Miksi rekisteröityminen maksaa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja <henkilö>
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
henkilö, et voi valitettavasti saada nimimerkkiä ilmaiseksi, koska se olisi epäreilua niitä kohtaan, jotka ovat jo tilanneet tarvittavan salasanan tekstiviestillä ja maksaneet sen huikean 61 sentin maksun puhelinlaskussaan.

Kevään keräyksessä antelias mutta pienehkö vakioporukka lahjoitti keskimäärin noin 20 euroa per henkilö. Lisäksi ylläpito on jo pitkään miettynyt maksullista lisäversiota, jossa kk-hinta olisi 3 euroa kuukaudessa (sillä saisi oman palstan ja muuta kivaa). Näillä näkymin sitä ei tule, mutta ehkä ensi kaudella?.

Näiden valossa 0,61 euroa näyttää sitäkin pienemmältä. (Ja siitäkin tulee meille vain 20 senttiä)

Huomaa kuitenkin, että tilaamalla jotain kaupasta voit saada ilmaisen tunnuksen. Tai sitten jos tilaat kaksi kuvaviestiä tai toimitat minulle 20 sentin kolikon wink

Siis: ilmaisia tunnuksia ei voida jakaa osalle samalla kun toiset maksavat niistä.
 
Onhan noita sellaisiakin huono-osaisia, joilla on duunipaikan liittymä käytössään ja niissä kun saattaa usein olla juurikin maksulliset tekstaripalvelut lukittuna pois käytöstä, vaikka ne olisivat kuinka halpoja... nii et josko kertoisit mullekin että mihin ton 20 senttisen voi sulle Antti toimittaa, niin katellaan sitten noita tunnareita (ei viittis 50 egen pikeepaitaakaan ostaa... ihan niin paljoa ei jaksa kiinnostaa kirjotella tänne Foorumille)

Reilut kolme vuotta satunnaisesti sivuilla vierailleena löysin vihdoinkin jotain kommentoitavaa wink tohon maikkarin selostajia ruotivaan keskusteluun, mutta ei näytä onnistuvan... sillä aikaa kun työskentelen "jäsenhakemukseni" parissa, voisiko joku ystävällinen sielu kopioida seuraavan tekstinpätkän sinne puolestani.

Topic: Kuka tai ketkä Tuomisen paikalle?
"Henk.koht unelma olisi saada selostajiksi ne eurosportin kaks jannuu, jotka selostavat road racingia suomeksi."

Jari Nurminen ja Jan-Erik Waden selostivat ainakin vielä vuonna 2000 jonka jälkeen en eurosporttia ole enää nähnytkään. (prkl:n Sonera)
Toinen niistä selostajista on ainakin varmuudella Kristian Kaas (vanha koulukaveri)... ajoi itsekin MM:iä 250cc sarjassa 1995 ja (yllätysyllätys) voitti myös aikanaan pari RR:n Suomen mestaruutta (-91 ja -93). Uskoisin, että toinen selostajista on edelleenkin Jari Nurminen.

Hemmot joka tapauksessa valittiin Eurosportin yleisöäänestyksessä parhaaksi (suomalaiseksi) selostajakaksikoksi männä vuonna ja hyvinhän toi huulenheitto tuntuu pojilta sujuvan edelleen. Tiedä sitten kuinka hyvin asiantuntemus riittäisi Fykkösten puolelle, nimittäin RR:n puolelta sitä tosiaan tuntuu löytyvän...
 
Onhan noita sellaisiakin huono-osaisia, joilla on duunipaikan liittymä käytössään ja niissä kun saattaa usein olla juurikin maksulliset tekstaripalvelut lukittuna pois käytöstä.
Ne on niitä nykyajan suuria ongelmia. Mutta onko todellakin niin vaikeaa lainata kaverin kännyä ja maksaa hänelle sitten se huikea 61 senttiä tai jopa 65 senttiä kun kerran pikkusenttejä ei ole?
 
<JeBa>:
Reilut kolme vuotta satunnaisesti sivuilla vierailleena löysin vihdoinkin jotain kommentoitavaa wink tohon maikkarin selostajia ruotivaan keskusteluun, mutta ei näytä onnistuvan...
Heh, sitten aika satunnaisesti kun ko. kesto-aiheesta aloitetaan keskustelu vähintään kerran kuussa. Mutta nythän se on kopioitu ja toivottavasti keksit keinon päästä kommentoimaan myös online.
 
Kiitos Antti asiallisesta vastauksesta. Kuten sanoin, ymmärrän maksun syyn.

Jos satut liikkumaan pääkaupunkiseudulla, voin ojentaa sinulle 20-senttisen käteen. Muussa tapauksessa tämä on viimeinen viestini tänne.

(Tietysti vain siihen asti, kun rekisteröinti palaa ilmaiseksi. Lisäksi jatkan tottakai keskustelupalstojen seurailua.)
 
Mailaa mulle (Contact us -linkki alhaalla) niin voidaan löytää sopiva ratkaisu
 
Sen 20 -senttisenhän voi edullisesti lähettää postin kautta kirjeessä. Tosin tämä ei ole suositeltava menetelmä, mutta eiköhän se tässä tapauksessa kävisi. wink Salasanaa varten tietysti sitten postimaksulla varustettu palautuskuori mukaan. :p

<small>[ 28-08-2002, 22:19: Message edited by: PohjanAkka ]</small>
 
Jones:
Mulla on 20 centtiä aina taskussa, jos vain on housut päällä wink :D
Onhan se pieni ja ryppyinen, mutta aito Spencer Tunick kuitenkin
Just! doubtful
 
Text televisuun:
CD-kopiointia kuriin lain avulla

CD-levyihin tehdyn kopiointisuojan
murtamisesta on tulossa lähiviikkoina
rikos. Muutaman kopion saa kuitenkin
edelleen ottaa yksityiseen käyttöön.

Nykyään lähes joka toinen musiikkilevy
on kotikopio. Levyjen maailmanlaajuinen
myynti on ollut viime kuukaudet maissa.

Uuden lain toivotaan saavan kuriin
etenkin nuorten, 15 - 24 -vuotiaiden
tekemää runsasta kopiointia.

Suomen ääni- ja kuvatallennetuottajat
toivoo lain purevan varsinkin nuoriin.
Kopioiden ottaminen muuhun kuin yksi-
tyiseen käyttöön on jo rikos, ja nyt
suojauksen purku lisätään laittomaksi.
 
Ylös