Militääriasioita

  • Viestiketjun aloittaja Örfil
  • Aloituspäivämäärä

Örfil

Guest
Pari perinteistä asennetta, vuodesta toiseen toistuvaa ja tuttua jo sota-ajan propagandasta:
- "kansa" on eri mieltä kuin "herrat"
- "ulkomaiden" ajaminen suomalaiset sotaan Venäjän kanssa ja venäjäpelon tarttuminen lännestä

Tulkee hakemaan leipänne päälle voita, sanon ma.

Kivasti tuossa tosiaan vihjataan että siviilit tullaan pommittamaan, joille nuo tunnelit tulevat pääasiallisesti suojakäyttöön, jos kriisi syttyisi.
 

Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
Maanpuolustuksessa 1930-luvulla tehtyä jättivirhettä ei saa toistaa

Panssarilaivojen hankinta 1930-luvulla vei Suomelta mahdollisuuden torjua hyökkääjä kenttätykistöllä talvisodan puhjettua.


Suomessa on tehty virheitä maanpuolustuksen vahingoksi vuosikymmenet. Yksi suurimmista virheistä oli 1930-luvulla tehty kahden panssarilaivan hankinta, joka söi *varat ehdottomasti tärkeämmiltä kenttätykistön hankinnoilta. Niillä olisi ollut ratkaiseva merkitys talvisodan torjuntataisteluissa. Virheen teki Puolustusvoimien korkein johto.

Suomen puolustuksen olennainen totuus on edelleen se, että laivaston ja ilmavoimien rooli sodassa on olla sivuraiteella. Puolustus on täysin maavoimien ja niiden tykistöaseiden varassa.

Nyt ollaan taas jääräpäisesti ajamassa eteenpäin miljardi*luokan hankintoja. Rahaa halutaan monitoimihävittäjiin ja monitoimilaivoihin, neljään Pohjanmaa-luokan suuralukseen. Pääkirjoituksessa (HS 12.7.) laivahankinnat kyseenalaistettiin, kun taas puolustusministeriön kansliapäällikkö ja pääesikunnan päällikkö puolustavat niiden hankintaa.

Hanketta puolustavat virkamiehet esittävät perusteluiksi merkityksettömiä yleisiä itsestäänselvyyksiä. Samaa sanahelinää tarjottiin eduskunnallekin. Samalla pyritään vääristelemään historiallisia tosiasioita korostamalla, että ratkaisu*taisteluista ulkopuolella olleet panssarilaivat olisivat olleet jonkinlainen pelote pelkällä olemassaolollaan.

Panssarilaivahankinnat veivät Suomelta mahdollisuuden torjua kenttätykistöllä hyökkääjä vuonna 1939. Tästä ei päästä mihinkään virkamiesjargonillakaan, jolla pyritään peittämään historian tapahtumien tosiasiat.

Nykyisen aseteknologian valossa on kiistatonta, että Suomi rakentaa sotatilanteen sattuessa vastustajalle neljä kallista ja helppoa tuhokohdetta Itä*merelle. Samalla rahalla saataisiin torjuntaan rannikolta kuorma-auton lavalta ammuttavat ja helposti suojattavat monitoimiohjukset sekä paljon maavoimien kipeästi tarvitsemaa kalustoa.

Jos maata halutaan puolustaa, eikä vain olla mukana Nato-kumppanina suuren maailman melskeissä amerikkalaisten kanssa suunnitelluilla sota-aluksilla, poliitikkojen tulisi herätä asiaan.

Se lienee kuitenkin epä*todennäköistä, kun eduskunnan enemmistön asiantuntemus lepää kenraalien lausuntojen varassa.

Pentti Sainio

toimittaja, Paltamo
http://www.hs.fi/mielipide/art-2000005295407.html

Kommenttiosio oli antoisampi, kuin tuo mielipidekirjoitus joka oli hieman yksisilmäistä pohdintaa kaukaa sisämaasta.
 

