MM-rallikausi 2022

Reinweib

Vetohenkilö
Liittynyt
28.3.2013
Viestit
942
Sijainti
Piilosa
Nehän pisti ihan valtiotasolta kunnon tuet wrc-rallille. Olivatko eu-rahaa tai ei, en tiedä.
Viron valtion buljetista tuli vajaa miljoona euroa, enemmän taloudellisena investointina kuin urheilullisena. Summaan ei WRC-status tainnut vaikuttaa, eli tuota rahoitusta ensin anottiin vanhan formaatin kisalle, mutta WRC status aikaansai läpimenon. Tapahtuma tuotti sitten 5 miljoonaa.

Se, mitä FIA voisi miettiä maailman parhaimpana pidetyn MM-rallin kohdalla, lienee:

-FIA haluaa talvikisan
-FIA seuraa miten AKK selviää koronan, ajankohdan ja pääsponsorin menetyksen aiheuttamista taloushaasteista

Se, että valtionyhtiö, jonka päätuotteet ovat autojen polttoaineet, vetää tapahtumalta tukensa pois, voi kuulostaa pahemmalta kuin se itseasiassa on,
 
simc

Well-known member
Liittynyt
28.6.2013
Viestit
193
Se, että valtionyhtiö, jonka päätuotteet ovat autojen polttoaineet, vetää tapahtumalta tukensa pois, voi kuulostaa pahemmalta kuin se itseasiassa on,
Mikähän kuvio tämä oli, että Neste nyt sponsoroi Liepajan EM-Rallia? Suomen Neste-rallista tutut ovinumeromainokset ja muut.
photo photo
Kuvat Ewrc

Edit: (19.7.2021)
Kuten Tume88 alla kertoi. Neste on sponsoroinut Liepajaa jo aikaisemminkin. Olisi pitänyt älytä tarkistaa itse.
 
Viimeksi muokattu:

kimmi

Well-known member
Liittynyt
18.9.2009
Viestit
95
Sijainti
35400/41310
Mikähän kuvio tämä oli, että Neste nyt sponsoroi Liepajan EM-Rallia? Suomen Neste-rallista tutut ovinumeromainokset ja muut.
photo photo
Kuvat Ewrc
Tämä oli mielenkiintoinen löydös. En oikein keksi muuta selitystä kuin sen, että on joku monivuotinen sopimus edelleen päällä. Nesteen viime syksyn tiedote Jyväskylän MM-rallin yhteistyön päättämisestä: "Nesteen liiketoiminta on muuttunut viimeisen vuosikymmenen aikana, ja tavoitteenamme on tulla yhdeksi maailman johtavista toimijoista uusiutuvissa ja kiertotalousratkaisuissa. Olemme nyt uudistaneet myös brändistrategiamme tukemaan tätä ja toimintaamme kohdealueillamme. Osana uudistusta tarkastelimme myös sponsorointiamme ja päädyimme luopumaan MM-rallin Suomen osakilpailusta."
 
Tuli luettua uudestaan myös nuo ulostulot aiheesta, kuten tuossa lukeekin niin luopuivat Suomen MM-rallin yhteistyöstä. Hieman merkillistä että se tapahtui heti sen jälkeen kun Neste Rally Finland oli kerännyt palkintoja esimerkillisestä markkinointiyhteistyöstä. Joko tuo markkinointikotka on kerännyt valmiista pöydästä sulat hattuun ja suunnannut kohti seuraavia, tai sitten valtion omistajaohjaus on puhunut. Se, että ratkaisu koskee vain Suomen MM-rallia, kuulostaa minusta jälkimmäiseltä.

Mikäli Neste oikeasti haluaisi olla johtavia toimijoita uusiutuvissa ratkaisuissa, se olisi kehittänyt WRC-kalustolle ratkaisun. Nyt sen tekee joku oikeasti johtava toimija.
 
Don Vito

Sekakäyttäjä
Liittynyt
2.3.2000
Viestit
4722
Sijainti
Event horizon
Kyllähän tuo Nesteen päätös ja toiminta noin laajemminkin haisee vahvasti Hutisalon ja edustamansa puolueen omistajaohjaukselta.
 
