MTV:n lähetykset 2017 - uusi kokoonpano

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Formunaattor
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Pystyykö formuloissa jatkamaan eläintarhaansa?
 
Tottakai pystyy, johan tässä onkin kaivattu päivitystä pölyttyneeseen, lähinnä koulu- ja virastomaailmasta inspiroituneeseen suomenkieliseen F1-lempinimipankkiin. Suomussalmen kuha Zooselan kaveriksi selostamoon.

Jos tuo urheilulehdessä mainittu kova moottoriurheilufanius on edes sinnepäin totta, niin sanoisin että erinomainen valinta siihen nähden mikä oli odotusarvo (eli lähinnä Timppa, Kyllönen, Tuominen, Mertaranta tai Mika Saukkonen). Nikillä kun on kyky jopa kuulostaa asioista innostuneelta rupeamatta silti totaaliseksi klovniksi asiantuntemuksen ja yleisen uskottavuuden osalta.
 
Vaikkakin selostaa vain ykkösiä, niin toivottavasti se taustatuntemus ja fanitus pohjaa koko skeneen eikä vain yhteen lajiin.
 
Juusela vaikuttaa hyvältä valinnalta, jos siis Urheilulehden tiedot pitävät paikkansa. Eikös Juusela ole ollut tekemässä Ralliradiota Suomen MM-rallista? Näin muistelisin, joten moottoriurheilu ei olisi aivan uusi aluevaltaus. Ja tietysti Urheiluruudun kautta on päässyt perehtymään moottoriurheiluun ja F1:iin.
 
Jes hyvä! Juusela ymmärtää motorsportinkin päälle ja on ollut hyvä esim. Ylen Ralliradiossa. Iso menetys Ylelle, mutta varmasti hyvä korvaaja Oskulle.
 
No voi vi..u, Juuselasta uus selostaja???
Hei haloo,samallainen huutaja ja "eläytyjä"

KUIN MATTI KYLLÖNEN!!!


TÄÄ ON PERSIISTÄ!
 
Positiivinen reaktio ja liityn siihen juokkoon! Optimistinen olen tämän suhteen. Juusela ei todellakaan ollut omien vaihtoehtojeni joukossa, en odottanut MTV:n kaappaavan ketään kun panostus Formuloihin on pienentynyt muutenkin.
 
Ehkä paras valinta, joka ei edes käynyt omassa mielessäni. Uusi tieto itselleni, että Juusela on ns. motorsport-miehiä.

En silti maksa tästä hyvästä 250€.
 
Juusela selostamassa formuloita tuntuu ajatuksena jotenkin väärältä. Toivottavasti ajatus osoittautuu vääräksi.
 
Viimeksi muokattu:
Kova yllätys. Valinta voisi olla paljon huonompikin, mutta on kyllä vaikeaa mieltää Juusela F1-selostajaksi. Kyllä Juusela voittaa Porttilat ja Tuomiset kuitenkin.
 
Koska en minkään urheilulajin säännöistä tai taktiikoista ymmärrä hölkäsen pöläystä, en osaa arvioida, paljonko Juusela tekee asiavirheitä, mutta mitä olen häntä kuullut, niin tunnelmannostattajana hän on loistava.

Että sikäli suhtaudun huhuun positiivisesti ja avoimin mielin.:thumbup:
 
Ylös