Netflix, Viaplay & Filmnet - Tulevaisuutta muille, todellisuutta edelläkävijöille

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Balthazar
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Avaa myös koko jenkkien tarjonnan muutenkin Suomesta käytettynä.

En tiä meninkö miinaan, mutta vastaan silti naama peruslukemilla. Hintti ottaa automaattisesti yhteyden amerikkalaiseen välityspalvelimeen jolloin tulee tarjolle ne samat leffat kuin jenkeillekin. Suomitekstitys tosin häviää. Netflix ei saa suomessa näyttää sellaisia sarjoja mihin jollain tv-kanavalla on täällä oikeudet.

ää mä oon hidas

Jep ja vieläpä paljon laajemmalla sisällöllä kuin Suomessa.

Kiitos *asentaa*
 
Pakoa (Prison Break) katellu uudestaan tässä männä viikolla. Telkkarista katottuna jätin kesken suunnilleen toisen tuotantokauden puolivälissä. Onpa paljon huonompi kuin muistin. Ekan kauden lopussa oon menossa, en tiedä jaksaisinko kattoa huonon sarjan loppuun asti.

Eilen kokeilin ihan sattumalta Archeria kun oli osunut sen esikatselukuva silmään jo jonkun aikaan. Odotin jotain animepaskaa, mutta täähän onkin ihan viihdyttävä sarja! Yllättävän hauskakin.

- Oh my god, you killed a hooker!
- A call girl!
- No, when they're dead they're just hookers.
 
Paon jätin kesken toisen kauden ekan jakson jälkeen. Niin vitusti jaksoja, etten viitti huonoa sarjaa kattoa noin montaa tuntia.

Edellisessä viestissä mainitun Archerin katoin kokonaan. Varsinkin pari ekaa kautta oli hienoa tykitystä. Lopussa väsähti hieman.

Peep Showta aloittelin tällä viikolla ja ihan hyvin on uponnut. Alussa toi kamerakikkailu ärsytti sen verran, että jätin jo kerran ekan jakson keskenkin. Mutta jotenkin tuohon tottui. Näköjään on Bottomkin Netflixin kataloogissa, joten vois jatkaa siitä sitten tän jälkeen. Pari jaksoa katoin kesällä , mutta jäi kesken sillon kun oli mun hienostuneelle huumorintajulle ajoittain liian campia. Onneksi on sen verran vähän jaksoja, että noihan menee suht kivuttomasti läpi.
Kuvittelisin, että vois kännissä olla oikeinkin hyvää viihdettä.
 
Otin Netflixin kokeilujakson käyttöön. Hyvin tuntuu toimivan Chromecastin kanssa. Tietysti tarjonta voisi olla parempi, mutta kai se ajan myötä.
 
Otin Netflixin kokeilujakson käyttöön. Hyvin tuntuu toimivan Chromecastin kanssa. Tietysti tarjonta voisi olla parempi, mutta kai se ajan myötä.

Netflix on hinta-laatusuhteelta loistava. Jos haluat uudempia elokuvia ja laajempaa valikoimaa niin kaiva persetaskua ja maksa lisää.

It is as simple as that.

Minulle Netflix riittää. Hinta ja laatu ovat balanssissa.
 
Netflix on muuten ihan paska. Pari kuukautta vaikutti ihan hyvältä, mutta ei tonne tule uutta mediaa ollenkaan sellaisella vauhdilla mitä ajattelin maksavan palvelun tarjoavan.
 
Netflix on muuten ihan paska. Pari kuukautta vaikutti ihan hyvältä, mutta ei tonne tule uutta mediaa ollenkaan sellaisella vauhdilla mitä ajattelin maksavan palvelun tarjoavan.

Itseä ei huvita enempää kuussa mistään maksaa. Kerro mitä parempaa tuolla samalla hinnalla saa niin osaan vaihtaa?
 
Itseä ei huvita enempää kuussa mistään maksaa. Kerro mitä parempaa tuolla samalla hinnalla saa niin osaan vaihtaa?

Puhuinko jostain paremmasta? Jos se sun mielestä on niin hyvä palvelu niin käytä vaan, mutta mun tarpeisiin ei riitä. Katellaan nyt tohon vuodenvaihteeseen jos jotain tapahtuisi valikoimassa.
 
Puhuinko jostain paremmasta? Jos se sun mielestä on niin hyvä palvelu niin käytä vaan, mutta mun tarpeisiin ei riitä.

Lähinnä minua kiinnosti onko samalla rahalla saatavissa parempi palvelu. Se oli kirjoituksestasi rivien välistä luettavissa, mutta äärimmäisen nöyrimmät anteeksipyyntöni jos luin väärin. Ilmeisesti samalla rahalla ei siis kuitenkaan ole parempaa palvelua saatavissa. Vai onko?
 
Netflix on hinta-laatusuhteelta loistava. Jos haluat uudempia elokuvia ja laajempaa valikoimaa niin kaiva persetaskua ja maksa lisää.

It is as simple as that.

Minulle Netflix riittää. Hinta ja laatu ovat balanssissa.

Kun saisi saman valikoiman kuin jenkeissä niin sitten kelpaisi. Uudemmat leffat saa kyllä vuokraamalla, mutta olisi kiva nähdä sarjojen uusimmat kaudet.
 
Itse en ehdi telkkaria (siis elluja ja sarjoja) kamlasti katsella. Netflix on loistava ratkaisu minulle. Jos minulla olisi enemmän aikaa katsoa elokuvia, sarjoja ja dokumenttejä niin hommaisin jonkun muun palvelun kuin Netflix. Mutta kun minulla ei tuota aikaa ole niin Netflix on minulle täydellinen ratkaisu ja hyvä hinta- laatusuhteeltaan.

Sen verran minussa on edelleen hakkerin vikaa, että jos haluan jostain syystä nähdä jonkun uuden leffan niin imuroin sen torrentilla ja katson. Näin ei kuitenkaan käy usein ja Netflix tyydyttää hienosti kaikki tarpeeni.

Minusta rukuttaminen palvelusta on naurettavaa. Jos Netflix ei tyydytä jonkun omia tarpeita niin sellainen henkilö kääntyköön jonkun muun palvelun puoleen ja lopettakoon vitunaikaisen ruikuttamisen.
 
Mielenkiintoista. Eli kritiikki palvelun vikoja kohtaan tukahdutetaan lähettämällä toisinajattelijat muiden palvelujen pariin. Vallitsevien olojen kritiikki on tukahdutettava tavalla tai toisella -vai mitä ?
 
Ei missään tapauksessa. Erimieliset pitää käskeä kokonaan pois Suomesta, ettei heidän täydy kärsiä täällä olevista epäkohdista :D

PS. Näin minua ohjesti eräs nimierkki täällä aivan äsken...
 
Viimeksi muokattu:
Ylös