Nesteoil Rally 2006 möötte

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Jr-
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Jr-

Maximum Attack
Liittynyt
29.3.2000
Viestit
14798
Sijainti
Saviseutu
Heinäkuu on alkamassa ja ko. tapahtumaan on apaut 1½kk aikaa niin laitetaampa toikkia pystyyn tapahtuman vuoksi. Itsehän aion osallistua kyseiseen möötteen, ekaksi kokoontumispaikaksi voinee sopia Lankamaan latomutkan tai Laukaan lossinmutkan torstai illaksi (sovitaan sitten myöhemmin tarkemmin). Koska ko. pätkät ajetaan ensinmäisten joukossa perjantaina aamulla. Joo mutta hei ilmottautumisia alle. Itehän odotan tapahtumaa kuin kuuta nousevaa.

Jr-(kera puoliskon)
 
Niin juu ja viimevuoden tapaan valitettavasti tänävuonna kyytiin ei mahdu. Lähdetään liikkeelle Transporterilla ja aiotaan nukkua siinä ja kun siihen ei mahu ku kuljettaja+2.
 
Ja kun pakettiautolla lähetään matkaan ni ajattelin myös ottaa fillarin mukaan :p
 
Hyvin todennäköisesti en tule. Tulemiselle on noin 5-10% mahdollisuus.
 
Perjantaista sunnuntaihin on tarkoitus viettää taipaleilla. Viime vuodesta viisastuneena aion suunnitella reittini itse, enkä änkeä reitille yöksi. Auto on vielä haussa.
 
Dominic sanoi:
Suzzin tulemiselle on noin 10-20% mahdollisuus, mutta tuskin tulee möötteporukkaan, ellei autolle löydy paikkaa. ;)
Ehkä soon paree, että jokainen menkööt itse mihin haluaa tai siis pariautokuntaa (johtuen perkeleenmoisista ruuhkista sekä tilanahtaudesta parkeissa). Pitää sitten möötteä vaikka joku ilta jossaki sovitussa paikassa.
 
Täytyy harkita, toisaalta kiinnostais, mutta mimmosen porukan saa kasaan, se ratkasee melko paljon. Vituttaa kanssa jonkin verran, kun siirsi tuota pariviikkoa, tuohon aikaan yöt ainaski on kylmiä, sateenkin todennäköisyys on kasvanut melkosesti.

No jos lähen, niin reitinvarrella yövyn!
 
Olen paikalla kera "Runar ja Kyllikin sekä Patriotin". Luulen että "MA Maunula" on estynyt. :alppu:
 
Tämän hetken suunnitelmat olis, että lähden omalla autolla Jyväskylään. Kyytiin mahtuu muutama tröpö, onhan Fiat Uno tila-auto. :thumbup:
 
Ylös