Örfil

Guest
http://www.hs.fi/mielipide/art-2000005295407.html

Kommenttiosio oli antoisampi, kuin tuo mielipidekirjoitus joka oli hieman yksisilmäistä pohdintaa kaukaa sisämaasta.
Nimenomaan kommenttiosio on oikein hyvä :thumbup: :thumbup:

Paltamolainen toimittaja heitti jotain ympäripyöreää ja vertaa panssarilaivahankintoja siihen, että vanhaa aluskalustoa uusitaan ja vieläpä onnistuu HX-hankkeenkin siihen ujuttamaan jollain logiikalla mukaan.

PV:n sisällä on ilman muuta kissanhännänvetoa siitä, kelle allokoidaan mitäkin summia hankintoihin ja jokainen aselaji pitää puoliaan, mutta on parasta jättää näiden hankintojen mietinnät ammattimiesten harteille. Kaikenmaailman sahuripoliitikkojen ja muiden ideologisista syistä kaikkea pv:hen liittyvää vastustavien maakuntapoliitikkojen mielipiteet voi jättää suosiolla ihan omaan rauhaansa ja huomiotta.

Määrittäköön poliitikot käytettävissä olevan rahan, muttei sitä, mitä hankitaan ja mistä. Siihen ei ammattitaito suurimmalla osaa poliitikoista riitä, eikä etenkään millään paltamolaisella toimittajalla.
 

Örfil

Guest
Niin se muuttunut maailmantilanne muuttaa asioita varusmiehilläkin:

Kesäkuusta lähtien noin 1 000 varusmiestä ympäri Suomen koulutetaan maavoimien uusiin joukkoihin. Tammikuussa palveluksensa aloittaneet soturit siirtyvät 15. kesäkuuta erilliseen valmiusyksikkökoulutukseen, jonka tarkoitus on muodostaa maavoimiin välittömässä valmiudessa olevia joukkoja.

Uudella koulutuksella maavoimat pyrkii vastaamaan maanpuolustuksen nykyaikaisiin, nopean valmiuden tarpeisiin. Tilanteen niin vaatiessa valmiusyksiköiden on tarkoitus kyetä lähtöön vain tuntien sisällä hälytyksestä.

Keskeisenä tekijänä uuden koulutuksen takana ovat Euroopan ja Itämeren alueen turvallisuusympäristössä tapahtuneet muutokset – käytännössä esimerkiksi Venäjän toimet Krimillä ja Itä-Ukrainassa.
Valmiusyksikköjä tarvitaan Aihtian mukaan osaksi nykyaikaista ja kehittyvää kotimaan puolustusta.
http://varusmieslehti.fi/nopeat-heti-valmiit-maavoimien-uudet-valmiusyksikot/
 

Örfil

Guest
Vähän ollut kähinää ilmatilassamme.

Lapin yllä käytiin salassa pidetty ilmataistelu 8. toukokuuta 1954, kertoo sunnuntainen sanomalehti Kaleva. Neuvostohävittäjät jahtasivat tuolloin yhdysvaltalaista vakoilukonetta aina Ruotsin puolelle asti.

Suomen yllä ainakin kaksi hävittäjistä yritti vielä tuhota vakoilukoneen tykeillään. Migit pysyivät osumia saaneen amerikkalaiskoneen kannoilla Ruotsin puolelle asti.
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/1074228144/Lapin+ylla+kaytiin+ilmataistelu+1954

Siinä olisikin ollut mielenkiintoinen tilanne kummankin osapuolen selitellä tapahtumia meille, jos sieltä olisi tullut konetta tontttiin Suomen puolella. Tietysti voidaan spekuloida että ketkä siellä oli jonkinmoisen luvan kanssa ja ketkä ei, vai oliko kaikki luvatta.
 

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Niin se muuttunut maailmantilanne muuttaa asioita varusmiehilläkin:

http://varusmieslehti.fi/nopeat-heti-valmiit-maavoimien-uudet-valmiusyksikot/
Juu, tämmönen perustettu Vekarallekin. Miehistö tosiaan käynyt jo normaalin puolen vuoden koulutuksen ja jatkavat nyt toisen puolikkaan. VM-johtajien osalta sinänsä erikoinen tilanne, että alaisensa hallitsevat hommansa paremmin kuin he. Tulevat suoraan AUKista/RUKista ensinnäkin johtamaan lähes valmista SA-joukkoaan ja toisaalta koulutettaviksi alaistensa rinnalle. Ohittavat siis käytännössä kokonaan sen kouluttajavaiheen, jonka suurin osa alikessuista ja koksuista käy seuraavan saapumiserän alokkaiden kanssa.
 