Tume88

Well-known member
Liittynyt
18.1.2019
Viestit
398
Rally Liepajaa on sponsoroinut Neste jo aikasempinakin vuosina, voi olla että jos pysytään tarpeeksi pienissä summissa saa paikallinen Nesteen johto päättää sponssisopimuksista eikä Suomen päästä tarvitse kysyä lupaa.
 
Don Vito

Sekakäyttäjä
Liittynyt
2.3.2000
Viestit
4722
Sijainti
Event horizon
Eikä kaukana olisi jopa neljä suomalaista, kun vaan järjestyis vihdoin se WRC-Hyundai Huttusellekin. Edes yhteen-kahteen kisaan. No, kun nyt Suninen ja Lappi raapustais ensin nimiä papereihin, niin sekin olis jo kova juttu.
Ei taida järjestyä jos ei Huttunen tuo kottikärryllistä rahaa... Ja sitä ei taida olla saatavilla ihan siinä laajuudessa kuin Solbergilla.
 
Bullet Tooth Tony

Well-known member
Liittynyt
24.9.2016
Viestit
291
https://dirtfish.com/rally/wrc/who-are-the-2022-options-left-available-to-m-sport/
"But the one that’s talked about increasingly is Craig Breen. He has strong links with M-Sport from the past and would relish the opportunity of a full season. And, as we’ve seen with plenty of drivers in the past, some security and a full-time seat is the final piece of a jigsaw in a driver’s development."

Viron perjantain perusteella eiköhän lukita Puman ykköskuljettaja.
 
DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5222
Sijainti
Suonionkatu 1 C
Jo perjantain jälkeen voi lukita ainakin sen ennustuksen, että viimeistään tiistaina tulee Colin Clarkin juttu jossa Breeniä pidetään suurinpiirtein varmana tulevaisuuden maailmanmestarina ja huudetaan karmeaa vääryttä siitä, ettei tämä saa tällä(kään) kaudella ajaa täyttä sarjaa.

Kieltämättä, jos (ja ilmeisesti kun) Evans jatkaa Toyotalla, Breen ei välttämättä olisi huono optio M-Sportille. Jos sitä ison profiilin kalaa ei verkkoon tartu, on Breen kenties se seuraavaksi uskottavin vaihtoehto. Ei niitä kavereita kuitenkaan ihan tolkuttomasti ole, jotka pystyvät kärkivauhtia (edes jossain tietyntyyppisissä kisoissa) ajamaan. Ja vaikka henk.koht. olenkin sitä mieltä, että Lapissa on enemmän käyttämätöntä potentiaalia kuin Breenissä, on irlantilainen juuri tähän M-Sport-yhtälöön kenties sopivampi palikka.
 
Bullet Tooth Tony

Well-known member
Liittynyt
24.9.2016
Viestit
291
Veikkaan, että Lappi menee Toyotalle keikkailemaan. Näin ajateltuna Suninen olisi jäämässä ilman penkkiä ensi vuodeksi.
 
AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14534
Sijainti
Tampereen lenkki
Jo perjantain jälkeen voi lukita ainakin sen ennustuksen, että viimeistään tiistaina tulee Colin Clarkin juttu jossa Breeniä pidetään suurinpiirtein varmana tulevaisuuden maailmanmestarina ja huudetaan karmeaa vääryttä siitä, ettei tämä saa tällä(kään) kaudella ajaa täyttä sarjaa.

