Miten pukeudut? Mitä kenkiä käytät?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Joni
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Asiaan hieman liittyen. Toissapäivän illanistujaisissa Luca 32vee kertoi muttaneensa kaksi vuotta sitten pois kotoa, yhteen avovaimonsa kanssa. Olivat seurustelleet kuulemma 18-kesäsestä asti, toisissa kulttuureissa ei näköjään oo kiire.
 
Taitaa Italiassa yksinasuminen olla lähinnä leskien hommaa. En tiedä paljonko siellä avioeroja on, mutta mahtaako ne miehet erottuaan muuttaa takaisin mamman luo?

Jokin aika sitten oli lehdessä tutkimusta, että Suomessa etenkin aikuiset miehet asuvat useammin vanhempiensa luona, kuin monissa muissa maissa. Siinä tutkimuksessa ikäraja oli vedetty 18-vuoteen. Jos olisi nostettu rajaa vaikka kolmella vuodella niin veikkaan, että muut maat olisivat menneet ohi. Aika moni suomalaismies viettää tuossa välissä vähintään puoli vuotta valtion täysihoitolassa ja harva viitsii ennen sitä omilleen muuttaa.
 
Asiaan hieman liittyen. Toissapäivän illanistujaisissa Luca 32vee kertoi muttaneensa kaksi vuotta sitten pois kotoa, yhteen avovaimonsa kanssa. Olivat seurustelleet kuulemma 18-kesäsestä asti, toisissa kulttuureissa ei näköjään oo kiire.
No Italia nyt on mammanpoikien tyyssija. Poikuus menetetään maksullisille.
 
Taitaa Italiassa yksinasuminen olla lähinnä leskien hommaa. En tiedä paljonko siellä avioeroja on, mutta mahtaako ne miehet erottuaan muuttaa takaisin mamman luo?

Mulla on sellanen käsitys että Italiassa on vaan outoa muuttaa aikaisessa vaiheessa pois kotoa, sillä silloin antaa sellasen kuvan että ei ois perheen kanssa hyvät välit. Siellä päin ei koeta yhtään noloksi olla peräkamarin poika.
 
Itse muutin 18-vuotiaana opintojen perässä pois kotoa. Yli 200 km:n päähän vanhempia tuli muutettua ja en kadu lain. Siinä oppi elämään hyvin itsekseen, kun ei tarvinut nöhötä vanhempien nurkissa lailla Jonin.
 
Aika nuorena jo. Paljon sulla on vuokra nykyään kerta sulla ei aina ole vakkarimaista duunia riittäny niin sossun rahoilla oot pystyny maksaa ne? Ei kyllä varmasti paljon ylimäärästä jää silloin käteen.
 
Vuokra on hieman vajaa 400 euroa. Käteen jonkun 300-400 euroa, kun vuokran olen maksanut. Sossun rahoja en ole ikinä käyttänyt. Kelalta nuo asumis- ja työttömyystuet tulevat ja ne on jokaisen perusoikeuksia. Sossulta voisin halutessa hakea toimeentulotukea, mutta tuun sen verran hyvin toimeen ilman sitä, että ei ole tarvetta.

Kela on kansaneläkelaitos, jolla ei ole sosiaalitoimiston (tuttavammin sossu) kanssa mitään tekemistä. Niin ja työttömänä saa huomattavasti enemmän rahaa kuin opiskelijana, mikäli opiskelija ei nosta opintolainaa.
 
Itse ainakin olen 107% tyytyväinen, kun saa elää omillaan sitä omaa elämää. Vanhempien nurkissa se ei koskaan täysin onnistu.

Mä en kyllä kutsu omillaan elämiseksi kun erilaisilla tuilla elelee, on ne sitten kuinka lakisääteisä tahansa.
 
Tänään roskapussia viedessä pukeuduin rennosti tummanharmaaseen Calistone -t-paitaan, sinisiin Adidas -verkkahousuihin ja harmaisiin kiinalaisiin Crocseihin. T-paita ja Crocsit Halpa Hallista. Veryttelyhousujen hankintapaikkaa en muista ja fotoa ei ole luvassa.
 
Verkkarit ovat kyllä kotioloissa parsoimmat housut mihin voi pukeutua! :thumbup:

Itsellä tällä hetkellä jalassa mustat collegehousut ja päällä valkoinen t-paita.
 
Dresscode tänään on mallia rantojen-arska. Maaliset ja hikiset.
 
Juu, mutta 23-vuotiaina varsin suuri osa on vielä opiskelijoita, ja nostelevat siten opintotukia ja asumislisiä. En mä omillaan toimeentulevaksi kutsuisi tukirahoilla vuokransa maksavia ja sapuskansa ostavia.

Täyspäiväisesti opiskelevan nuoren opiskelu käy työstä ja siten on kyllä omillaan vaikka opintotukia lisineen nostaisikin. Muun väittäminen on paluuta luokkayhteiskuntaan.
 
Ylös