Missä olit?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Fagerholm
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
Tässä toikissa voi kertoa lokaationsa ja toimintonsa juuri SILTÄ hetkeltä, kun jotain historiallista tapahtui, tai kuulit siitä ensmäisen kerran.

Aloitan: Olin pukinmäessä aamukaljalla lähiöbaarissa jonka nimeä en muista, kun kuulin Gimmelin hajoavan.

Lava on vapaa, olkaa hyvät.
 
Olin sohvan ääressä katsomassa kun Kimi Räikkönen voitti mestaruuden :D
 
Katsoin kisaa netistä, kun Kimi voitti mestaruuden. Olin ulkona pelaamassa futista kavereiden kanssa, kun kuulin WTC-iskuista.

Nämä kaksi nyt päällimmäisenä tuli mieleen.
 
Olin juuri tullut tietokoneelle, kun kuulin/luin että Ronnie James Dio on kuollut.

Tuuletin television edessä kun Kimi Räikkönen voitti maailmanmestaruuden.

Olin äitini kohdussa kun Suomi voitti jääkiekon maailmanmestaruuden.
 
Olin syntyessäni aivan tapahtumien polttopisteessä.
 
Jottei tartte muistiaan enämpi rasittaa, niin vastaan kaikkiin kohtiin: "Olin just siinä, just silloin."
 
Gimmelin lisäksi mieleen tuli ainakin seuraavat:
-Kimin mestaruutta juhlin ensimmäisessä omistusasunnossani.
-95 Lätkämestauutta juhlin porukoiden kesämökillä.
-2005 Worldcupin hopeaa tuli fiilisteltyä Kuopion poliisilaitoksen putkassa.
-Neuvostoliiton kuulin hajonneen kun olin paskalla.

Gimmel on näistä kyllä se tärkein.
 
Olin kotonani makaamassa sohvalla kun kuulin, että 200 metrin päässä on menossa Suomen ensimmäinen amerikkalaistyylinen kouluammuskelu.
 
Asuin vielä kotona porukoilla ja olin lähdössä hakemaan takkapuita kun luin tekstitv:stä Roland Ratzenbergerin kuolleen ulosajon seurauksena. Luulin että vain taju kankaalla, eikä sen enempää. Sen jälkeen F1-maailma ei ollut enää turvallinen, millaisena sen opin siihen mennessä tuntemaan. Siitä asti kun lajia aloin seuraamaan niin kovistakin onnettomuuksista selvittiin aina hengissä, mutta 30.4.1994 ei enää käynyt tuuri.
 
- Kreetalla lomalla kun mummini kuoli
- autossa matkalla kouluun kun kuulin radiossa WTC:iden romahduksesta
- vaarini olohuoneessa seuraamassa kisaa kun Kimi voitti maailmanmestaruuden
- kotonani koneen ääressä kun rekisteröidyin F1-Forumille. Sen jälkeen elämä ei ole ollut entisensä.
- olin faijan työpaikan tarjoamalla kesämökillä kun kuulin Jätteenmäen erosta
 
Viimeksi muokattu:
Talon olohuoneessa Porvoossa kastelemassa kukkia ja samalla katsoen Imolan kisaa vuonna 1994. Ayrton Sennan Williams syöksyy seinään ja pikkupojan maailma mullistuu.

Pari kuukautta myöhemmin sitten vielä konkreettisemmin ja mahdollisimman ikävällä tavalla. Mestarit olivat menneet.
 
No nyt tuli tuijotettua MotoGP-veikkauksen tuloksia kun jupla kertoi Tomizawan kuolleen. Matalaks pisti mielen. :(
 
Olin kotonani makaamassa sohvalla kun kuulin, että 200 metrin päässä on menossa Suomen ensimmäinen amerikkalaistyylinen kouluammuskelu.

Ensimmäinen kouluammunta ei kyllä muistu mieleen. Mutta jälkimmäisen kuulemishetki jäi hyvin mieleen. Töissä alkoi ruokatauko ja olin lähdössä poliisilaitokselle, tarkoituksena viedä lupahakemus .22 pistoolista. Sitten uutinen tuli radiosta ja arvelin, että nyt ei ehkä ole se paras hetki viedä näitä papereita.
 
Olin pihalla ryyppäämässä kun Senna kuoli. Grillissä paloi tuli, kun liekki suuren mestarin sisällä hiipui pois.
Ekan WTC-osuman aikaan pelailin pleikkaa. Puhelimitse tuli informaatiota. Telkasta sitten seurasin siitä eteenpäin.
Kutsuntojeni aikaan olin putkassa.
Villeneuven voittaessa mestaruuden tunsin suurta iloa omalla kotisohvalla.
Olivier Panisin voittaessa Monacossa -96 seisoin em. sohvan edessä ja kannustin ns. täpöllä ja äänekkäästi.
Suomen voitettua lätkän maailmanmestaruuden käänsin telkan takaisin pleikkakanavalle.
 
Intissä olin ja kuulin ku tupakaverit puhu jostain tsunamista. Lomilla vasta sitte tajus mistä on kyse, kun ei oo tapana tukea printattua mediaa.
 
-Olin Sotinpuron ammuntaleirillä kun Fernando Alonso voitti vuoden 2008 Singaporen kisan.

-Olin sinä päivänä Australian Brisbanessa kun Robert Kubica ajoi kamalan näköisesti ulos Kanadan GP:ssä 2007.

-Olin Joensuun kontiorannassa kasarmilla kun kuulin että loppujuhlaan olisi tulossa Johanna Tukiainen, mutta onneksi niin ei käynyt.
 
Ylös