Renessanssinero
Perusfeidaaja
Kirjoitus julkaistu kokonaisuudessaan Tuulilasi-lehden numerossa 7/2001
Pena, 28, istuu tutussa pöydässä. Kuusi vuotta sitten – samanlaisena kesälauantaina – tässä Safari Pubin pöydässä Lammin pitäjän keskustassa, eteläisessä Hämeessä istuivat Leksa, 39, Antti, 65, ja Esko, 53, jotka kuvailivat Tuulilasin toimittajalle ja valokuvaajalle rattijuoppoutta (TL 9/1995) Miesten uhoilut olivat humalaakin hurjempia. Kolpakoiden yli kuohuivat promillentäyteiset tarinat, joissa lähiseutujen maanteillä uhmattiin poliiseja, lakia, järkeä ja kuolemaa.
Tänään Leksaa, Anttia ja Eskoa ei täällä näy, koska he ovat kuolleet. Koff-lätsäisen Leksan kohtalosta tosin ilmenee pubissa epävarmuutta, mutta mitäpä pienistä. Nyt hänen paikallaan istuu Pena, jolla on päässään – kuin perintönä kulkeutunut – tulipunainen Koff-lätsä.
- Suomes pitäis olla semmonen systeemi, että kännissä saa ajaa, Pena sanoo.
Viimeinen taisto
- Mutta jos kännispäiten tapahtuu joku onnettomuus, pitäis maksaa kovia korvauksia, Pena lisää.
- Ei siis mitään tämmöisiä pilkunnussimisia, että 0,5 promillea, tai jopa – niin kuin saatana Rysselin herrat, Lipponen mukaan lukien suunnittelee – 0,2 promillen rajaa. Vetäköön vessanpöntöstä alas semmoisen rajan. Eihän sitä aina, vaikka kännissä ajaakin, satu tapaturmia.
Kuvaavaa on, että samaan hengenvetoon Pena ilmoittaa olevansa Suomen Kommunistisen Puolueen jäsen.
- Vuonna 98 liityin puolueeseen. Tää on viimeinen taisto, rintamaamme yhtykää, just! Olen kommunisti siksi, että vihaan EU:ta yli kaiken. EU ja Emu ovat yhtä kuin saatana, tai viäl pahempaa. Saatanankin voin hyväksyä, ja satanismin, mutta en EU:ta.
- Täs lakis on Koffin merkki, mutta pitäis olla sirppi ja vasara. Kotona mulla on neuvostokenraalin koppalakki, jonka ostin Viipurista. Seuraavalla kerralla ostan koko univormun.
Kun Pena purkaa pubissa elämäänsä, hahmottuu nuoren miehen surkea henkilökuva. Se todistaa omalla tavallaan, miten oikeassa rattijuoppouden tutkijat ovat kuvaillessaan rattijuoppouden taustoja ja syitä, ja samalla se antaa aavistaa miten syvällinen, arvaamaton ja hallitsematon ilmiö rattijuoppous on yksilötasolla.
Sattuman leikkiä
Pena on keskisuuren maatalon aikamiespoika ja ammatiltaan maatalouslomittaja.
- Kaks kertaa oon kärähtäny ratista, ja molemmilla kerroilla syynä oli onnettomuus, hän kertoo.
- Ensimmäinen sattui talvella 95. Otin kotona pohjia nääs. Oli liukas talvikeli. Vedin Lovojärven rannalla lumipenkkaan. Autolle ei käyny mitenkään. Konetila vaan tuli täyteen lunta. Menin pyytään naapurin isäntää traktorin kanssa hinaamaan. Just kun olin kiinnittämäs vaijeria vetokoukkuun, taakse ilmestyi henkilöauto ja virkamerkki välähti. Liikkuvat kytät! Saatana! Siviilipuvuissa! Promilleja oli puolentoista kanttiin. Häkkihän siinä heilahti. Puol vuotta tuli ajokieltoa, mutta sakkoa vaan kuussataa, kun olin onneks työtön.