Örfil

Guest
Sopinee tänne paremmin, kun kerran on kyse sotaharjoituksesta:

Venäjän Zapad-suurharjoitus käynnistyy pian, vuosi 2018 voi olla tutkijoiden mukaan kriittinen.
Ensi viikolla alkava Venäjän ja Valko-Venäjän yhteinen Zapad-2017 sotaharjoitus on saanut jo ennen käynnistymistään osakseen kohtuuttoman suurta ja pelonsekaista huomiota, ranskalainen turvallisuuspolitiikan asiantuntija Mathieu Boulègue arvioi tuoreessa artikkelissaan.

Läntisten kommentaattorien olisi tunnetussa brittiläisessä Chatham House -ajatushautomossa työskentelevän Boulèguen mukaan hyvä keskittyä tarkastelemaan todellisuutta Zapad-harjoituksen taustalla. Erityistä huomiota hän kehottaa kiinnittämään siihen, mitä harjoitus kertoo Venäjän omista uhka-arvioista eurooppalaisilla lähialueillaan.

– Zapad-2017 muistuttaa, että Venäjä ei ole vain reaktiivisesti puolustautumassa oletettua uhkaa vastaan, vaan se pyrkii myös tunnustellen painostamaan läntisiä ja Naton joukkoja Euroopassa, hän sanoo.

Zapadin kuusi avainasiaa

Mathieu Boulègue kehottaa kiinnittämään alkavassa Zapad-harjoituksessa erityisesti seuraaviin kuuteen osa-alueeseen ja pohtimaan niiden poliittisia ja sotilaallisia vaikutuksia:

1. Miten Syyrian ja Ukrainan sodista saadut kokemukset heijastuvat Venäjän näkemyksiin nykyaikaisesta sodankäynnistä?

2.Kuinka elektroninen sodankäynti, kybervalmiudet, miehittämättömät ajoneuvot, vastustajan maalittaminen tiedustelutiedon avulla ja muut vastaavat nykyaikaiset taktiikat ja niitä tukeva kalusto integroidaan harjoituksen aikana?

3. Millaisia asejärjestelmiä – esimerkiksi taistelualueen eristämiseen tarkoitettuja A2/AD-ilmapuolustusjärjestelmiä – harjoituksessa nähdään puhtaasti sotilaallisen voiman osoittamiseksi?

4. Miten joukkojen siirrot ja niiden keskinäinen yhteydenpito toteutetaan erityisesti erikoisjoukkojen toiminnan koordinoinnin, sotilas-siviiliyhteistyön, reserviläisten liikekannallepanon ja viranomaisten keskinäisen yhteistyön osalta?

5. Kuinka Kaliningradin aluetta käytetään harjoituksessa ja millainen rooli sillä on operaatioiden toteutuksessa?

6. Missä määrin Zapad onkin tosiasiassa varautumista konventionaaliseen sotaan länsimaata, mahdollisesti Naton jäsenmaata, vastaan – ei terrorisminvastaisen operaation harjoittelua, jollaiseksi Venäjä sitä väittää?

Venäjä järjestää Zapad-sotaharjoituksiaan neljän vuoden välein. Boulègue muistuttaa pian alkavan harjoituksen olevan ensimmäinen sen jälkeen, kun Venäjän ja Naton välit vuonna 2014 Krimin haltuunoton ja Ukrainan sodan vuoksi kiristyivät.

– Harjoitus tarjoaakin ainutkertaisen tilaisuuden seurata tarkoin, miten Venäjä sopeutuu nykyaikaiseen sodankäyntiin ja kuinka se vastaa oletettuihin uhkiin sotilaallisessa suunnittelussaan ja joukkojensiirroissa. Venäjä yleensä harjoittelee sitä, mitä se aikoo toistaa taistelukentällä, Boulègue painottaa.

Katse vuoteen 2018

Kansainvälisen puolustus- ja turvallisuustutkimuskeskuksen (ICDS) äskettäinen raportti muistuttaa edellisen, vuonna 2013 järjestetyn Zapad-harjoituksen olleen valmistautumista Venäjän seuraavana vuonna aloittamiin toimiin Ukrainassa.

Venäjän vakuuttelut, joiden mukaan Zapadissa ei ole mitään pelättävää, voivat raportin kirjoittaneen ICDS:n tutkijan Kalev Stoicescun mukaan pitää paikkansa juuri nyt, mutta osoittautua katteettomiksi jo muutaman kuukauden kuluessa.

Ennen nykyistä tehtäväänsä Stoicescu on työskennellyt Viron ulkoasiain- ja puolustushallinnossa ja ollut muun muassa maansa suurlähettiläänä Washingtonissa.

– Venäjän yleisesikunnalla on epäilemättä suunnitelmat Valko-Venäjän mahdolliseen haltuunottoon ”vastauksena” liittoutuneiden joukkojen sijoittamiselle Puolaan ja Baltian maihin sekä suunnitelmat uusiin sotilaallisiin toimiin Ukrainaa vastaan – myös Valko-Venäjän maaperältä, Stoicescu sanoo.

– Nämä suunnitelmat, joita Zapad-2017:ssä todennäköisesti harjoitellaan, saatetaan panna täytäntöön myöhemmin, kuten 2013–14 tapahtui. Se voisi ajankohtaistua esimerkiksi silloin, jos Korean niemimaalla puhkeaa sota, ja USA tulisi sidotuksi kaukaiselle sotanäyttämölle.

Venäjän on ICDS:n raportin mukaan tarkoitus rakentaa vuoden 2017 loppuun mennessä peräti neljäkymmentä uutta sotilastukikohtaa, joihin sijoitetaan yhteensä kaksikymmentä ilmeisesti noin prikaatin vahvuista joukko-osastoa. Raportti ennakoi Venäjän myös jatkavan pitkän kantaman ohjusten, tiedustelu- ja taistelulennokkien sekä erikoisjoukkojen ryhmittämistä länsirajansa läheisyyteen.

– Venäjä pidättäytynee miehittämästä häikäilemättömästi Valko-Venäjää ja/tai kiihdyttämästä merkittävästi Donbassin konfliktia ennen 18. maaliskuuta ensi vuonna järjestettäviä presidentinvaalejaan ja jalkapallon MM-kisoja kesä-heinäkuussa. Sen jälkeen – ellei jo sitä ennen – Zapad-2017:ssä hankitut ja harjoitellut opit saatetaan panna täytäntöön, Stoicescu ennustaa.
Tässä jotain avainkohtia sekä arvelua ajankohdista, jolloin jotain saattaa tapahtua. Täytyy kuitenkin muistaa, että ensi kerralla saattaa olla luvassa jotain aivan muuta ja nämä eivät pidä paikkaansa. Tyhmää porukkaa tuolla kun ei ole näitä asioita miettimässä. Kukaan ei ole arvellut että tuosta lähdetään suoraan liikkeestä operaatioon, jospa se onkin se todennäköisin epätodennäköinen vaihtoehto?

Koosteen linkki:
http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/zapad_venäjä-69901

Tasapuolisuuden nimissä todettakoon, että samaan aikaan on menossa Aurora-17 -harjoitus, mutta se on puolustuksellinen ja kukaanei ole esittänyt spekulaatiota sen hyökkäyksellisestä luonteesta.

Auroran harjoitusskenaario vaikka tästä:
https://yle.fi/uutiset/3-9810644
 

Tolerantti

Well-known member
Liittynyt
8.8.2000
Viestit
4704
Uuden Suomen Puheenvuoro -palstalla kirjoittelee yksityisanalyytikko Ari Pesonen katsauksiaan. Ovat yleensä pitkiä, perusteellisia ja uskottavia. Tässä on linkki hänen Zapad-analyysiinsä:
http://aripesonen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242312-zapad-sotaharjoituksessa-venaja-harjoittelee-maayhteyden-luomista-kaliningradiin

Siis, harjoituksen kärkitavoite on harjoitella maayhteyden luomista Kaliningradiin. Tässä yhteydessä käytäisiin sotaa Puolan ja Liettuan alueella.

