pendellstock
Well-known member
- Liittynyt
- 19.11.2007
- Viestit
- 2099
Yksi suurimmista suomalaisista rallilegendoista,Juha Kankkunen totesi kokeiltuaan pari vuottan sitten silloisia WRC-autoja: "pysytyhän näillä ajamaan kovaa kurveissa,alusta on hyvä ja jarrut tehokkaat. Mutta ei näissä oikein moottoria ole..". Verrantona Kankkusella siis mm.B-ryhmäläiset noin 700 hv ralliautolegendat(joilla painoa siis vähemmän kuin nykyisillä WRC-autoilla).
Eikö ole hieman noloa,että ralliauton kuninkuusluokassa huitelevat tehot siellä 300 hv:n paikkeilla,lukemissa joissa suuri osa tavallisista perheautoistakin 2000-luvulla liikkuu.Nopeimmat sedanit jo yli 500 hv tehoissa. Mielestäni kyseessä on nyt arvovaltakysymys: WRC-autoihin on saatava lisää tehoa sallimalla kunnon ahtopaineet. Sitten saataisiin tietää kuka kuski todella osaa ajaa kun moottoritehotkin nostetaan sinne huipputasolle jolla alusta ja jarrut jo ovat kyseisessä lajissa.
Niille,jotka alkavat puolustamaan turvallisuusnäkökohdilla: Joo,aina voi sattua mitä vaan jos seinään pamauttaa. Olisihan se turvallisempaa rajoittaa tehot 20 hv-tasolle,jolloin loukkaantumisia tapahtuisi nykyistäkin vähemmän. Ja taivaaltakin voi pudota meteoriitti koska vaan,voi hellantettas.
Aikanaan kuulit kilometrien päästä kun B-ryhmän peto käynnistettiin, nykyisten ralliautojen suhinoita ei meinaa edes kuulla. Lieskaa putkiin,ääntä peliin ja ennenkaikkea vauhtia ja voimaa,pyytää yleisö!