- Toinen sattui joulukuussa 99. Lähin ajaan nääs vieraisilta kotia, kun isännän sisko käski ulos. Olin juonu Koskenkorvaa ja kaljaa sekasin. Matkaa oli pari kilometriä. Oli liukas tiä ja säkkipimee. Ja kuinka ollakaan, löysin itteni ojasta, kun otin kurvin liian tarkasti. Promilleja oli taas puolentoista huitteilla. Sain vähän ehtoollista, ajokieltoa puoli vuotta ja sakkoa 800. Nyt on kortti ollu taskussa viime vuoden kesäkuusta. Sen verran Nissan Sunny, mallia kasikasi, vahingoittui, että myin sen kolmella tonnilla. Sillä olikin ajettu jo melkein 300 000 kilometriä. Ostin tilalle samaa merkkiä, mallia ysiykkönen. Sillä lailla vaihdan aina autoa. Ajan kännissä ojaan! Koneremonttiin en rupee. On tehtävä taas sama juttu seuraavalla kerralla.
Penan rattijuoppoudessa ovat siis ainekset korkeintaan yhden palstan uutisiin paikallislehdessä ja hervottomaan kerskuntaan kantapubissa. Kysymys on sattuman leikistä. Todellisuudessa Penan rattijuoppouteen sisältyvät samat ainekset kuin niihin onnettomuuksiin, jotka johtavat kuolonuhreihin, vammoihin, kärsimyksiin ja suruun.
Helvetti kotona
Penan perhe-elämä tuo mieleen lähinnä helvetin. Siitä hän voi tietenkin syyttää viimekädessä itseään, koska ainekset onnelliseen olotilaan ovat aivan ulottuvilla. Hän asuu iäkkäiden vanhempiensa kanssa kolmisin muutaman kilometrin päässä pitäjän keskustasta tilalla, jossa on yli 60 hehtaaria peltoa. Talon tytär on muuttanut – miehen löydettyään – toiselle paikkakunnalle.
Pena on vanhempiensa kanssa jatkuvassa sotatilassa aivan kuin eläisi yhä 28-vuotiaana vaikeaa murrosikää. Hän kärsii elämänsä pituisesta kriisistä. Hän kertoo laveasti juopotteluretkistään milloin autonkuljettajana, milloin matkustajana, salaryypiskelystä kotonaan, jossa alkoholia ei suvaita, kotoisesta väkivallasta, kissa ja hiiri –leikeistään poliisien kanssa, karkeista vahingonteoistaan kotitilan pelloilla ja teillä, perinnönodotuksestaan, hasiskokeiluistaan ja vihastaan kaikkia sääntöjä kohtaan.
- Saatana, en koskaan voi unohtaa sen äijän… isän voitonilmettä silloin, kun mut saatiin käsirautoihin, hän kuvailee kyynel silmänurkassa, ja pubikaverit hyrisevät osaaottavasti.
- Tää kommunismi on vastaisku sille, että vanhemmat ovat kokoomuslaisia. Kotona en voi kulkea punakenraalin koppalakki päässä.
Viittäkymppiä körötellen
Penalla ei ole edes kotinsa avaimia, eikä isä maksa palkkaa tilan töistä.
- Tarttis mun tuloakin saada eikä vaan pelkkää työn iloa. Mun ei auta viedä huoneeseeni kaljaa. Se on otettava autos, tallis, mut ei sielläkään pitkää aikaa kerrallaan, ettei ne tuu kattoon. Sellanen oikein yllyttää. Se just saa viinanhimon loppujen lopuks aikaseks, kun eivät anna siäl ryypätä. Tulee pakko. Lähen sitten kylälle. Kotona vois ryypätä vähän vähemmänkin jos sais.
Pena vakuuttaa, ettei aja enää juovuksissa. Nytkin auton avaimet ovat kuulemma kirjoituspöydällä, ettei tule houkutusta. Saman tien hän kuitenkin kertoilee kyytiläisen tunnelmista milloin kenenkin juoppokuskin autossa ja analysoi – äärimmäisen epäjohdonmukaisesti – alkoholin vaikutusta ajotaitoonsa.
- Alle yhden promillen känni ei vaikuta mun ajamiseeni mitään. Tunnen monta kaveria, ketkä vähän olutta ottaneena vetää kaasu pohjassa. Minä ajan kännissä alle nopeusrajoitusten, viittäkymppiä köröttelen. Siitä tietääkin, että olen kännissä. Silti saattaa joskus ote livetä.
Ryyppykaverit ympärillä kertovat, ettei Penan päässä ole vikaa.
