Kyllä muuttaja (ex-avokki) saa ihan itse muuttaa, kun kerran haluaa pois.
Jos saa udella niin liittyykö huonounisuus, tilakaupat ja tämä jotenkin toisiinsa?
Olen olettanut, että olet (tai vissiin olit?) aviossa henkilön kanssa, jota aikoinaan kutsuit Belmondoksi. Nytkö tilanne on moiseksi eskaloitunut?
Itse tulkitsin tilanteen tuollaiseksi sen asunnon puolikkaan oston yhteydessä.
Onkos nykyään erotilanteessa sillä merkitystä, että onko eroava pari ollut avioliitossa tai avoliitossa? Joskus muinoin kuulin asiasta siten, että molemmat saavat (saivat?) omansa eron tullessa.
On ollut aistittavissa jo paljon pidempään.
Harmi. Jatkuvasti tienpäällä olevan imurikauppiaan ei ole helppo hoitaa suhdetta kotona. :frown:Kyllä muuttaja (ex-avokki) saa ihan itse muuttaa, kun kerran haluaa pois.
#saatanaperiksieianneta
Uskoisin että kokemus auttaa :thumbup:On tästä moni muukin selvinnyt hengissä, niin ajattelin minäkin. #saatanaperiksieianneta
Anteeksi, ei ollut millään muotoa tarkoitus aiheuttaa pienintäkään negatiivista fiilistä :nope: Täällä kuitenkin porukka tietää ja tuntee toisensa pitkästä ajasta, niin kyllä sitä moni osaa lukea asioita rivien välistä. Paljon tuodaan asioita esille joko tietoisesti tai tiedostamatta. Luonnollisesti jokainen vastaa itse kirjoituksistaan ja tämä pätee myös tulkintoihin muiden teksteistä.No näitä ennustajia ja tietäjiä on aina mahtunut maailmaan.