Missä kaikki ovat?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Edson
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Täällä ollaan. Nähdään taas viiden vuoden päästä. :D
 
Eikun ehei ehkäpä ensi vuonna, silloin tulee 20 vuotta forumilla täyteen...

Aa Kaktusia! Huhhuh siitä onkin jo liian monta vuotta kun ollaan nähty mutta jotenkin muistan melkeinpä kirkkaasti. Mahtava Brunette. :3 Mitä kuuluu ja mitä UV:na?
 
Tulinpa ihan hetken mielijohteesta katsomaan seuraako kukaan U20-kisoja. Mutta eipä täällä, eipä täällä. (y)(y)(y)
 
Miekin oon ollut täällä vuodesta 2003 lähtien. En edes meinannut muistaa että täällä on joskus oltu..:)
 
Onpas täällä hiljaista.
Totta. Vielä 10 vuotta sitten oli puolet enemmän käyttäjiä keskustelemassa päivittäin Kimin ja Bottaksen edesottamuksia radalla, mutta sen jälkeen on foorumi vuosi vuodelta mennyt alas dramaattisesti.
Onneksi on sentään vielä muutamia aktiivikäyttäjiä palstalla kommentoimassa säännöllisesti kisa viikonloppuisin kisa ketjuihin ja ralli puolellakin riittää onneksi juttua myöskin. Joten ei tämä palsta vielä ole sammumassa sentään vaikka ulkoa päin voi vaikuttaa siltä.
Itsekin olen ennättänyt olla foorumin jäsen vuodesta 2011. Ei kyllä uskois että olen ollut lähemmäs 11 vuotta kirjoittamassa viestejä ahkerasti täällä lajista ja ehtinyt monen käyttäjän kanssa keskustella formuloista vuosien varrella.
F1-foorumi täyttää muuten ensi vuonna jo 25 vuotta eli vuonna 98 tämä palsta laitettiin ylös samana vuotena jolloin Häkkinen voitti ensimmäisen maailmanmestaruuden Mclarenilla!
On maailma ehtinyt muuttua valtavasti viimeisen 24 vuoden aikana ja vuosi 98 tuntuu niin kaukaiselle.
 
Täällä nyt minä hörmästelen ympäri nettiä ja töipaikalla.

Aluksi oli vaikeaa olla työpaikalla, ei sen viihtyvyyden takia vaan sen, että pitäisi potkia laiskajaakot pois työmoraalia pilaamasta sekä pomo pois, kun ei muutakaan keksi minulle tekemistä...

Ei siinä mitään, minulle kuuluu ihan hyvää.
 
Muistan lukeneeni entisten forumistien siirtyneen jollekin varjofoorumille. Itselle kyllä riittää aktiivinen f1-kisaseuranta tulemaan tänne, ja samalla postaan vapaalle.
 
Asiapuolella yhden käden sormin laskettavissa ketjut joita seuraan. Kirjoittelusta sitten yli 90% vapaalla, mulle riittää kyllä.

Välissähän oli myös Areena, mutta se jäi kovin lyhytikäiseksi ja kuihtui muutamassa kuukaudessa 2015.
 
Ylös