Mistä vuodesta aloitit formulan seuraamisen?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja F1 Ferrari
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Varhaisin muisto formuloista on Sennan kuolema, eli 1994...
Ikää silloin 12, eli aiemminkin olisi voinut aloittaa, mutta tuohon aikaan formulat ei ollut niin suosittuja Suomessa kuin nykyään.
 
Aikoinaan kun näytettiin kauden viimeinen kilpailu kun Rosbergillä oli mahdollisuus voittaa maailmanmestaruus eli vissiin vuonna 1982 (ikää oli tuolloin 14). Sen jälkeen vaihtelevalla kiinnostuksella kunnes Järvilehto ja Häkkinen alkoivat sarjassa ajaa. Nykyään tulee enemmän seurattua täällä foorumilla keskusteluja kuin itse kisoja.
 
Varhaisin varma muisto on Mansellin loukkaantuminen Suzukan aika-ajoissa 1987.

Aktiivinen seuraaminen alkoi 1990 Suzukasta.
 
94 on eka kausi jonka katsoin kokonaan ja josta on muistikuvia paljon. Äijällä kotipuolessa tosin on ainakin yksi 80-luvun kisa nauhalla joten kai niitä on sillontällön katseltu ennen sitä.
 
Muistan Niki Laudan mestaruudet ja Urheiluruudussa näytetyt kuvat siitä, kuinka kaksi Lotusta kiersi yhtenä junana rataa. Kauden 1978 aikana kiinnostus kasvoi niin suureksi, että 1979 vuoden alusta tilasin Vauhdin Maailman. Tai kaiketi tilautin vanhemmilla, sillä ikää oli siinä vaiheessa 12.
 
98 vuodesta alkaen olen katsellu, todella aktiivisesti vuodesta 03 lähtien.
2004 kausi jäi tavallaan väliin erinnäisistä syistä johtuen.
 
Vuodesta 1992, olin ala-asteella, mutta siitä lähtien kahta kisaa lukuunottamatta kaikki on katottu. Lähes kaikki aika-ajot myös, ja nykyään Maxilta harjoituksetkin :) Fanitus on kivaa :alppu:
 
Ukyo Katayama sanoi:
Varhaisin muisto formuloista on Sennan kuolema, eli 1994...
Ikää silloin 12, eli aiemminkin olisi voinut aloittaa, mutta tuohon aikaan formulat ei ollut niin suosittuja Suomessa kuin nykyään.
Moi,uusi forumilainen tässä,oon katsellut formuloita siitä asti,kun maikkari rupes näyttämään niitä -93,tuo Imolan viikonloppu jäi kyllä mieleen,mutta kyllä porukka formuloita alkoi seuraamaan jo tuohon aikaan tosi paljon,myös silloin yleinen puheenaihe niin työpaikoilla kuin kouluissakin.
 
Oisinkohan ollut joku 6 vuotias kun aloin formuloita seurata ja kun häkkinen voitti ensimmäisen maailmanmestaruutensa lisääntyi entisestään formouloiden katselu.
 
Aktiivisesti Ykkösten seuraamisen aloitin siinä Häkkisen mestaruuden jälkeen. Koko Suomi eli F1-huumaa ja minä siinä sivusilmällä aloitin katselun. Kuitenkin pääpiste on ollut 2000-luvulla ja eritoten Kimi Räikkösen otteissa. Vaikka kyllä tuo 2000-vuoden tappio oli todella kirvelevä, meinasi kyllä itku päästä kun Schumi juhli Suzukassa. Räikkösen bandwagonissa ollaan nyt kahdeksatta vuotta. Ensi kerran kuulin miehestä vuonna 2000 jostain Britannian formula fordeissa (?). Tämä tieto tuli F1 Racing-lehdestä, liekö ko. aviisia enään Suomessa julkaistavan?


Mitä noihin puheenaiheisiin tulee niin formuloista puhutaan yleensä vain silloin kun suomalainen on mestaruustaistelussa, kuten nyt esim. viime kaudella, ainakin meidän piireissä.
 
Ysineljästä aloin seuraamaan, kun ikä riittii ymmärrykseen ja Suomen TV-kanavilla kisojen lähettämiseen.
 
1998 aloin seuraamaan aktiivisesti. Varhaisin muisto on kun kaverin kanssa pikkupoikina naurettiin kun Formuloissa ajoi Hillo :) eli HILL 0numerolla..muistaako kukaan mikä vuosi kyseessä? itse en :)
 
Viimeksi muokattu:
Minardi fani sanoi:
Varhaisin muisto on kun kaverin kanssa pikkupoikina naurettiin kun Formuloissa ajoi Hillo :) eli HILL 0numerolla..muistaako kukaan mikä vuosi kyseessä? itse en :)
1993 sini-kelta-valkoisella, ja 1994 sini-valkoisella Williamsilla. Minä aloin seurata F ykkösiä 1993 Doningtonin kisasta lähtien keväällä. 10 vuotiaana satuin vain näkemään tv-ohjelmasivulla F1-kisan suoran lähetyksen ja siitä innostus lähti.
 
jostain niistä ajoista on tullut seurattua kun häkkinen siirtyi McLarenin hommiin, vuotta en kyllä muista mutta ikää on ollut varmaan silloin n.10v...
 
Varhaisimmat muistikuvat formuloista ovat kyllä ihan tuolta Keken ajoilta, mutta varsinaisesti aloin seuraamaan 1990-luvun alkupuolella teini-ikäisenä. Lehdissä alkoi olla juttua Järvilehdosta ja Häkkisestä. Salosta en niinkään tiedä oliko. Ehkäpä, mutta ei ole muistikuvaa.

Mielenkiinnon aktiivisena herättäjänä ei kuitenkaan ollut suomalaisten urheileminen sarjassa. Innostuin joltakin satelliittikanavalta näkemästäni ohjelmasta, jossa oli autosta "kuskin silmin" kuvattua materiaalia. En ollut koskaan nähnyt sellaista aiemmin. Se käsittämätön kiihtyvyys, vauhti ja nopeat tilanteet asfaltilla vaan vetosivat. Ja Ayrton Sennan mystisen tunteelliset kuvailut limiitin tavoittelusta tuossa dokumentissa. Suuri wau se oli silloin.

Minulla se vaati tuota onboard kamerakuvaa, eli jonkinlaista eläytymistä siihen millaista formulan ajaminen oikeastaan on. Ehkä jotain sankarinmallia teini-ikäisenä varmaan haki. Huonommankin mallin olisi voinut toki hakea. Vaikkapa hiihto tai ampumahiihto:D
 
Mulla on muistikuvia kun Ruupäri ajoi jollakin Theodorella vai Fittipaldilla??

No joka tapauksessa voitti jonkin kisan, joka EI KUULUNUT mm-sarjaan ja sai vuoden shampanjat tms. siitä palkinnoksi.:ahem:
 
Eiköhän se ollut 1998, kun katoin ekan kisan (Olin 8v). -98,-99 ja 2000 oli satunnaista seuraamista, mutta 2001 lähtien tullut katsottua kaikki kisat, Hockenheimia 2001 lukuun ottamatta. et silleen
 
Ylös