Monzan MM-ralli 4.-6.12.2020

petttu

Well-known member
Liittynyt
11.1.2018
Viestit
113
Jos nyt jossitellaan, niin Tänak johtaisi MM-sarjaa ilman teknisiä ongelmia.
Mahdollisesti, toki Tänakin tapauksessa hankala arvoida mikä olisi ollut lopullinen sijoitus, kun molemmat viat tulivat niin aikaisessa vaiheessa. Mutta lähinnä, että ei se (mahdollinen) mestaruus nyt pelkällä onnella tälläkään kertaa tullut.
 
Tsiiem

Well-known member
Liittynyt
24.11.2017
Viestit
837
Mutta lähinnä, että ei se (mahdollinen) mestaruus nyt pelkällä onnella tälläkään kertaa tullut.
Eikä ole tullut kertaakaan aikaisemminkaan. Mitä on päässyt läheltä seuraamaan muutaman kauden aikana, niin voi sanoa että tekee kaikki mahdolliset pienetkin asiat niin tarkasti ja huolellisesti kuin vain pystyy. Vaatii paljon muilta, mutta toisaalta on myös siinä asemassa, että on varaa vaatia. Toki osaa myös arvostaa ja antaa kiitosta kun sen aika on. Suomen media antanut mielestäni vähän väärän kuvan miehestä.

Ei se ihan turhaan ole 6-kertainen mestari, huomenna todennäköisesti 7-kertainen ja vasta toisena kuljettajana voittanut mestaruuden kolmella eri merkillä. Lisäksi täytyy sanoa, että tuskin Tänak ja Evans olisivat ihan nykyisessä tilanteessaan ilman Ogierin rinnalla ajettua kautta. Siinä on hyvä paikka oppia.
 
JuuZa

Kulttuurispesialisti
Liittynyt
22.4.2006
Viestit
2070

Aamen. Ogier on kova kettu.
 
cesar

Well-known member
Liittynyt
21.10.2009
Viestit
995
Kyllä sen ymmärrän, Evansin auto ei pysynyt tiellä, yliohjasiko hiukan. Videon perusteella näytti siltä vai kuluneet renkaat?
Hirveä yrkkä ja täysin ylikovaa paikan liukkauteen nähden. Väittäisin, että olisi Ogierikin mennyt, jos ei olisi ollut varotusta.
 
AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14526
Sijainti
Tampereen lenkki
Jos nyt jossitellaan, niin Tänak johtaisi MM-sarjaa ilman teknisiä ongelmia.
Aika kova jossittelu. Turkissa kun ohjaus meni, oli kisassa seitsemäntenä ja suhteellisen huonolla lähtöpaikalla pitkälle lauantain lenkille. Toki olivat niitä harvoja, jotka eivät joutuneet vaihtamaan rengasta sunnuntain monsteripätkällä, mutta sekin on jossittelua, olisivatko ajaneet sitten kovempaa jos olisi ollut vielä voitto pelissä.

Sardiniasta sitten vaikea sanoa mitään kun heti ekalla pätkällä meni jousitus rikki.

Toki täytyy muistaa, että moottoriurheilu on aina ihmisen ja koneen yhteispeliä, molempien pitää toimia.
 
Pointti oli lähinnä jossittelu
 
AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14526
Sijainti
Tampereen lenkki
Kai se Tänak olisi mestaruustaistelussa nyt vahvemmin mukana jos olisi päässyt ajamaan Turkissa ja Sardiniassa edes podium-sijoitukset, ei kai siinä mitään.

Huttunen veti muuten aika kovan ajan illan vikalle pätkälle, yleiskilpailun kuudes.
 
SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5103
Huvittava seurata lähetystä huollosta, puolella porukasta paistaa nenä maskista pihalla, ja Adamo laittaa kärsän piiloon siinä vaiheessa kun haastatellaan. Aivan sama vaikka kellään ei olisi mitään suojana.:D
Joka lajilla tuntuu olevan omat koronaprotokollansa vaikka luulisi, että samat jutut toimivat / vaaditaan jokaiselta. F1:ssä maskien kanssa ollaan äärimmäisen tiukkoja, rallissa ilmeisesti vähän vähemmän niin. MotoGP:ssä kisan jälkeen haasteltavat kuskit eivät käytä maskeja ollenkaan vaan puhuvat mikkiin sopivalta etäisyydeltä.
 