Toinen pointti lienee Valko-Venäjän tilanteen pitäminen aisoissa. Ettei tulisi värivallankumousta, ettei Lukashenkoa syöstäisi hallitsemattomattasti syrjään, että Lukasehnko pysyy ruodussa. Ongelma-alue on Valko-Venäjän läntisin maakunta, jossa viimeisissä vapaissa vaaleissa 1994 Lukashenkon kannatus oli olematon. Kenties pelätään repeämän alkavan sieltä, ja tämän torjumista myöskin harjoitellaan.
 

Tolerantti

Well-known member
Liittynyt
8.8.2000
Viestit
4704
Tässä jotain avainkohtia sekä arvelua ajankohdista, jolloin jotain saattaa tapahtua. Täytyy kuitenkin muistaa, että ensi kerralla saattaa olla luvassa jotain aivan muuta ja nämä eivät pidä paikkaansa. Tyhmää porukkaa tuolla kun ei ole näitä asioita miettimässä. Kukaan ei ole arvellut että tuosta lähdetään suoraan liikkeestä operaatioon, jospa se onkin se todennäköisin epätodennäköinen vaihtoehto?
Ukrainan case oli vähän erilainen: oli mahdollista aloittaa sota. Venäjä harjoitteli omalla puolellaan pitkään, mikä käytännössä oli vahvaa sotilaallista painostusta. Siitä sitten pikku hiljaa alkoi järjestetyt mellakat Itä-Ukrainassa, rakennusten valtaukset, avustusrekkasaattueet jne.

Mutta, nyt jos alettaisiin toteuttaa harjoiteltua sotaa merkitsisi se hyökkäystä NATOa vastaan. Ei sellaista tule. Valko-Venäjälle saattaa vakauttavia joukkoja jonkin veran jäädäkin, vaikkei repeämä siellä aivan akuutilta näytäkään.
 

Örfil

Guest
Itse asiassa, hesarissa oli hyvä kirjoitus tänään: olemme menneet kaikki jo vähän halpaan.

http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005362208.html

”Venäjä yrittää näyttää vahvemmalta kuin se on. Tällä hetkellä sen sotilaspolitiikka perustuu siihen, että kunhan edes pelkäävät, kun yhteistyö ei muuten suju.
Raitasalo huomauttaakin, että länsimaat ovat nyt ladanneet Putinille aika paljon aseita käteen.

Jos mitään ei tapahdukaan, niin sehän on Venäjälle hyvä tilanne todeta, että vaikka uhkakuvia on maalailtu, niin hehän olivat vain harjoittelemassa.”
Vähän telakkanaurua päälle ja samanlaista kettuilua kuin ruotsalaisten sukellusvene-etsintöjen yhteydessä, vaikka kaikki tietävät kuka siellä käy härnäämässä. Peliä se on lekkerpelikin, sanoisi laatuinsinööri A Oil, Man Oil companysta.
 

Örfil

Guest
Niinistö samasta asiasta:

Zapadissa on kyse muustakin kuin Venäjän voimannäytöstä, arvioi Suomen puolustusministeri Jussi Niinistö (sin).

– Se on varmasti myös informaatiosodankäyntiä. Länsimaat ovat täysillä nielaisseet syötin, siinä määrin Zapadista on rummutettu, Niinistö totesi Ylen aamu-tv:ssä maanantaina.
https://yle.fi/uutiset/3-9825611

Tämä on taasen pötypuhetta, hyvä malliesimerkki siitä, miten "pitää sanoa", kun asia on juuri päinvastoin. Rivien välistä pitänee osata lukea siis tämäkin.

Niinistö pitää sattumana, että Itämerelle osuu kolme isoa harjoitusta samaan aikaan.

