Tätä on totisesti odottanut...:alppu:
Taitaa Kimi tosiaan olla tehnyt ennätyksen ainakin näillä näkymin kisoissa ilman paalupaikkaa olleen aikavälillä siten, että on kuitenkin ollut paalupaikan ottanut kuljettaja. Tätä on kyllä odotettu ja luottamusta on ollut mieheen koko ajan vaikka välillä se paalu on ollut inhottavan lähellä tulla tai sitten liian kaukana näin ratkaisuhetkillä.
Aluksi ja mikäli Kimi ei paalupaikkaa olisi ottanut niin Maikkarin selostajat olisivat saaneet melkoisia risuja osakseen sanoistaan, mutta näin hienona hetkenä annan asian olla vaikken kaikista vertauksista todella pitänytkään ja nolointa olisi ollut vielä muun muassa ilon hetkillä vielä vaikkapa Verstappenin tai jonkun muun kuskin todella huikea loppuhetken parannus ja Kimin putoaminen paalupaikalta poiskin niin kuin aina joskus kun on ollut tämän uuden Ferrari-urankin myötä käynyt vaikka useimmiten se viime hetken parantaja on ollut vain Hamilton tai Vettel.
Kahden tuhannesosan päähän jäi vuoden 1999 Formulaunelman aikakauden haave eli ensimmäistä kertaa suomalainen eturivi. Jotenkin tunnen luissani, että tänä vuonna tämäkin haave todeksi vielä muuttuu ja tämän päivän saavutus antoi ainakin hieman enemmän sille todennäköisyyttä tapahtuakseen.
Monacon kisa on kuitenkin huomenna ja kaikki on mahdollista ja toisaalta onneksi Kimi sai paalupaikkansa ilman esimerkiksi keltaisia lippuja koska muutoinhan joissakin piireissä sekin olisi voitu laittaa vaikkapa juuri keltaisten lippujen tarjoamaksi onnenkantamoiseksi kuin Kimin itsensä selkeästi ajamaksi.
Toivottavasti ei vain tapahdu Kimille sitä huonoa lähtöä, mutta Monacossa kun eturivistä pääsee starttaamaan tai muutoin vain paalulta kuten Kimikin aikanaan teki niin Monacossa kuin muuallakin niin Räikkönen on yleensä uransa aikana pystynyt lähtemään hyvin ilman pussiin jäämisen pelkoa tai epäröintiä koska tällä kaudella Kimillä on ollut pari-kolme hyvää lähtöä joista kahdessa on valitettavasti jouduttu kolarin välttämiseksi jäämään pussiin. Ja se taas valitettavasti on johtanut ainakin huonoimmillaan niihin Kimin eläkepuheisiin päivineen.:frank:
Espanjan kisan pettymyksen jälkeen Kimille voitto nyt tekisi todella hyvää ja tiedä vaikka Kimi syttyisi vielä vaikka siihen mestaruustaisteluunkin joka on ollut miehelle mahdollisuus tähänkin asti uudella urallaan, mutta aina ne voitot tai muut hyvät sijat ovat tulleet kerta kaikkiaan liian myöhään tai Vettel Red Bullilla ja Hamilton yhdessä Rosbergin kanssa hallitsivat sitten Mersuilla mielin määrin jolloin muille eikä Kimillekään paljon iloa jäänyt tästä.
Buttonkin ajoi menettelevän hyvin vaikkakin McLarenin päivä olisi voinut olla parempikin ilman Stoffel Vandoornen kolaria. Kisassa taitaa lähtöruutujen huonoudesta huolimatta olla McLarenin ehkäpä kauden ainoa iskun paikka.
Toro Rosson suoritus on ollut tänä viikonloppuna melko hyvä kaikkiaan koska testit olivat tallille tärkeitä ja onnistuneitakin, mutta jotenkin taas aika-ajoissa tuntui menevän jotain pieleen eikä kisatkaan mitään järin hienoja ole olleet vaikka välillä niistä olisi jotain tullutkin.