Nähtyä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Albert Oil
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Voguen olen tainnut nähdä vain kaupan lehtihyllyssä.

70-luvun jampoilla oli nätti minivogue laineet päässään.

Nod8YCr.png
 
Mannerheim-ristin ritarin näin tänään. Oli edelläni kaupan kassajonossa hän.
 
Oliko hän ratsunsa selässä kera kiiltävän haarniskan? Koska noista mä yleensä itse tunnistan ritarit.
 
Dr. Who (se nykyinen) istui linja-autossa kuljettajan paikalla tullessani töistä. Vähän oli vanhentunut, mutta tunnistettavissa siitä huolimatta.

Linja-auto ei kuitenkaan ollut suurempi sisältä päin.
 
PSG on jo varmistanut mestaruuden, joten taitaa rotaatiomiehet ja junnut saada peliaikaa huomenna.
Siksipä lienee Zlatankin lähtenyt jo lomalle, ja rennon askelin jo astelikin naapurustoni jalkakäytäviä kuin ei mitään. Taisipa olla pussikaliatkin mukanaan, taisipa.
 
Tänään päivällä Herttoniemen Shellillä tuli PeePee ruutupaidassa ja baskeri vastaan ovessa. Sytytti röökiä ja jäi imeskelemään sitä kera kahvin. Mies oli jostain syystä viimenäkemältä vanhentunut 20 vuotta. Samalla pihalla pönötti lisäksi Joni palvelutankkaajana.
 
Ylös