– Tällaisia suuria kansainvälisiä harjoituksia tyypillisesti suunnitellaan vuosia, ja syksy on harjoituskautta. Tällä kertaa vain sattui kolme harjoitusta tähän, sen suurempia johtopäätöksiä ei kannata vetää.
 

Örfil

Guest
No nyt on pöhinää!

Suomi liittoutuu Ranskan kanssa EU:n puolustuksessa – Juha Sipilä Ylelle: Sovittu Macronin kanssa


Pääministeri Juha Sipilä kertoo sopineensa Ranskan presidentin Emmanuel Macronin kanssa Euroopan yhteisen puolustuksen rakentamisesta.
LKS 20170825 Suomen pääministeri Juha Sipilä pääministerin kanslian edustalla Rosenbadissa Tukholmassa perjantaina 25. elokuuta 2017. Rosenbadissa järjestettiin pääministerien virallinen tapaaminen Suomi 100 -juhlallisuuksien yhteydessä.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kertoi Ylen Haloo Eurooppa -podcast-ohjelmassa Suomen liittoutuneen Ranskan kanssa Euroopan yhteisen puolustuksen rakentamiseksi.

– Me ollaan sovittu Macronin kanssa, että liittoudumme yhteisen puolustuksen eteenpäinviemiseksi. Saksa on siinä kolmas kumppani, Sipilä totesi.
http://www.verkkouutiset.fi/politiikka/sipila puolustus-69928
 
Viimeksi muokannut moderaattori:

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Putinin pressanvaalikampanjaako Valko-Venäjän valloitus?

Mitä Putinilla on todella mielessä Zapad-harjoituksen suhteen - onko Valko-Venäjä uusi Krim?

Venäjän mukaan suuren Zapad-harjoituksen tarkoitus on puolustuksellinen. Valkovenäläinen oppositiomedia kuitenkin muistuttaa, että viimeisimmän Zapad-harjoituksen jälkeen Venäjä valloitti Krimin.

Venäjän ja Valko-Venäjän yhteinen Zapad 2017 -sotaharjoitus alkaa ensi torstaina ja kestää lähes viikon. Zapad- eli Länsi-sotaharjoitus järjestettiin edellisen kerran vuonna 2013.

Harjoitukseen osallistuu tänä vuonna virallisten lähteiden mukaan 12 700 sotilasta, mutta Naton asiantuntijat ovat arvelleet, että todellisuudessa sotilaita saattaa olla jopa 100 000.

Venäjän varapuolustusministeri Aleksandr Fomin kertoi sotaharjoituksen olevan vain ja ainoastaan puolustuksellinen.

- Ilmoitukset Venäjän uhkasta sotaharjoitukseen liittyen ovat täyttä potaskaa eikä sellaisilla väitteillä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Jo useiden kuukausien ajan suuret kansainväliset mediatalot ja niiden jälkijunassa poliitikot ovat levittäneet myyttejä Venäjän "valloitustarkoituksista". Korostan, että Zapad 2017 -sotaharjoituksella on terrorismin vastaisuuden lisäksi ainoastaan puolustuksellinen tarkoitus, Fomin kommentoi.

Venäläismedian haastattelema sota-asiantuntija Boris Rozhin on samoilla linjoilla. Hänen mukaansa ennen kaikkea Ukrainan presidentti Petro Porošenko yrittää lietsoa pelon ilmapiiriä länsimaissa.

- Porošenko kertoo Venäjän valmistautuvan suureen sotaan lännen kanssa.

"Rauhanomaisen Valko-Venäjän puolesta" ja "Venäläinen sotilas, mene kotiisi, täällä ei ole vodkaa". Näin luki valkovenäläisten kylteissä Minskissä järjestetyssä mielenosoituksessa. (EPA/AOP)


Valko-Venäjä vaarassa?

Venäjän puolustusministeriön lausunnoista huolimatta monissa maissa laajan harjoituksen todellisia tarkoitusperiä kyseenalaistetaan.