- Se on etevä mies, melkein laudaturin ylioppilas. Se on vain jämähtänyt sinne, peräkamariin.
Pena, 28, istuu tutussa pöydässä. Kuusi vuotta sitten – samanlaisena kesälauantaina – tässä Safari Pubin pöydässä Lammin pitäjän keskustassa, eteläisessä Hämeessä istuivat Leksa, 39, Antti, 65, ja Esko, 53, jotka kuvailivat Tuulilasin toimittajalle ja valokuvaajalle rattijuoppoutta (TL 9/1995) Miesten uhoilut olivat humalaakin hurjempia. Kolpakoiden yli kuohuivat promillentäyteiset tarinat, joissa lähiseutujen maanteillä uhmattiin poliiseja, lakia, järkeä ja kuolemaa.
Tänään Leksaa, Anttia ja Eskoa ei täällä näy, koska he ovat kuolleet. Koff-lätsäisen Leksan kohtalosta tosin ilmenee pubissa epävarmuutta, mutta mitäpä pienistä. Nyt hänen paikallaan istuu Pena, jolla on päässään – kuin perintönä kulkeutunut – tulipunainen Koff-lätsä.
- Suomes pitäis olla semmonen systeemi, että kännissä saa ajaa, Pena sanoo.
Viimeinen taisto
- Mutta jos kännispäiten tapahtuu joku onnettomuus, pitäis maksaa kovia korvauksia, Pena lisää.
- Ei siis mitään tämmöisiä pilkunnussimisia, että 0,5 promillea, tai jopa – niin kuin saatana Rysselin herrat, Lipponen mukaan lukien suunnittelee – 0,2 promillen rajaa. Vetäköön vessanpöntöstä alas semmoisen rajan. Eihän sitä aina, vaikka kännissä ajaakin, satu tapaturmia.
Kuvaavaa on, että samaan hengenvetoon Pena ilmoittaa olevansa Suomen Kommunistisen Puolueen jäsen.
- Vuonna 98 liityin puolueeseen. Tää on viimeinen taisto, rintamaamme yhtykää, just! Olen kommunisti siksi, että vihaan EU:ta yli kaiken. EU ja Emu ovat yhtä kuin saatana, tai viäl pahempaa. Saatanankin voin hyväksyä, ja satanismin, mutta en EU:ta.
- Täs lakis on Koffin merkki, mutta pitäis olla sirppi ja vasara. Kotona mulla on neuvostokenraalin koppalakki, jonka ostin Viipurista. Seuraavalla kerralla ostan koko univormun.
Kun Pena purkaa pubissa elämäänsä, hahmottuu nuoren miehen surkea henkilökuva. Se todistaa omalla tavallaan, miten oikeassa rattijuoppouden tutkijat ovat kuvaillessaan rattijuoppouden taustoja ja syitä, ja samalla se antaa aavistaa miten syvällinen, arvaamaton ja hallitsematon ilmiö rattijuoppous on yksilötasolla.
Sattuman leikkiä
Pena on keskisuuren maatalon aikamiespoika ja ammatiltaan maatalouslomittaja.
- Kaks kertaa oon kärähtäny ratista, ja molemmilla kerroilla syynä oli onnettomuus, hän kertoo.
- Ensimmäinen sattui talvella 95. Otin kotona pohjia nääs. Oli liukas talvikeli. Vedin Lovojärven rannalla lumipenkkaan. Autolle ei käyny mitenkään. Konetila vaan tuli täyteen lunta. Menin pyytään naapurin isäntää traktorin kanssa hinaamaan. Just kun olin kiinnittämäs vaijeria vetokoukkuun, taakse ilmestyi henkilöauto ja virkamerkki välähti. Liikkuvat kytät! Saatana! Siviilipuvuissa! Promilleja oli puolentoista kanttiin. Häkkihän siinä heilahti. Puol vuotta tuli ajokieltoa, mutta sakkoa vaan kuussataa, kun olin onneks työtön.
