Monte Carlo -ralli 2023

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja AnttiL
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Joko alkaa erottua jyvät akanoista? Toyota on aika vakuuttava vaikkakaan Kalle ei pääse ihan kärkivauhtiin, Hyundai ja ford ajelee sitten sijoista ynnämuut. Katsuta jatkaa muuten vaan ihan yössä ja Esupilta olisin odottanut hieman parempaa vaikkakaan en kärkiaikoja.

Nykyisin taitaa olla nuo lukkojen luokitukset (rampit tms.) aika tiukat ja joutuu tekemään niiden osalta valintoja minkätyyppisellä alustalla aiotaan olla kärjessä ja missä ralleissa annetaan tasoitusta (kompromissi kun ei saa joka kisaan ja alustalle erilaisia lukkojen asetuksia tehtyä yksilöllisesti). Tietääkö joku näistä paremmin? Jostain kuulin että viime kaudella Kallen vauhti oli ajoittain tämän takia hieman hukassa ja tiesivät sen jo etukäteen ja sitten jossain toisessa rallissa ajeli kaikille muille jäljet selkään.
 
Esa-Pekka aivan yössä edelleen. Jäi 18.1s EK-3!
Mun korviin kuulostaa että EP:llä on nuoteissa paljon enemmän etuauton huomautuksia kuin muilla. Mustaa yms. ja varsinkin höyryä paikoissa missä Kallella ei ollut mitään. Selittäiskö tuo osan vaisusta vauhdista?
 
Mun korviin kuulostaa että EP:llä on nuoteissa paljon enemmän etuauton huomautuksia kuin muilla. Mustaa yms. ja varsinkin höyryä paikoissa missä Kallella ei ollut mitään. Selittäiskö tuo osan vaisusta vauhdista?
Vähän samaa kuuntelin että höyryä on siellä sun täällä nuoteissa. Kyllähän nyt Taka pitäisi selvästi päihittää jos ajatllaan että viimevuonna samalla autolla ajeltiin kyllä jälkiä selkään alustalla kuin alustalla.
 
Tältä pätkältä löytyy melkein kaikki Monten tietyypit, alussa ylämäkeen isoo kovaa ja neulansilmiä, sitten tommosta keskileveetä ja jokseenkin teknistä vuoristotietä tasasella, sit alamäkeen tosi kapeeta jossa mennään kylien läpi ja serpoista, ihan lopussa vielä tosi kovavauhtinen osuus.
 
Lapin kohdalla, vaikka nyt vauhtia ei hirveästi olisikaan, niin maaliinpääsy olisi tärkeää. Saa kokemusta autosta ja Montessa voi tapahtua vielä paljon. Ruotsissa sitten pitää jo vauhtiakin löytyä.
 
Toyotoilla kulkee, Kalle vähän helisemässä?
Neuville tuo tota rotiskoaan kyllä vakuuttavasti ainakin kun kelloa katsoo.
 
Evans ja Ogier ajelee omia menojaan. Kalle kertoili että ehkä oli ek:n alussa suolaa tiellä, kun oli lipoista.
 
Toivottavasti Kallella samanlainen suorituksen paraneminen tulossa kuin viime vuonna Montessa.
 
Hyvä juttu jos, niin kuin nyt näyttää, Evans on löytänyt kadonnutta vauhtiaan takaisin. Katsutalla puolestaan on vaikeeta.
Evans tosin oli viime vuonnakin Loebin ja Ogierin jälkeen selvästi loppuja paremmassa vauhdissa ulosajoonsa asti jos en väärin muista. Käväisi kakkosenakin kun Ogierilta meni rengas. Mutta ei tuo nyt tosiaan ainakaan huonommalta näytä. Katsutakin heräsi taas ajamaan.
 
Kalle saattoi kärsiä kylmistä renkaista kun pätkän alku myöhästyi? Tänak ainakin teki aika kovat renkaanlämmitykset pätkän alussa.
 
Kalle saattoi kärsiä kylmistä renkaista kun pätkän alku myöhästyi? Tänak ainakin teki aika kovat renkaanlämmitykset pätkän alussa.
Ekaan splittiin tulivat about samaa kyytiä, siitä eteenpäin luulisi renkaiden olevan jo lämpösiä?
 
Ylös