- Harjoitusohjelma muistuttaa hyvin paljon Zapad 2013 -sotaharjoitusta, jonka jälkeen Venäjä liitti Krimin itseensä hyvin harjoiteltujen sotilasoperaatioiden avulla, kirjoittaa valkovenäläinen oppositiolehti Charter97.

Oppositiolehden mukaan Zapad 2017 -harjoitus on suurin sotaharjoitus sitten toisen maailmansodan. Ajoitus ei myöskään ole sattumanvarainen, sillä Venäjän presidentinvaalit lähestyvät.

Puolan ulkoministeri Witold Waszczykowski ilmaisi huolensa siitä, että sotaharjoitusta seuraavat rajaloukkaukset.

- Venäläiset joukot saattavat jäädä Valko-Venäjän alueelle sotaharjoituksen jälkeen, arveli Waszczykowski.

Venäjän presidentin Vladimir Putinin suosio lähti jyrkkään nousuun heti Krimin niemimaan Venäjään liittämisen jälkeen. Jotkut asiantuntijat pelkäävät, että nyt Putin yrittää jälleen kasvattaa suosiotaan vaalien alla Valko-Venäjän osittaisen miehittämisen avulla.

Myös Iltalehden viikonloppuna haastattelemat suomalaisasiantuntijat, tutkija, everstiluutnantti Juhani Pihlajamaa Maanpuolustuskorkeakoulun Venäjä-ryhmästä ja vanhempi tutkija Pauli Järvenpää International Centre for Defence and Security -tutkimuskeskuksesta, pitävät Zapad-harjoitusta kaikkea muuta kuin puolustuksellisena.


"Peiteoperaatio 2017"

Valko-Venäjän pääkaupungissa Minskissä järjestettiin viikonloppuna mielenosoituksia Zapad-harjoitusta vastaan. Mielenosoittajat kertoivat pelkäävänsä Valko-Venäjän suvereniteetin puolesta.

- Osoitamme mieltä sitä vastaan, että Valko-Venäjä pakotetaan mukaan Venäjän vihamieliseen Ukrainan ja Naton vastustamiseen, mielenosoittajat tiedottivat.

Valko-Venäjän itsenäinen oppositiomedia kutsuu sotaharjoitusta "Peiteoperaatioksi 2017".

Harjoitus järjestetään Venäjän länsiosassa, Kaliningradissa ja Valko-Venäjällä.

Valko-Venäjän puolella, Minskin lähellä, on Veišnorijaksi nimetty alue. Alueelle on ilmoitettu saapuvan ainakin 3 000 venäläissotilasta. Venäläisten mukaan sotaharjoituksen tarkoitus on Valko-Venäjälle pesiytyneiden ”terrorististen elementtien” häätäminen tiehensä.
Lähteet: Tass, Ria Novosti, Gazeta.ru, Kurier.at, Korrespondent ja Charter97.org
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Putinin pressanvaalikampanjaako Valko-Venäjän valloitus?
Ennen Krimin valloitusta järjestettiin Venäjällä talviolympialaiset, joilla Putin hakia Venäjälle positiivista näkyvyyttä maailmalla.

Vuonna 2018 Venäjällä järjestetään Fudiksen MM. Putin tuskin haluaa vaarantaa niitä, ellei rahat ole jo nyt tyystin loppu.

Joten odotellaan vuoden 2018 loppukesää tai syksyä ennen seuraavaa valloitusretkeä.
 

Örfil

Guest
Tai sitten näemme jonkin aivan uuden aggression. Etuhan tässä on aina sillä arvaamattomasti käyttäytyvällä, ei sillä rauhanomaisella puolella, joka joutuu sopeutumaan aina kulloiseenkin tilanteeseen.
 

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Ennen Krimin valloitusta järjestettiin Venäjällä talviolympialaiset, joilla Putin hakia Venäjälle positiivista näkyvyyttä maailmalla.

Vuonna 2018 Venäjällä järjestetään Fudiksen MM. Putin tuskin haluaa vaarantaa niitä, ellei rahat ole jo nyt tyystin loppu.

Joten odotellaan vuoden 2018 loppukesää tai syksyä ennen seuraavaa valloitusretkeä.
Hyvä pointti.
 
Ylös