Kyllönen ei luottanut Liikenneviraston pääjohtajaan ja tämä joutui eroamaan. Nyt jos me vedämme tukemme Kyllöseltä, niin hän varmasti osoittaa poliittista selkärankaa ja eroaa ministerintehtävistä.:ahem:
Maanantaina potkut saanut Liikenneviraston pääjohtaja Juhani Tervala saa kovaa kritiikkia liikenneministeriltä.
- Tervala ei nauti enää luottamustani. Ministerin ja viraston ylijohtajan roolit ovat menneet hänellä sekaisin eikä Tervala ole toiminut ohjeistukseni mukaisesti, jyrisi ministeri Merja Kyllönen (vas) maanantaina järjestämässään tiedotustilaisuudessa.
Kyllönen selittää ministeriön pääjohtajan potkuja "pidemmän aikavälin aikana syntyneellä luottamuspulalla".
- Pääjohtaja kyllä tietää, mikä on ministerin rooli ja mikä on pääjohtajan rooli ja valitettavasti hänellä on mennyt nämä roolit nyt sekaisin, Kyllönen muun muassa kommentoi järjestämässään tiedotustilaisuudessa.
Kyllösen mukaan Tervala ei ole noudattanut ministerin ohjeistusta toistuvista huomautuksista huolimatta. Kyllönen toi esille muun muassa kehärata-asiat sekä valtatie 8 suunnittelun.
- Esimerkiksi valtatie 8 osalta on annettu kirjalliset ohjeet, miten uusien tiehankkeiden suunnittelun osalta tulee toimia, eikä ohjeita ole noudatettu.