Kieltämättä, jos (ja ilmeisesti kun) Evans jatkaa Toyotalla, Breen ei välttämättä olisi huono optio M-Sportille. Jos sitä ison profiilin kalaa ei verkkoon tartu, on Breen kenties se seuraavaksi uskottavin vaihtoehto. Ei niitä kavereita kuitenkaan ihan tolkuttomasti ole, jotka pystyvät kärkivauhtia (edes jossain tietyntyyppisissä kisoissa) ajamaan. Ja vaikka henk.koht. olenkin sitä mieltä, että Lapissa on enemmän käyttämätöntä potentiaalia kuin Breenissä, on irlantilainen juuri tähän M-Sport-yhtälöön kenties sopivampi palikka.
Breen on kyllä jännä kaveri kun parhaat tulokset MM-tasolla on tulleet nopeista sora- tai lumikisoista, ja periaatteessa kaverille irlantilaisena ominaisinta pitäisi olla asvalttiajo. Toki hyvin on pystynyt pääsemään vauhtiin kerta toisensa jälkeen pitkän tauon jälkeen, mutta ei näillä yksittäissuorituksilla vielä mestaruuksia voiteta. Toki selvästi potentiaalia olisi nyt, ja varmasti ensimmäinen täysi kausi olisi hänellekin paikallaan.
 
Tume88

Well-known member
Liittynyt
18.1.2019
Viestit
398
Eihän siinä, voihan sitä aina luulla omista taidoistaan enemmän kuin oikeasti on. ”Puheet ku Alénilla, kädet omat”. Gussea ei kukaan kyllä palkkaa: https://www.rallit.fi/teemu-sunisen-tallikaveri-ei-halua-enaa-pulittaa-miljoonia-tallipaikastaan-en-nae-mitaan-syyta/?fbclid=IwAR3lMsU39SaMwgDlhc9ZQY8aHYGG9sFpiYlHOlyG2EV1ftjnvClYNaavuBo
Mielenkiintoista on myös että Gussia ei ole nähty uuden Rally1 auton puikoissa testeissä, tämä antaisi mielestäni indikaattorin ettei M-sportillakaan Gusia lasketa 100 varmojen kuskien joukkoon ensikaudeksi.
 
Sörsselsön

Kui hianoo se sit on?
Liittynyt
28.10.2013
Viestit
4961
Sijainti
Parc Fermé
Mielenkiintoista on myös että Gussia ei ole nähty uuden Rally1 auton puikoissa testeissä, tämä antaisi mielestäni indikaattorin ettei M-sportillakaan Gusia lasketa 100 varmojen kuskien joukkoon ensikaudeksi.
Tulee halvemmaksi M-Sportille kun ei tarvitse autoa parsia uudelleen kasaan joka toisten testien jälkeen.
 
Ojarumpu

Synkkä EI rallille
Liittynyt
23.4.2019
Viestit
637
Eihän siinä, voihan sitä aina luulla omista taidoistaan enemmän kuin oikeasti on. ”Puheet ku Alénilla, kädet omat”. Gussea ei kukaan kyllä palkkaa: https://www.rallit.fi/teemu-sunisen-tallikaveri-ei-halua-enaa-pulittaa-miljoonia-tallipaikastaan-en-nae-mitaan-syyta/?fbclid=IwAR3lMsU39SaMwgDlhc9ZQY8aHYGG9sFpiYlHOlyG2EV1ftjnvClYNaavuBo
Gus väittää että ihan hyvin voisi olla tällä kaudella podiumilla, mutta kyllä saa monta autoa tippua ensin edestä pois että mies siellä nähtäisiin.
 
DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5222
Sijainti
Suonionkatu 1 C
Mielenkiintoista on myös että Gussia ei ole nähty uuden Rally1 auton puikoissa testeissä, tämä antaisi mielestäni indikaattorin ettei M-sportillakaan Gusia lasketa 100 varmojen kuskien joukkoon ensikaudeksi.
Toisaalta Greensmith itse sanoo DirtFishin jutussa, että I’ve driven the [2022] car and so I’ve got a feeling of what it’s like.

Mutta juu, kun Greensmithillä on tunnetusti pinkka kunnossa, niin - jos M-Sport putoaa seuraavankin sukupolven kanssa kehityksen kelkasta - miksi ihmeessä niitä miljoonia törsäämään heidän kanssa, kun varmaan ainakin Hyundailta saisi ihan samalla tavalla WRC-auton alle? Tilanteessa, jossa Lapin, Mikkelsenin ja kumppaneiden kaltaisia vetomiehiä on ilman tehdaspaikkaa, Greensmithin höpinät WRC-paikasta on merit kuulostavat lähinnä irvokkailta.
 
Ylös