Eipä sitten saatu sadetta vaikka eilen vielä näytti todennäköiseltä. Tyypillistä.
Harmi ettei Valella ollut mahdollisuutta tehdä aika-ajoissa rosbergeja.
Kisan kohokohtana lähinnä Leclercin syöksyt, oikein muuta ei jäänyt mieleen.
Hyvä, ettei sadekisaa ole tulossa. En ole koskaan pitänyt siitä. Koska Kimi ja Valtteri eivät ole mitään sadekelispesialisteja.
Mieluummin vaikka kumpikin olisi lentäneet sateella ulos kuin körötelleet turvallisesti 2. ja 12. sijoilla.
Eli toiveenasi on, että Hamilton kasvattaisi pistejohtoaan Valtteriin?
Eli toiveenasi on, että Hamilton kasvattaisi pistejohtoaan Valtteriin?
Eli toiveenasi on, että Hamilton kasvattaisi pistejohtoaan Valtteriin?
Miksi kirjoitat konditionaalissa? Kisa oli jo.
Onneksi tämä puuduttava kilpailu saatiin päätökseen. Mikäli Leclerc olisi eilisessä aika-ajossa päässyt Q3:seen, niin oltaisiin nähty kiinnostavampaa äksöniä. Sainzin ja Albonin pistesijoille. :thumbup:
Varmuuden vuoksi Valelle ylimääräinen renkaanvaihto? Taidetaan ajattaa Hamista taas mestariksi?
Toto ainakin ottaa näistä Hamiltonin voitoista ihan erilaisen ilon irti kuin muista vastaavista :eek!: