Minkälainen hankala tyyppi olet?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Olga
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Perfektionisti (kirjotinko mä ny oikein). Ei yllättänyt. Noloahan se olisi päätyä hesariin samalle sivulle testin kanssa.
 
No siinä kukkia poikkeaville:

summer-memories-1.jpg
 
Mulle on useasti tullu tsykotesteissä maininta, että aikaansaava ja luova, muttei tee ellei joku käske. Olen ruvennut tässä itse käskemään.
Mutta yleisesti ollut sellainen ettei huvita millään aloittaa, mutta kun aloittaa niin tekee loppuun asti vaikka väkisin.

Vapaalla olen vieläkin pahempi paskalortti. Työssä taas täysin päinvastainen. Työelämän pohjalta testin tein. Vapaalla mitään pohjaa olekaan.
 
Joojoomiäs. Siinä mielessä oikein, että kyllähän sitä mielellään tekee pilkulleen niinku käsketty, jotta voi sitten ongelmien tullen vedota "noku käskettiin" eli vastuu on pomolla. Joskus haluaa näyttää pomolle, että ideansa huono, tekemällä kiltisti kuten käsketään. Toisaalta kyllä mä olen aina ensimmäisenä ehdottamassa ratkaisuja joka ongelmiin. Useimmiten ne ideat ammutaan alas heti tuoreeltaan typerinä ja useimmiten ne sitä ovatkin.
 
Perfektionisti. Ainakin töiden puolesta, joita ajatellen testin tein. Muutoin sitten jotain muuta, luultavasti.
 
Hekoheko. Riitti.

En haluaisi olla ynseä perfetkionisti, mutta muistaakseni alkuperäinen lausahdus oli "Hekoheko. Piisasi."

Ei sillä että tälläkään asialla olis mitään väliä ikinä koskaan missään. Oho, peiskaar.
 
Olet laiska.

Laiska ihminen ei tunnista yhteisiä käyttäytymisnormeja tai välitä niistä. Laiska menee siitä, missä aita on matalin ja vitkuttelee töiden aloittamista. Kun joku alkaa kysellä laiskan töiden perään, hän vierittää syyn aikaansaamattomuuteensa muiden niskoille. Laiska on usein laiska tietoisesti, eikä näe syytä ponnistella, kun vähemmälläkin pärjää. Laiska välttelee velvollisuuksia, mutta ei ole laiska tekemään itselleen mieluisia juttuja.

Tuo viimeinen lause "Laiska välttelee velvollisuuksia, mutta ei ole laiska tekemään itselleen mieluisia juttuja" sopii kyllä muhun aika hyvin. :rolleyes:
 
Olet laiska

Laiska ihminen ei tunnista yhteisiä käyttäytymisnormeja tai välitä niistä. Laiska menee siitä, missä aita on matalin ja vitkuttelee töiden aloittamista. Kun joku alkaa kysellä laiskan töiden perään, hän vierittää syyn aikaansaamattomuuteensa muiden niskoille. Laiska on usein laiska tietoisesti, eikä näe syytä ponnistella, kun vähemmälläkin pärjää. Laiska välttelee velvollisuuksia, mutta ei ole laiska tekemään itselleen mieluisia juttuja.
Tunnistan itseni.
 
Vapaalla olen vieläkin pahempi paskalortti. Työssä taas täysin päinvastainen. Työelämän pohjalta testin tein. Vapaalla mitään pohjaa olekaan.

Sekin riippuu vähän ajasta ja paikasta. Tai tekemisestä. Työssä jonkun hyvin ikävän asian tekeminen/ihmisen kohtaaminen venytetään ihan sinne viimeiseen päähän asti. Vapaalla taas joku nurmikonleikkuu kuuluu hommiin jotka tulee aika nopeastikin aloitettua, vaikka on puolentoista tunnin homma. Lumitöitä taas ei tee ennen kuin on pakko.

Mutta kaipa se kuuluu joojooiluun ettei halua niitä ikäviä ihmisiä kohdata tai asioita tehdä?
 
Mulla on niin päin että töissä teen vittumaisimman homman nopeasti pois kuleksimasta mut kotona imurointi kestää 12 tuntia, siitä 11,5h vitkuttelua.
 
Toki siihen saattaa vaikuttaa että töissä on melko pian joku kyselemässä "noh, missäs vaiheessa sun homma on?"
 
Olet perfektionisti

Perfektionisti pyrkii täydellisyyteen. Hän ei anna itsensä olla tyytyväinen, koska pelkää, että kehittyminen lakkaa siihen. Täydellisyyteen pyrkiminen voi näkyä oman rosoisuuden ja omien heikkouksien välttämisenä. Perfektionisti voi vaatia täydellisyyttä myös muilta, jolloin ihmiset hänen ympärillään joutuvat olemaan varuillaan. Työssään perfektionisti ei halua päästää käsistään mitään epätäydellistä ja esimiesasemassakin päätyy viimeistelemään alaistensa työt lopulta itse. Parisuhteessa perfektionisti tietää kaiken siitä, mitä oppaat sanovat täydellisestä suhteesta. Luovasta ja hauskasta yhdessäelosta voi siksi tulla perfektionistille suorittamista. Mikään ei saa mennä pieleen. Jos perfektionismia osaa säädellä oikein, siitä voi olla myös paljon hyötyä itselle ja läheisille.

Valitettavan totta.
 
Ylös