MTV3 & MTV MAX & Katsomo F1-kaudella 2016

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Hakkis
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Toivottavasti myös tänä vuonna MTV MAXin F1-lähetykset tulevat katsottaviksi Elisa Viihteen arkistoon kuten viime vuonna tulivat.
 
MTV:n F1-selostaja sai uusia töitä

Kuhina MTV:n formula 1 -lähetysten ympärillä jatkuu.
Oskari Saari sai uusia töitä. Mutta jatkaako hän myös F1-selostajana?

MTV:n F1-selostaja Oskari Saari siirtyy sisältömarkkinointiyhtiö Sima Helsingin vastaavaksi tuottajaksi. Yritys kertoo asiasta tiedotteessaan.
- Ison ammattilaisten joukon selkeä ja muista poikkeava visio sisältömarkkinoinnista sai minut innostumaan. Itse olen aina ollut kiinnostunut ennen kaikkea laadukkaista sisällöistä ja Sima Helsingissä pääsen toteuttamaan itseäni entistäkin monipuolisemmin, Saari lausui tiedotteessa.

Saari ei kommentoinut jatkoaan F1-selostajana asiasta ensimmäisenä kertoneelle Kauppalehdelle. Lehden tietojen mukaan Saari on kuitenkin jatkamassa myös MTV:n formulatiimissä. Iltalehti ei tavoittanut selostajaa kommentoimaan asiaa.
Maikkarin formulatiimi on joka tapauksessa kokemassa muutoksia, kun kokenut toimittaja Timo Pulkkinen joutui sivuun.
Vaihtuuko koko tiimi, vai lisätienestejäkö vain haussa?
 
Vai on Timppa saanut lähteä ...
No ei tuo Timppa nyt niin huono ollut mitä kärkevimmissä kommenteissa on annettu ymmärtää. Kyllä GP luokkia oli jotenkin mukavampi kuunnella Timpalta kuin esim Oskulta.
Timppa hoiti ne hommat suht asiallisesti ja tunsi kuskit ja tiimit ja niiden tausta joten ei siihen hommaan kukaan "pystymetsästä" noin vain tule.
No Timpalle kuitenkin kiitokset näistä vuosista mitä ole saanut häntä kuunnella.

Tilalle tule sitten Mervi.
No pieni pelko on että siihen homaan tulee yks höpisjä/kikattaja lisää joka ei tiedä lajista mitään.
Toki GP-luokkien selostuksiin saattaa tulla vahvistukseksi Aaro Vainio.

Nyt kun Tonilla on kisaohjelma sellainen että on paljon päällekkäisyyksiä F1 kisojen kanssa niin selostus hommat vähenee häneltäkin automaattisesti.

Vielä jos ilmoittavat että Salokin vähentää selostus keikkoja niin täytyypä miettiä ottaako maikkarin pakettia enään ensi vuodeksi.

Joten ammattitaitoisista F1 selostajista on hieman "vajetta".

Asia varmistuu ainakin minun osalta silloin kun maikkari ilmoittaa että Mustakari tai Kyllönen on otettu MTV:n F1 tiimin "vahvistukseksi" mukaan.
Vaikka periaatteessa yritän olla aina mukana jos Suomi-yritykset jotain tekee mutta tuossa kohtaa on meikäläisen raja. Enkä noita kahta meinaa enään koskaan kuunnella. (Vanhat muistot on sen verran onnettomia).
 
Vähän alkaa vaikuttamaan, että Maikkari haluaa epätoivoisesti lisää katsojia kalliiden lähetysoikeuksien paikkaamiseksi, ja mediakonsulttien ainoat neuvot siihen ovat 2010-luvulle tyypilliset: "tuodaan laji lähemmäs yleisöä", "enemmän näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa", "lajin imagon pitää houkutella nuoria ja naispuolisia". Siispä tylsät äijät potkitaan pellolle ja lajin ympärille tuodaan niin paljon hössötystä, että siitä saadaan ilmiö. Itse lähetykset ovat sivuseikka, ja en ihmettele, mikäli GP2 ja GP3 -kisat jätetään pois ohjelmistosta, koska niissä ei edes aja suomalaisia. Oskari Saari pitänee paikkansa, koska on supliikkimies.

Ja lopulta Mersu voittaa kaikki kisat, kisat ajetaan jonossa ja MTV:n katsojaluvut romahtavat totaalisesti. :tongue:
 
Kieltämättä mielenkiintoista ja samalla hyvin arvaamaton suunta olisi vielä Saaren lähtö pois selostamosta. Tasoltaan hänkin on huonontunut erityisesti viimeisen parin vuoden aikana, mutta ei oikein selvää korvaajaa ole näköpiirissä ja Tuominen tuskin jaksaa enää selostaa kun hän aikanaan itse lähti osin kiinnostuksen puutteenkin takia pois selostajan pestistä.

Mustakari on taas tavallaan ollut koko ajan Maikkarilla Radio Novan pestin mukaan laskien ja Kyllönen taas alkaa olla jo aika vanha tosin juuri ja juuri jonkun uran viimeisen yhden kilpailun Monacossa voisikin selostaa, mutta muutoin voisi pysyä poissa. Ei oikein hätäselostajana taida kelvata ja sitten nämä muutamat herrat kuten Soini ja Jordberg eli Ilkka ja Teemu ovat tuotantopuolella ja näistä muistaakseni Soini on nykyään freelancer toisaalla. Koivulan Miiro on ollutkin varaselostajana, mutta tiedä sitten hänenkään innostuksen tason riittämisestä.
 
Sellainen asia tulee tätä keskustelua seuratessa mieleen, että millaiseen F1-pakettiin olisitte tyytyväisiä? Maikkarin lähetykset ovat täällä saaneet pelkkiä haukkuja haukkujen perään jatkuvasti ja nyt kun tuotantoa uudistetaan niin sekin on vain huono asia ja saa aikaan negatiivista palautetta. Pulkkinen on auttamatta ollut lähetysten heikoin lenkki ja hänen kritisoimisensa on mennyt välillä täydellisen mauttomaksi ja asiattomaksi, mutta nyt hänen sopimuksensa uusimatta jättäminen on yhtäkkiä huono asia?

Itse olen ollut tyytyväinen maikkarin F1-lähetyksiin viimeistään Mustakarin lähdöstä asti, ja nyt Vilander on nostanut ne aivan mainiolle tasolle. Suomalaista kuluttajaa tuntuu kuitenkin olevan mahdotonta miellyttää. Monesti olen täältäkin lukenut avautumisia ja kannustuksia antamaan maikkarille palautetta Pulkkisesta. Nyt kun maikkari korjaa selkeimmän ongelman lähetyksissään, niin suomalainen F1-kuluttaja kritisoi.

Olisin ennemmin uskonut joulupukkiin kuin siihen, että Pulkkisen jättäessä tehtävät luen foorumilta miten formuloita ei tulevana kautena enää katsella maikkarilta.
 
Olisi saanut yle ostaa oikeudet. Vaikken Oskusta tykkääkään niin eipä tule mieleen kuka voisi tulla selostajaksi. JJ olisi kova mutta ei taida varsinaiseksi selostajaksi sopia.
 
Sellainen asia tulee tätä keskustelua seuratessa mieleen, että millaiseen F1-pakettiin olisitte tyytyväisiä? Maikkarin lähetykset ovat täällä saaneet pelkkiä haukkuja haukkujen perään jatkuvasti ja nyt kun tuotantoa uudistetaan niin sekin on vain huono asia ja saa aikaan negatiivista palautetta. Pulkkinen on auttamatta ollut lähetysten heikoin lenkki ja hänen kritisoimisensa on mennyt välillä täydellisen mauttomaksi ja asiattomaksi, mutta nyt hänen sopimuksensa uusimatta jättäminen on yhtäkkiä huono asia?

Itse olen ollut tyytyväinen maikkarin F1-lähetyksiin viimeistään Mustakarin lähdöstä asti, ja nyt Vilander on nostanut ne aivan mainiolle tasolle. Suomalaista kuluttajaa tuntuu kuitenkin olevan mahdotonta miellyttää. Monesti olen täältäkin lukenut avautumisia ja kannustuksia antamaan maikkarille palautetta Pulkkisesta. Nyt kun maikkari korjaa selkeimmän ongelman lähetyksissään, niin suomalainen F1-kuluttaja kritisoi.

Olisin ennemmin uskonut joulupukkiin kuin siihen, että Pulkkisen jättäessä tehtävät luen foorumilta miten formuloita ei tulevana kautena enää katsella maikkarilta.

Oletko ottanut huomioon että Pulkkista vahvimmin kritisoineet nimimerkit ja Pulkkisen lähtöä vahvimmin kritisoineet nimimerkit eivät ole välttämättä samoja?
 
Itsehän olen ollut kisatiimiin tyytyväinen, mutta Pulkkisen pikkuformulaselostuksiin en. Ihminen antaa helpommin negatiivista palautetta kuin positiivista. Ainakin suomalainen, vaikkei saisi yleistää. Saari jos lähtee niin tulee ikävä.
 
Oletko ottanut huomioon että Pulkkista vahvimmin kritisoineet nimimerkit ja Pulkkisen lähtöä vahvimmin kritisoineet nimimerkit eivät ole välttämättä samoja?

Tätä kritisointia, kuten Pulkkisen haukkumista ei käydä enää nimimerkkitasolla vaan laajana ilmiönä. Uskon, että voin siis helposti yleistää edellisen postaukseni verran, vaikka toki yksittäiset nimimerkit voivat olla poikkeamia.

Kuitenkin jos Pulkkinen on ollut niin suuressa asemassa näin ison osan katselunautinnossa, että hänen lähtönsä johtaa kanavapaketin lopettamiseen, niin luulisi että näitä Pulkkisen tukijoita ja puolustajia olisi näkynyt aiemminkin.
 
Iltalehdessä Autero kertoo maikkarin tiedottavan formulasisällöstään tarkemmin ensi viikolla.

MTV Urheilupäällikön Markus Autero on niin ikään vaitonainen Saaren jatkosta kanavalla. Hän kuitenkin kertoo, että Maikkarin formulähetyksiä tekevä porukka "uudistuu hieman".

- Me kerromme formulatiimistämme ja sen sisällöstä tarkemmin ensi viikolla, Autero linjasi.
 
Tätä kritisointia, kuten Pulkkisen haukkumista ei käydä enää nimimerkkitasolla vaan laajana ilmiönä. Uskon, että voin siis helposti yleistää edellisen postaukseni verran, vaikka toki yksittäiset nimimerkit voivat olla poikkeamia.

Kuitenkin jos Pulkkinen on ollut niin suuressa asemassa näin ison osan katselunautinnossa, että hänen lähtönsä johtaa kanavapaketin lopettamiseen, niin luulisi että näitä Pulkkisen tukijoita ja puolustajia olisi näkynyt aiemminkin.

Itse olen sen verran kaavoihin kangistunut, että jos todella kauan lähetyksissä ollut Pulkkinen korvataan hutiloiden jollain puolituntemattomalla naisella eikä oikealla F1-asiantuntijalla niin huhhuh. Pulkkisen intohimoa tuskin Kalliolta löytyy ja se on TV-hommissa tärkeää. Tuskin edes tietotaito on Pulkkisen tasolla.

Selvennän vielä. että itsehän en ole kanavapakettia lopettamassa.
 
Timppa taisi kyllä itsekin puhella aikaisemmin ilmestyneessä suomalaisia moottoriurheilijoita haastattelevassa ohjelmassa, että varsinaista intoa ei enää ole, vaan tehdään kun kerran jotain on.
 