- Toinen sattui joulukuussa 99. Lähin ajaan nääs vieraisilta kotia, kun isännän sisko käski ulos. Olin juonu Koskenkorvaa ja kaljaa sekasin. Matkaa oli pari kilometriä. Oli liukas tiä ja säkkipimee. Ja kuinka ollakaan, löysin itteni ojasta, kun otin kurvin liian tarkasti. Promilleja oli taas puolentoista huitteilla. Sain vähän ehtoollista, ajokieltoa puoli vuotta ja sakkoa 800. Nyt on kortti ollu taskussa viime vuoden kesäkuusta. Sen verran Nissan Sunny, mallia kasikasi, vahingoittui, että myin sen kolmella tonnilla. Sillä olikin ajettu jo melkein 300 000 kilometriä. Ostin tilalle samaa merkkiä, mallia ysiykkönen. Sillä lailla vaihdan aina autoa. Ajan kännissä ojaan! Koneremonttiin en rupee. On tehtävä taas sama juttu seuraavalla kerralla.
Penan rattijuoppoudessa ovat siis ainekset korkeintaan yhden palstan uutisiin paikallislehdessä ja hervottomaan kerskuntaan kantapubissa. Kysymys on sattuman leikistä. Todellisuudessa Penan rattijuoppouteen sisältyvät samat ainekset kuin niihin onnettomuuksiin, jotka johtavat kuolonuhreihin, vammoihin, kärsimyksiin ja suruun.
Helvetti kotona
Penan perhe-elämä tuo mieleen lähinnä helvetin. Siitä hän voi tietenkin syyttää viimekädessä itseään, koska ainekset onnelliseen olotilaan ovat aivan ulottuvilla. Hän asuu iäkkäiden vanhempiensa kanssa kolmisin muutaman kilometrin päässä pitäjän keskustasta tilalla, jossa on yli 60 hehtaaria peltoa. Talon tytär on muuttanut – miehen löydettyään – toiselle paikkakunnalle.
Pena on vanhempiensa kanssa jatkuvassa sotatilassa aivan kuin eläisi yhä 28-vuotiaana vaikeaa murrosikää. Hän kärsii elämänsä pituisesta kriisistä. Hän kertoo laveasti juopotteluretkistään milloin autonkuljettajana, milloin matkustajana, salaryypiskelystä kotonaan, jossa alkoholia ei suvaita, kotoisesta väkivallasta, kissa ja hiiri –leikeistään poliisien kanssa, karkeista vahingonteoistaan kotitilan pelloilla ja teillä, perinnönodotuksestaan, hasiskokeiluistaan ja vihastaan kaikkia sääntöjä kohtaan.
- Saatana, en koskaan voi unohtaa sen äijän… isän voitonilmettä silloin, kun mut saatiin käsirautoihin, hän kuvailee kyynel silmänurkassa, ja pubikaverit hyrisevät osaaottavasti.
- Tää kommunismi on vastaisku sille, että vanhemmat ovat kokoomuslaisia. Kotona en voi kulkea punakenraalin koppalakki päässä.
Viittäkymppiä körötellen
Penalla ei ole edes kotinsa avaimia, eikä isä maksa palkkaa tilan töistä.
- Tarttis mun tuloakin saada eikä vaan pelkkää työn iloa. Mun ei auta viedä huoneeseeni kaljaa. Se on otettava autos, tallis, mut ei sielläkään pitkää aikaa kerrallaan, ettei ne tuu kattoon. Sellanen oikein yllyttää. Se just saa viinanhimon loppujen lopuks aikaseks, kun eivät anna siäl ryypätä. Tulee pakko. Lähen sitten kylälle. Kotona vois ryypätä vähän vähemmänkin jos sais.
Pena vakuuttaa, ettei aja enää juovuksissa. Nytkin auton avaimet ovat kuulemma kirjoituspöydällä, ettei tule houkutusta. Saman tien hän kuitenkin kertoilee kyytiläisen tunnelmista milloin kenenkin juoppokuskin autossa ja analysoi – äärimmäisen epäjohdonmukaisesti – alkoholin vaikutusta ajotaitoonsa.
- Alle yhden promillen känni ei vaikuta mun ajamiseeni mitään. Tunnen monta kaveria, ketkä vähän olutta ottaneena vetää kaasu pohjassa. Minä ajan kännissä alle nopeusrajoitusten, viittäkymppiä köröttelen. Siitä tietääkin, että olen kännissä. Silti saattaa joskus ote livetä.
Ryyppykaverit ympärillä kertovat, ettei Penan päässä ole vikaa.
- Se on etevä mies, melkein laudaturin ylioppilas. Se on vain jämähtänyt sinne, peräkamariin.