JuuZa

Kulttuurispesialisti
Liittynyt
22.4.2006
Viestit
2070
Kai se Tänak olisi mestaruustaistelussa nyt vahvemmin mukana jos olisi päässyt ajamaan Turkissa ja Sardiniassa edes podium-sijoitukset, ei kai siinä mitään.
Eli karkeasti jos laskee vaikka 10p per menetetty kisa (3kpl), niin mestaruustaisto olisi entistäkin jännempi. Melko turhaa jossittelua, kaikilla on epäonnea. Monten pusikkoon sukellusta ei nyt voi laittaa auton piikkiin millään.
 
AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14526
Sijainti
Tampereen lenkki
Eli karkeasti jos laskee vaikka 10p per menetetty kisa (3kpl), niin mestaruustaisto olisi entistäkin jännempi. Melko turhaa jossittelua, kaikilla on epäonnea. Monten pusikkoon sukellusta ei nyt voi laittaa auton piikkiin millään.
Just näin. Ja sit jos tekniset viat otetaan pois niin kyllä Ogierkin olis voinut ottaa kakkostilan Turkissa...
 
Antti82

Well-known member
Liittynyt
27.5.2005
Viestit
1290
Jännitys harmillisesti lässähti kyllä Evansin ulosajon myötä. Ogier tämän(kin) mestaruuden ansaitsee, ei siinä mitään, itse olisin vain toivonut vähän erilaista ratkaisua ja lopputulosta.
 
Don Vito

Sekakäyttäjä
Liittynyt
2.3.2000
Viestit
4722
Sijainti
Event horizon
Ogier teki juuri sen mitä tarvitsi vaikka hieman oli paras maitti kateissa kauden aikana. Ogier liittyi myös niiden kuljettajien joukkoon, jotka ovat voittaneet pokaalin vähintään kolmella eri automerkillä. Löppönen mm. ei halunnut ajoissa poistua mukavuusalueeltaan vaan keräili pyttynsä Citruunan mittatilaus hansikkaalla - jolla kukaan muu ei sit pärjännytkään kummoisesti.
 
JuuZa

Kulttuurispesialisti
Liittynyt
22.4.2006
Viestit
2070
Kukahan siellä powerilla antaa kaikkensa tänään? Ogier varmistelee. Evansin ainoa oljenkorsi lienee ajaa powerilla täysiä. Myös Tänakin, mutta lieneekö ymmärtävän jo realiteetit. Sordo ajaa varmasti täysiä, siinä mielessä jos Tänakia kiinnostaa ajaa toiseksi niin virolainenkin ajanee hyvää kyytiä. Kalle voisi läväyttää powervirtuoosina 5 pistettä plakkariin.
 
Yön polkija

Well-known member
Liittynyt
16.12.2012
Viestit
757
Mikäli Toyota säilyttää kaksoisjohdon kuljettajien pisteissä, mutta Hyundai vie merkkimestaruuden on tämä ensimmäinen kerta kun saman tiimin kuljettajat valtaavat kaksi ensimmäistä sijaa kuskien pisteissä, mutta merkkimestaruus karkaa silti toiselle tiimille. Win the right gam...eiku stages.

2001 oli vähän vastaavanlainen juttu, kun Peugeot onnistui voittamaan merkkimestaruuden, vaikka MM-kolmikko kauden jälkeen oli Burns Subarulla, McRae Fordilla ja Mäkinen Mitsulla ja Bosse oli paras Peugeot neljännellä sijallaan.
 
Viimeksi muokattu:

SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5103
Kukahan siellä powerilla antaa kaikkensa tänään? Ogier varmistelee. Evansin ainoa oljenkorsi lienee ajaa powerilla täysiä. Myös Tänakin, mutta lieneekö ymmärtävän jo realiteetit. Sordo ajaa varmasti täysiä, siinä mielessä jos Tänakia kiinnostaa ajaa toiseksi niin virolainenkin ajanee hyvää kyytiä. Kalle voisi läväyttää powervirtuoosina 5 pistettä plakkariin.
Meinaatko ettei Hyundai aio määrätä Sordia jarruttelemaan, jotta Tänak nousisi tuloslistalla kakkoseksi siltä varalta, että Ogier vetää pihalle ja Tänak kuittaisi voitolla (ja riittävällä määrällä powerin lisäpisteitä) mestaruuden? Minusta tuntuu että Hyundain on pakko käyttää tallimääräyksiä. Onhan noita autoja ennenkin syttynyt tuleen joitakin satoja metrejä ennen maalia. :unsure:
 
Ylös