Monaco GP 2017 - jälkipöhinät

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Antsa Rieppo
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Overcut toimi, undercut ei. Kimi oli muutenkin hitaampi tänään.

No, olen kauden alusta asti kannattanut Vetteliä mestaruuteen, joten siihen saumaan tämä oli hyvä.

Kiva nähdä Nicoa.:thumbup:
 
Pitkästä aikaa oli toiveet korkealla. Kyl Vettelillä oli vaan niin paljon enemmän vauhtia, kun Kimi poistui edestä.
 
Tais Kimille vihdoin itselleen valjeta, että parhaat päivät ovat ohi.

Tai sitten että Ferrarin tasoinen tiimi ei vahingossa ota kärjessä olevaa kuskia varikolle tilanteessa jossa putoaa suoraan kahden kierroksella ohitettavan perään.

Vaikkakin Vettel oli selkeästi nopein tänään niin tuon tempun talli teki tahallaan ja Kimi tietää sen.
 
Tämä oli odotettu lopputulos. Kimin jääminen ruuhkaan ratkaisi kisan Vettelin hyväksi, joten kyse ei ollut tallimääräyksestä, vaikka kuinka täällä valitetaan. Bottas olisi voiniut yrittää Ricciardosta ohi, mikä on sula mahdottomuus tällä radalla.

Hamilton pelasti itselleen arvokkaita pisteitä ja onneksi Wehrlein on kunnossa.

Suomalaisten kakkoskuskiasema oli jo selvillä ennen kauden alkua. Nough said. Olkaamme iloisia jokaisesta podiumpaikasta, sillä voitot ovat harvinaista herkkua. Häkkisen ajat kauniita muistoja.
 
Kylläpä Kimi oli vaivaantunut palkintojenjaossa, näkyi että valaistuminen iski vasten kasvoja, minä soittelen vain kakkosviulua. Toivottavasti aito ystävyys Vettelin kanssa ei kärsinyt kolhuja, Vettel oli merkittävästi nopeampi tänään kisassa, pystyi puristamaan 2 otteseen sekunnin sisään ennen stoppia likaisesta ilmasta huolimatta ja renkaat oli Kimiä paremmassa kunnossa kun pystyi puristamaan 1.15-aikoja...
 
Mutta onhan tämä aika raikasta, kun Mersun pitkä, ylivoimainen dominanssi on ainakin nyt vähintään uhattuna.
 
Ferrarin toiminta on ala-arvoista, ei mitään sijaa urheilullisuuden kanssa. Myönnetään että Seb oli nopeampi, mutta ei olisi päässyt Kimin ohi jos olisi pidetty radalla vielä muutaman kierroksen eikä Kimi silloin olisi jäänyt hitaampien taakse. Nyt jäi suoraan kahden hitaamman auton taaksen kun Vettel pääsi puhtaalle radalle. Lisäksi varikkopysähdys oli hidas.

Suomalaiset on kakkosviulun soittajia, ei voi mitään.

Kisa oli umpitylsä, heti kun Kimi tuli varikolta näki mikä oli homman nimi. Yllättävän tiukalle se silti veti, että Vettel pääsi varikolta edelle.
 
Nähtävästi Kimin lojaalius tallia kohtaan on ollut turhaa, kun paikka tulee niin silti Vettel pelataan edelle. Voisi vaikka jatkossa antaa koiruuksia kikkarapäätä kohtaan, varmaan viimeinen kausi joten ihan sama vaikka jatkosopparia ei tulisikaan.
 
Ei Kimi ole niin tyhmä, että hölmöilisi kuten joku teinipoika. Ferrarilla suositaan aina nopeampaa kuljettajaa. Vettel ajaa mestaruudesta ja Kimi ajaa yksittäisistä voitoista ja tallimestaruudesta tällä kaudella.
vaikka itseänikin tämä , mutta kun tarkemmin miettii niin olisi Ferrarilta ollut suurta typeryyttä ajattaa autot järjestyksessä Rai-Vet maaliin.
Eiköhän Kimi ajele tuolla vielä ensikaudellakin.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Kimi ansaitsi johtaa kisaa koska löi Vettelin aika-ajoissa ja piti takanaan startissa. Se että ei päässyt radalla ohi on hänen häpeänsä, ja se on tiimin häpeä että voitti pelattiin Sebille. Kehtasi vielä tanssia palkintopallille mennessää kuin joku teinipoika, häpeäisi edes. Kimi moraalinen voittaja ja aivan sama sille mikä järkevintä tiimin kannalta. Sosiaalisessa mediassa porukka käy aivan aiheesta kuumana.
 
Kimi sai hyvän lähdön ja pääsi jopa karkuun ensimmäisellä stintillä. Mutta mutta. :wall:
 
Ferrari vastasi Bottaksen pysähdykseen ja Kimi meni Ferrareista ekana sisään. Sen jälkeen Vettel laittoi kaasupolkimen lattiaan.
 
Nähtävästi piti paikkansa huhu että Kimi antaa määräyksellä sepille tietä ja näin saa ensi vuoden sopimuksen.
 
En kyllä muista koska olisi näin paha maku jäänyt suuhun suomalaisen kakkossijasta


Hockenheim 1999

tässä kisassa (samoin kuin ym -99) jotenkin oli aistittavissa alusta asti, että voittoa ei tule oli sitten mtä tahansa.
 
mutta ei olisi päässyt Kimin ohi jos olisi pidetty radalla vielä muutaman kierroksen eikä Kimi silloin olisi jäänyt hitaampien taakse.

Tuo nyt on pelkkää arvailua. Vettelin vauhti oli stoppien jälkeen niin paljon parempaa, että Kimi olisi saanut antaa ihan kaikkensa pitääkseen Vettelin takanaan.
 
Ylös