Mickey
Well-known member
- Liittynyt
- 22.3.2000
- Viestit
- 8105
No minä kyllä sikäli uskon varoituksen voimaan, että se on signaali siitä, ettei tuollainen peli vetele. Jos jatkaa samaan tapaan, niin tulee punainen kortti, eli banni. Jätän ottamatta kantaa siihen vaikuttaako se kyseisen nimimerkin kohdalla niin, koska sehän joka tapauksessa jää nähtäväksi vaikuttaako bannikaan niin.Minä itse bannaajana peesaan, mutta mitäpä hahmo oppisi varoituksesta... Samaa tavaraa sieltä tulisi entistä raivokkaimmin äänenpainoin... Banni tai ei mitään.
No ainakin saatu keskustelua aikaan... Eilisiltana vaan voiveitsi sai hamppuköyden poikki lopulta ja iskin päivän jäähyn ilman varoituksia.No minä kyllä sikäli uskon varoituksen voimaan, että se on signaali siitä, ettei tuollainen peli vetele. Jos jatkaa samaan tapaan, niin tulee punainen kortti, eli banni. Jätän ottamatta kantaa siihen vaikuttaako se kyseisen nimimerkin kohdalla niin, koska sehän joka tapauksessa jää nähtäväksi vaikuttaako bannikaan niin.
Hajun jääähyn åerusteella åitääis ja kaa monellen muullekin jäähyuvän mun mielesräNo ainakin saatu keskustelua aikaan... Eilisiltana vaan voiveitsi sai hamppuköyden poikki lopulta ja iskin päivän jäähyn ilman varoituksia.
Epäilen että Nipsu kännissä. Voisko sen bannata hetkeksi?Hajun jääähyn åerusteella åitääis ja kaa monellen muullekin jäähyuvän mun mielesrä
Se oliskin mielenkiintosta että alkoholin määrä veressä olis syy jäähylle! :alppu:Epäilen että Nipsu kännissä. Voisko sen bannata hetkeksi?
Raivostuttavaa jopa?Se oliskin mielenkiintosta että alkoholin määrä veressä olis syy jäähylle! :alppu:
joo-o. "Epäilen, että toi on kännissä, lätkäisempä sille jäähyä." :dunno:Raivostuttavaa jopa?
Paitsi jos kyse on jäähyä jakavasta moderaattorista.edit. älkää ottako tosissaan, en tosiaan usko että jäähyä annetaan sillä perusteella onko kännissä vai ei
:ahem:Paitsi jos kyse on jäähyä jakavasta moderaattorista.
Uskovaisille ei siis saa edelleenkään naljailla. Sehän oli bannin syy.Minä itse bannaajana peesaan, mutta mitäpä hahmo oppisi varoituksesta... Samaa tavaraa sieltä tulisi entistä raivokkaimmin äänenpainoin... Banni tai ei mitään.
En ole yllättynyt jottet näe mikä siinä kirjoitustyylissä jurppi.Uskovaisille ei siis saa edelleenkään naljailla. Sehän oli bannin syy.
Tästä tuli nyt kerralla kristillinen voorumi.
Herran haltuun!
Tämä on nettifoorumi, ei pyhäkoulu. Vuosien varrella täällä on tullut paljon pahempaa ja henkilökohtaisempaa herjaa monissa toikeissa. Eikä niistä banjot ole soineet.En ole yllättynyt jottet näe mikä siinä kirjoitustyylissä jurppi.
Juu se ei kyllä ole täysin selvää. Eikä ollut edellisessäkään tilanteessa, mikä liittyi siis hajun pedofilia kommentiin. Siinä tilanteessa tosin uskoin enämpi muiden kritiikkiä hajua kohtaan, kuin omia silmiäni ja lukukykyäni. :thumbfh:En ole yllättynyt jottet näe mikä siinä kirjoitustyylissä jurppi.
Tämä on muuten mielenkiintoinen kysymys. Siis se, saako jotain ihmisryhmää kokonaisuudessaan herjata, tai se saako jotain 'mielikuvitushahmoa' aka netti-nikkiä herjata? Onko se henkilökohtaista herjaamista jos esim. minä ja Nomi nokitellaan toisiamme, vai onko sellainen vai nettihahmojen keskinäistä huulenheittoa? Kumpikaanhan ei kuitenkaan esiinny omalla nimellä ja tuskin ollaan edes kovin nikkiemme kaltaisia 'oikeassa' maailmassa.Tämä on nettifoorumi, ei pyhäkoulu. Vuosien varrella täällä on tullut paljon pahempaa ja henkilökohtaisempaa herjaa monissa toikeissa. Eikä niistä banjot ole soineet.
Voin sen verran valoittaa näitä banjoista käytyjä keskusteluita joita jo tässä toikissa aiemmin sivuttiin, niin teidän kahden banjoaminen on kyllä ollut yleisön pyynnöstä keskustelun aiheena.jos esim. minä ja Nomi nokitellaan toisiamme, vai onko sellainen vai nettihahmojen keskinäistä huulenheittoa? Kumpikaanhan ei kuitenkaan esiinny omalla nimellä ja tuskin ollaan edes kovin nikkiemme kaltaisia 'oikeassa' maailmassa.
Eli siis mielikuvitushahmojen toisille nokittelu on sääntöjen mukaan kiellettyä?:doubtful:Voin sen verran valoittaa näitä banjoista käytyjä keskusteluita joita jo tässä toikissa aiemmin sivuttiin, niin teidän kahden banjoaminen on kyllä ollut yleisön pyynnöstä keskustelun aiheena.
Toistaiseksi on jäänyt keskustelun tasolle. Kun ette te siitä kuitenkaan oppisi. :thumbup: