Muistojen Imatranajo 2008

Los Cojones

Avohoidossa
Liittynyt
26.2.2004
Viestit
588
Sijainti
Törnävä


Imatran Moottorikerho juhlistaa 70-vuotista taivaltaan järjestämällä Muistojen Imatranajon vanhalla katuradalla 2.-3. elokuuta 2008. Kaksipäiväisen tapahtuman suurimpana tähtenä tullaan näkemään ratamoottoripyöräilyn 15-kertainen maailmanmestari Giacomo Agostini, joka tulee ajamaan vanhalla 500cc MV-Agusta kilpapyörällään molempina päivinä. Pyörä on sama, jolla Agostini ajoi Imatralla voittoon.


Imatranajoista puhutaan yhä lämmöllä, vaikka viimeiset GP-luokkien MM-kilpailut ajettiin Vuoksen rannan tuntumassa vuonna 1982. Vuodet ovat vain kasvattaneet ihmisten kiinnostusta ajettuihin kilpailuihin.

Imatranajojen suuri sankari oli, ja on vieläkin, Giacomo Agostini. Hänellä on lämpimät muistot Imatrasta, sillä vuonna 1966 hän varmisti uransa ensimmäisen maailmanmestaruuden Imatranajojen 500-kuutioisten kilpailussa.

Imatranajojen kävijät muistavat vieläkin Giacomo Agostinin kisapyörän MV-Agustan jumalalliset äänet. Nelitahtisen pyörän äänet kantautuivat silloin yli rata-alueen Savikannan suoralta aina Pistetalojen kaarteeseen.

Imatran Moottorikerhon tavoitteena on saada elokuiseen tapahtumaan Giacomo Agostinin ajettavaksi 350- ja 500-kuutioiset MV-Agustat. Silloin yleisöllä on tarjolla mahdollisuus siirtyä ajassa taaksepäin hetkiin, jotka aikoinaan heille painuivat lähtemättömästi mieleen.

Eri aikakauden kisasankareiden ja –pyörien lisäksi tullaan kokemaan katumoottoripyörien historiaa. Japsistarat –yhteisön voimin lauantaina 2. elokuuta rataa kiertää yli sata ”Tuuttia”. Jäätelötötterön nimeä kantava Honda CB 750 aloitti 1960-luvun lopussa nykysuuntaisten supermoottoripyörien aikakauden.

Lauantaina ja sunnuntaina tullaan myös näkemään taitoajonäytöksessä Jussi Jukan esityksiä katumoottoripyörällä.

Elokuinen Muistojen Imatranajo on järjestyksessä neljäs. Edellinen kolme vuotta sitten järjestetty tapahtuma keräsi paikan päälle noin 20 000 vierasta. Silloin Muistojen Ajo oli Suomen toiseksi suurin moottoriurheilutapahtuma.

Perinteinen kokoontumisajo on Vuoksen varrella 1.-3. elokuuta.
 
Viimeksi muokattu:

Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
Kesäloman loppupuolen aktiviteetit alkaa pikkuhiljaa hahmottua. :)
 

jupla

Well-known member
Liittynyt
30.6.2005
Viestit
12416
Sijainti
Kurjala
Tuossa toikissa ihastelimme MV:n ääniä.

Perhana, en taida taaskaan päästä itse. Toivon mukaan paikalle menee videokamerallisia forumisteja!

Kyllä se oli MV Agusta, joka synnytti moottoriurheilukipinän meikäläiseen. Kiitos siitä Imatranajot :ahem:
 

jupla

Well-known member
Liittynyt
30.6.2005
Viestit
12416
Sijainti
Kurjala
Perhana, että tekisi mieli olla tekemässä Imatranajo-dokkaria 'filmille'. Aika rientää, eikä kohta enää saa haastatteluja ajojen tärkeiltä henkilöiltä. Hiippakuntaa on viime aikoina vaihtanut tukku 70-luvun tähtiä, kuten Kent Andersson, Valter Villa, Paolo Pileri, Jack Findlay..

Mutta mistäs saisi tuottajan? Ja kielitaitoisen haastattelijan? Ja tarpeeksi kiroilevan ääni-/valaisinhenkilön? Itse voisin hoidella kuvausta :ahem:
 

mako777

Member
Liittynyt
31.3.2008
Viestit
6

jupla

Well-known member
Liittynyt
30.6.2005
Viestit
12416
Sijainti
Kurjala

mako777

Member
Liittynyt
31.3.2008
Viestit
6
Jupla

Minulla ei ole Freymondin osoitetta, valitan.

Lisäksi ajamaan tulee kahdeksankertainen maailmanmestari Phil Read.

Muutama yllätys vielä tulee, kunhan saamme vahvistukset.






Onko mako777:lla Roland Freymondin email-osoitetta? Vois lähettää parit linkit miehelle.

Aika hyvä yllätysveto Muistojen Imatranajoille tuo Freymondin ja Boneran saaminen paikalle :thumbup:

Pitää yrittää saada veli videoimaan jotain, itsehän olen silloin muualla.
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Katoavaa Imatranajo-historiaa.

Imatran Moottorikerhon ylläpitämä kioski Vuoksen uomien välistä purettiin toukokuussa 2008.
 

mako777

Member
Liittynyt
31.3.2008
Viestit
6
Infoa lisää

Siltakioskimme sai purkumääräyksen, uuden piirrustukset ovat valmiit ja rahoitusta rakennetaan.

Nyt siinä on paviljonki tilalla ja Muistojenajoissa siinä on myyntiteltta.

Saimme vahvistettua, että Jim Redman ajaa Imatralla hänellä aikanaan olleella Hondalla.

Lisäksi Imatralla nähdään erikoisia pyöriä. Jarno Saarisen tehdas Benelli tulee Italiasta Suomen maahantuojan tukemana.
Pyöriä tulee kaksi, Jarnon pyörällä ajaa pyörien omistaja, Mr. Giuseppe Sandroni ja toisella Benellillä ajaa legenda Renzo Pasolinin poika Renzo Pasolini jr. Emme ole saaneet vahvistusta, onko toinen pyörä Jarnon vai Pasolinin entinen kilpuri.





Katoavaa Imatranajo-historiaa.

Imatran Moottorikerhon ylläpitämä kioski Vuoksen uomien välistä purettiin toukokuussa 2008.
 

mako777

Member
Liittynyt
31.3.2008
Viestit
6
Lisää kuskeja

Ja tässä se lupaamani ylläri.

Endel Kiisa saapuu kahden Vostokin kera. Pyörät suoraan Viron museosta ja ovat 250 cc ja 350 cc.

Kiisa oli muuten 1964 Imatralla kolmas 350-kuutioisissa.
 

jupla

Well-known member
Liittynyt
30.6.2005
Viestit
12416
Sijainti
Kurjala
Mites meni? Linkkejä, juttuja, rapoja, kuvia, videoita ja etenkin MV:n ääntä kaipaan, pliis!
 

Coronet

New member
Liittynyt
10.8.2008
Viestit
2
Tulihan siellä käytyä.. Hieno tapahtuma, mutta olisin kaivannut enemmän opasteita ja tietoa tapahtumista.. Esimerkiksi tapahtuman kotisivuille olisi voinut laittaa selkeän kartan, josta olisi selvinnyt tapahtumapaikat.
Nyt jouduin suunnistamaan paikalle vanhalla ratakartalla 60-luvulta.. Varmasti Imatranajojen konkarit tietävät mistä löytää parhaimmat katselupaikat, mutta oli siellä varmasti muitakin ensikertalaisia...

Mutta tässä muutama kuva sekä linkki kuvaamiini videopätkiin.
http://koti.mbnet.fi/scherman/imatranmuistoajot/
http://www.youtube.com/watch?v=2yLB9RAwl8s
http://www.youtube.com/watch?v=X1LLGJCCRBk
http://www.youtube.com/watch?v=pXHZkcmke74
 

Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
Kiitoksia Coronet!

Itsellänikin oli suunnitelmissa käydä ekaa kertaa paikan päällä, mutta menin lupautumaan Neste Ralliin järkkäriksi.
 
Ylös