Minne menet kotimainen ralli?

Böö

Well-known member
Liittynyt
21.5.2009
Viestit
964
Tunturiralli
ERC:n asemaa ei BRC tule enää koskaan hetkauttamaan, niin vankka on ERC:n kannatus Euroopassa. IRC:n aikana Eurosport harjoitteli yhdessä kisajärjestäjien kanssa formaatin, joka iski suoraan eurooppalaisten rallifanien sydämeen. Euroopan Mestaruussarja on tuskin koskaan voinut niin hyvin, mitä se tällä hetkellä on. Eestissä ymmärrettiin, miten kova juttu tuo oikeasti on. Meillä täällä rallin henkisessä kehitysmaassa ei vaan meinaa mennä jakeluun. Sarjassa olisi mainiosti tilaus yhdelle kunnon talvirallille(Arctic Lapland Rally), varsinkin nyt kun Jänner-rallia ei enää ajeta ja Latviassakin kelit ovat mitä ovat. Arctic Lapland Rally olisi myös kuvauksellisesti loistava kisa, sillä helikopterilla saisi hienoa otosta tunturin päällä kiitävistä ralliautoista. Lisäksi tapahtumassa olisi eksotiikkaa jaettavaksi ihan ympäri maailmaa.
Tuon ylläolevan kanssa ihan samaa mieltä. Ja Tunturista sen verran että parvuotta takaperin sitä koitettiin saada tosissaan IRC/ERC sarjaan mutta se kaatui satojentuhansien kynnysrahaan ainakin sillä kertaa. Ja järjestäjä ei ollut vakuuttunut siitä että ulkomaan elävät olisi lähteneet sankoin joukoin Rovaniemelle kisaamaan koska autot vaativat kalliit päivitykset talvi olosuhteita varten... Joten arvelivat että kilpailijoita ei kisaan tulisi niin paljoa että niillä katettaisiin tuon kynnysrahan kulut... Mutta ehkä nyt ajat ja rahamäärät olisi erit ja Suomen toinen oikea "ralli" saataisiin arvoiseensa sarjaan...
 
Ylös