Mitä teet juuri nyt?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Joni
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Toiset uittotukit kelluvat elämänsä alkutaipaleella nipinniapin muiden pöllien avustamina. Myöhemmällä iällä sitten painuvat pohjaan.
 
Olen vaipumaisillani uneen. Siispä sammutan koneen. Tsup.
 
Saattaa olla tsupit kanssa edessä kohtapuoliin. Sen verran löysä olotila.
 
Albert hyvä, minun on paljastettava sinulle nyt yksi asia
 
Kuka on antanut luvan lähteä näin myöhään liikenteeseen?

Nyt ollaan kotiintuloaikojen ulkopuolella.
 
Mauto on takavarikoitu.

Viikkorahojenkin maksua jatketaan vasta sitten, kunnes osaat käyttäytyä.
 
Jonilla on kova usko että voi dokata huoletta koko ikänsä ja ihmisfysiikan lait ei koske häntä lain. Uskossa on hyvä elää :thumbup:

Veikkaan Jonin havahtuvan totuuteen viimeistään siinä vaiheessa kun haima pamahtaa ja maksa pettää.
 
Eiköhän Mansellit ja Häkät tehneet jo perfect agenakin jotain tulevan menestyksensä eteen.

Voin toki olla väärässäkin, mutta epäilen.
Mansell, Hakkinen ja Sczhwarchneeger joivat lonkeroa baareissa ihan ciminä 30-vuotiskrebauksiin asti. Sitten alkoi tapahtua.
 
Juu ja outoa verrata itseänsä fiktiiviseen hahmoon, joka menetti molemmat jalkansa ja toisen käsistään. No jäi vielä runkkaus käsi.

Paras vertaus tähän saakka on ollut Teenage Mutant Ninja Heroes -vertaukset :D Syy lainauksiin on tosin selvä: nehän on "teenage".

Tarkemmin ajatellen, jos kundin "speksit" on: asuu kotona, ei yhtään pitkäaikaista seurustelusuhdetta, ei yhtään vakituista työpaikkaa, ei ajokorttia, ei omista mopoakaan, intti käymättä, ei mitään mainittavia harrastuksia, kaverit on alaikäisiä, odottaa että tulee "täysi-ikäiseksi" ja hehkuttaa että sitten alkaa nääs tapahtumaan, niin pakkohan tyypin on olla jossain 13-14 vuoden iässä - tuo ikähän sopii juuri noihin määritelmiin :thumbup:

Todellinen teenager sanan henkisessä merkityksessä :cool:

Joni, sori, mutta koitan vähän potkia vauhtia äijän persiisiin.
 
Juu ja outoa verrata itseänsä fiktiiviseen hahmoon, joka menetti molemmat jalkansa ja toisen käsistään. No jäi vielä runkkaus käsi.
Voihan ystävästämme tulla myös Nuuskamuikkunen. Kolmekymppisenä viettää boss-tason elämää lähinnä sillan kupeessa ja pyörii teini-ikäisten punkeroiden seurassa, jotka kaipaavat häneltä elämänohjeita. Tai no, lonkeroa.
 
Ylös