Mitä teet juuri nyt?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Joni
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Tuli mieleen sekä musiikkiyhtye Jethro Tull

Vahvoja takaumia pukkaa -70 luvulta nytkyllä!

Anekdoottina mainittakoot että tuli myös hajumuisto: lainasin naapurin kaverin isältä ko. levyn tuolloin ja heillä oli sellainen jokin ominaistuoksu asunnossaan ja samainen tuoksu oli myös tarttunut levynkansiin.

Tämä isä kuoli aiemmin tänä vuonna, rauha hänen muistolleen. Oli ihan mukava mies.
 
No ei kyllä juuri nyt ainakaan tosiaan onneksi.
Istun onnibussissa kuuntelemassa edessä istuvia vitun ärsyttäviä teinejä ja takana istuvaa homonaamaa joka syö sipsejä suu auki.
 
Jos tässä tilanteessa kovenisi, saattaisin huolestua.
Onneksi joku intialainen aloitti äänekkään puhelinkeskustelun.
Syytä puhua kovaa että kuuluu intiaan saakka. Meri välissä ja kaikkea.
 
Istun onnibussissa kuuntelemassa edessä istuvia vitun ärsyttäviä teinejä

Kuuntelin tänään yhtä teiniä joka selitti kuinka isänsä otti hatkat juuri ennen kuin vaimonsa (teinin äiti) synnytti. 14 vuotta myöhemmin mies otti entiseen vaimoonsa yhteyttä, että haluaisi ekan kerran tavata mukulansa. Muija otti ukkonsa takaisin ja menivät uudelleen naimisiin ja nyt asuneet muutaman vuoden silleen niinku ydinperheenä. Vaikuttaa pelimieheltä!
 
Tossa on ideaa. Saa perheen mutta myös rellestää ja nussia ympäriinsä.

Niin, jäi vaipanvaihdot, uhmaiät ja puuhamaat väliin ja tulee sopivasti takaisin hankkimaan likalle mopoauton, jotta pääsee isänsä kuskiksi baari-iltoina.
 
Niin, jäi vaipanvaihdot, uhmaiät ja puuhamaat väliin ja tulee sopivasti takaisin hankkimaan likalle mopoauton, jotta pääsee isänsä kuskiksi baari-iltoina.

Ja haulikolla jaagaamaan pitkätukkaista lökäpöksyhamppia, jotka vaanivat neitsyettä talon nurkilla.
 
Suljen koneen ja valmistaudun juoksemaan ajallisesti 2:06 h eli määrällisesti 21,1. km.

Huomenna sama iltapäivällä lenkki uudestaan, niin tämä vuosi päättyy ja seuraava alkaa samalla tavalla.
 
Ylös