Tunnettu suomalainen ratamoottoripyöräilijä Niklas Ajo on saanut tuomion rattijuopumuksesta. Ajo oli ajanut henkilöautolla ja menettänyt sen hallinnan. Tämän seurauksena Ajo oli ajautunut ulos tieltä pensasaidan läpi ja törmännyt tien varrella sijainneella pihalla kasvavaan puuhun. Ulosajo tapahtui Valkeakosken Kaakontiellä viime tammikuussa.
Ajon veren alkoholipitoisuudeksi mitattiin tapahtuneen jälkeen 1,25 promillea. Hän sai tuomion törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Ajo ei kiistänyt tekoa.
Pirkanmaan käräjäoikeus antoi tuomion perjantaina. Rangaistukseksi määrättiin ehdollista vankeutta 30 päivää sekä kahden vuoden koeaika. Lisäksi Ajolle määrättiin 15 päiväsakkoa, yhteensä 555 euroa.
Niklas Ajo oli ajokiellossa 12. tammikuuta alkaen. Oikeus katsoi, että Ajo on kärsinyt ajokieltoa riittävän pitkän ajan, vaikka tyypillisesti vastaavassa tilanteessa ajokieltoa määrätään kuusi kuukautta. Ajo oli perustellut lyhyemmän ajokiellon tarvetta sillä, että hän tarvitsee ajo-oikeutta työssään. Oikeus oli ottanut tämän huomioon.
Aamulehti tavoitti Niklas Ajon perjantaina, mutta tämä ei halunnut kommentoida tuomiota.