AJ
Well-known member
Google jakaa väärää tietoa.
The M oli tietenkin Suomen Mad -lehden legendaarin toimittaja.
The M oli tietenkin Suomen Mad -lehden legendaarin toimittaja.
Joo, kun se sanotaan että: "pöndelle", ei "pöntelle".Kuuntelin tovi sitten autossa Radio Suomen ohjelmaa, jossa käsiteltiin juhannuksen asioita ja ilmiöitä. Naispuolinen toimittaja jotakuinnii totesi, että: "Helsinki tyhjenee, kun porukat suuntaa pöntelle."
Siihen loppui Radio Suomen kuuntelu tältä osaa. Palaan ko. kanavalle kunhan YLE Satakunta on taas linjalla.
Komp. Maistiaispalat kuulostivat kiintoisilta - eritoten Juho Milonoffin ja Erkki Saarelan tekemiset.Vähän kiinnostelisi tuo Maija Vilkkumaan käsikirjoittama Mä halusin olla suffragetti -radiomusikaali. Alkaa tänään puoli kuudelta Radio Suomelta.
Tuosta tulikin mieleen kun taannoin jouduin hetken Kansan radiota kuuntelemaan. Lähetykseen soittanut rouvashenkilö oli paljon kiertänyt hautajaisissa ja mielensä pahoittanut vääristä hautajaiskäytännöistä. Oli oikein listan kirjoittanut ja alkoi luetella virheitä ja korjauskehotuksia. Muun muassa ärsytti häntä kuinka muistokukkien laskija lukee liian epäselvästi ja hiljaa nauhassa olevan tekstin ja omaisillekin oli väärin kumarrettu jne.ohjelmaan osallistunutta kansalaista otti pattiin, miten nykyään
Voi kun pääsis pieraisemaan sen mummon monttubileissä
Nyt on tosin päivä.
Taitaa olla vanhaa videota.Virityskuvaa.