäähän median saada lukijoita ja katsojia.

Viime kausi alkoi näyttää jo hyvältä yllätyksellisyyden osalta, mutta nyt palattiin taas "maan pinnalle", no vielähän tässä on aikaa ja asiat voi muuttua.
 

markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Noista vanhoista "upeista" kisoista vois ottaa vielä esimerkiksi tuon legendaarisen Dijonin kisan vuodelta -79. Ilman sitä viimeisen kierroksen sinänsä jännittävää kaksintaistelua se kisa oli yhtä tylsä kun tämän vuoden Australian GP.

Noissa vanhoissa kisoissa aika kultaa muistot, eikä muisteta kun ne hienot hetket. Kaikki se tylsyys pakkautuu aikojen saatossa.

Tosta eniten ykkösissä ärsyttävästä asiasta en oikein tiedä - kaikki tai ei mikään. Ei mun mielestä monikaan asia voisi olla toisin nykyisillä (taloudellisilla- ja muilla) pelisäännöillä. Toki sääntömuutoksiin pitäs saada joku järki pitkässä juoksussa. Kustannuksia on mukamas pyritty karsimaan joillain sääntömuutoksilla, mutta se vaatis aivan toisenlaisia muutoksia toteutuakseen ja sillon pitäisi muuttaa aika lailla koko systeemin periaatetta. Tasaväkisyyttä tuskin saadaan koskaan aikaiseksi nykyisillä moottori- ja elektroniikkasäännöillä. Lisäksi oman auton rakentaminen syö valtavasti varoja, kun siitä vielä pitäisi saada kilpailukykyinen. Turha kait kuvitella, että maailmassa riittäisi rahaa kymmenelle, tai yli, tallille siinä määrin kun vaikkapa Ferrarin ja McLarenin budjetit on. Että!
 

Demon Hiili

Well-known member
Liittynyt
26.8.2009
Viestit
163
Eniten ärsyttää se että kuskit ovat kaikki median edessä hiukan kuin samasta muotista, Webber ehkä ainoita jotka eivät vedä, niin täysillä tätä puhtoisten poikien kiiltokuva imagoa jatkuvasti.
Ärsyttää myös asfaltti-turva alueet. OK turvallista pitää olla, mutta kyllä radalta lipeämisestä pitäisi joutua kärsimään.
 

de rong

Banned
Liittynyt
17.1.2005
Viestit
3194
Eniten ärsyttää se että kuskit ovat kaikki median edessä hiukan kuin samasta muotista, Webber ehkä ainoita jotka eivät vedä, niin täysillä tätä puhtoisten poikien kiiltokuva imagoa jatkuvasti.
Ärsyttää myös asfaltti-turva alueet. OK turvallista pitää olla, mutta kyllä radalta lipeämisestä pitäisi joutua kärsimään.
Tähän sama. Jotenki ärsyttää semmonen elostelu&elvistely. Tähän voi vaikka kuvitella Jenson Buttonin tukka viimisen päälle laitettuna+aurinkolasit, Nico Rosberg on kans semmone kaunis kiiltokuvapoika. Sen faija oli sentään jotenki semmone katujätkä nortti huulessa.
 
Ylös