Eiköhän Maikkari jälleen lupaile kuinka F1-lähetykset tulevat uudistumaan ja parantumaan. Viime kauden alussa kovasti hehkuttivat kuinka on käytössä Piero-analyysityökalu. Työkalua käytettiin pari kertaa kauden alussa ja sitten se unohdettiin. Tässä viime kauden hehkutukset http://www.mtv.fi/sport/f1/uutinen/...muuttuvat-mtv-totalilla-ja-katsomossa/4818270

F1-katsojalukuja ei maikkari juurikaan ilmoittele, mutta täällä puhutaan 1,2 miljoonaan keskimmääräisestä luvusta. Oho, on yllättävän paljon, jos on totta. Suurin osa varmaan jälkilähetyksen katsojia.
http://www.mtv.fi/spotti/mainostami...nen-vuoden-2016-formula-1-sisalloissa/5579138
Formula 1 on aidosti globaali ilmiö ja yksi suomalaisten suosituimmista sekä seuratuimmista urheilulajeista. MTV:n Formula 1 -tv-lähetykset tavoittavat kisaviikonloppuisin keskimäärin 1,2 miljoona eri suomalaista*, ja erityisesti mieskohderyhmät kuluttavat Formula 1 -sisältöjä kanavista riippumatta runsaasti. Formula 1 kuuluukin MM-jääkiekon ohella todellisiin koko kansamme yhdistäviin ilmiöihin”, kertoo urheilusisältöjen tuotepäällikkö Marko Multisilta ja jatkaa

Lähde: *Formula 1 -lähetysten kokonaistavoittavuus kaudella 2015. TV: pe-su, 10+ -vuotiaat (>3 min yhtäjaks. katselua). Lähde: Finnpanel Oy, TV-mittaritutkimus, AdEdge.
 
Viimeksi muokattu:
Olettaisin, että tuo kokonaismäärä on kaikkien viikonlopun lähetysten yhteenlaskettu katsojamäärä.
 
Mitä mieltä Katsomo-paketin ostaneet olivat f1-lähetysten viime vuotisesta kuvanlaadusta? Käsittääkseni lähetystekniikassa muutettiin jotain, minkä piti parantaa ainakin liiketoistoa. Muita televisio-ohjelmia katsoessa kuvanlaatu vaikuttaa varsin hyvältä, mutta riittääkö se hyvää liiketoistoa vaativissa f1-lähetyksissä? Viime kauden menin television kanavapaketilla, mutta tulevaksi kesäksi ajattelin, että Katsomo voisi olla parempi, kun sitä voisi katsoa paikasta ja laitteesta riippumatta. Kesäviikonloppuisin kun tulee oltua milloin missäkin.
 
Muistaakseni nopeampaa kuvanpäivitystä testattiin jossain jääkiekko-lähetyksessä, mutta en ole siitä sen koommin kuullut.
Katsomon yleinen kuvanlaatu jää jälkeen monista muista urheilustriimeistä, muun muassa BBC:n vastaavasta. Katsomon kuva on pehmeä verrattuna BBC:n terävyyteen. Kyse tuskin on pelkästään alemmasta resoluutiosta, vaan luultavasti MTV käyttää jotain vanhentunutta pakkausmuotoa tai kenties koko signaalinvälitys tapahtuu eri tavalla (kuvaavat webbikameralla lähetystä taulu-tv:stä ja striimaavat eteenpäin? :D )
No, YLE areenakin vasta hiljattain siirtyi 720p-aikaan, eli ehkä 2020 Katsomosta tulee jo FullHD:tä.

EDIT:
Nyt muistankin, että Singaporessa Katsomossa näkyi jotain Linuxin boottausgrafiikoita ja taisi jopa hiiren kursori näkyä, eli signaali ei luonnollisesti tulee suoraan satelliitista vaan menee jonkin MTV:n softan kautta.
mtvlahetys.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Ihan hyvä että välillä väki vaihtuu. Ei tule liian kaavoihin kangistumista tuosta touhusta. Mervi Kallio ei toistaiseksi herätä oikein mitään mielipiteitä suuntaan tai toiseen. Pianhan tuon näkee kuinka pärjää.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös