NHL 2015-16

lfb

Flavio
Liittynyt
8.2.2004
Viestit
9965
Sijainti
Helsinki
Onpa tuo videotarkistus perseestä. Maalin jälkeen kelaillaan vartti hidastuksesta pelitilanteen kannalta yhdentekivä lillukanvarsia, koska vastustajan videonörtti on löytänyt jonkun VIRHEEN aikaisemmin erässä.

Nytkin tuossa St. Louiin hylätyssä maalissa Lehterä tuli alueelle niinkuin tuossa tilanteessa tullaan. Niin, että refereen paljas silmä huomaa takajalan ylittävän siniviivan samaan aikaan kiekon kanssa. Toki kun otetaan pysäytyskuva, niin saatiin se paitsio kaivettua esiin. Lopputuloksen kannalta sen puolen sekunnin edulla, minkä hyökkääjä tuosta sai, ei ole mitään väliä.

Joko ne on pitkien kiekkojen lähtöjä takistaneet? Että varmasti on tullut punaviivan edestä. :D
Tuo paitsioiden tarkastus videolta on kyllä ihan dorka sääntö. Ymmärrän sen silloin kun suorasta hyökkäyksestä tullut maali hylätään paitsiona, mutta esim. tuossa maalissa sillä ei ollut mitään tekemistä maalin syntymisen kanssa. St. Louis menetti tuossa melko todennäköisen voiton. Chicagolta vastaavasti hyväksyttiin voittomaali, jonka Shaw rusikoi maalivahdin alueelta sisään kun tuomarit eivät nähneet tilanteessa maalivahdin estämistä.
 

Davros

Well-known member
Liittynyt
14.5.2013
Viestit
5690
Ensimmäinen kerta kun katsot playoffeja? Ihan tavallista asetelmien hakua puolin ja toisin. Abdelkader ei ollut ainoa, joka tuossa tilanteessa lämpeni.
Toki pelin kuuluukin olla kovaa, mutta minusta Abby meni tuossa jo yli. Turha tuossa on alkaa hakkaamaa puolustuskyvytöntä pelaajaa joka on jo valmiiksi jäässä. Esim Callahan oli Larkinin kanssa ja Nesterov Richardsin kanssa aivan samanlaisissa tilanteissa, mutta heiltä sentään löytyi kunnioitusta vastustajaa kohtaan.
 

JoneZi

User
Liittynyt
17.3.2012
Viestit
7504
Florida hässäsi taas hyvin alkaneen pelin. Toinen vieraspeli olisi parempi hoitaa.
 

Lunssila

Well-known member
Liittynyt
6.6.2008
Viestit
18204
Minkä takia Sharksin ja Kingsin aamuinen jatkoerä aloitettiin kolmella kolmea vastaan? Kun varsinaisen lopussa tulleet jäähyt oli lusittu, otettiin neljännet ja vähän ajan päästä pelattiin viidellä.
 

Davros

Well-known member
Liittynyt
14.5.2013
Viestit
5690
Harvinaisen paskalla pelillä ratkaisi Tampa sarjan. Muita ei oikein näyttänyt kiinnostavan kuin Bishopia. Oli muutenkin paljon tasaisempi sarja, kuin mitä tuo 4-1 kertoo. Kahdessa viimeisessä pelissä ratkaisu tuli loppuminuuteilla ja olisi aivan hyvin voinut mennä toisinkin päin. Mutta tänä vuonna Tampa oli maalivahtia verran parmpi.

Jos haluaa pitemmälekin päästä, niin pitää alkaa maaleja tulla kyllä muualtakin. Killorn - Johnson -Kucherov -kolmikko teki sarjassa 10 maalia, muu tiimi yhteensä 2.
 

lfb

Flavio
Liittynyt
8.2.2004
Viestit
9965
Sijainti
Helsinki
Harvinaisen paskalla pelillä ratkaisi Tampa sarjan. Muita ei oikein näyttänyt kiinnostavan kuin Bishopia. Oli muutenkin paljon tasaisempi sarja, kuin mitä tuo 4-1 kertoo. Kahdessa viimeisessä pelissä ratkaisu tuli loppuminuuteilla ja olisi aivan hyvin voinut mennä toisinkin päin. Mutta tänä vuonna Tampa oli maalivahtia verran parmpi.

Jos haluaa pitemmälekin päästä, niin pitää alkaa maaleja tulla kyllä muualtakin. Killorn - Johnson -Kucherov -kolmikko teki sarjassa 10 maalia, muu tiimi yhteensä 2.
En ehtinyt/jaksanut katsoa yhtään peliä, mutta ihan oikein päin tuo sarja meni highlightien perusteella. Detroitillakin oli paikkansa, mutta Bishop oli parempi. Myös Wingsin puolustus tiedettiin köykäiseksi, mikä kävi myös hyvinkin ilmi tästä sarjasta.

Sarjan loppuun täytyy kiittää Pavel Datsyukia (tiedän, että luet tämän) kaikista näistä vuosista. Miehen NHL-uran loppuminen on suuri menetys Detroitin lisäksi koko NHL:lle. Tämän aikakauden oma suosikkipelaajani.
 

JoneZi

User
Liittynyt
17.3.2012
Viestit
7504
Harmi ettei Barkov saanut rankkaria sisään. Islanders pisti sarjan katkolle.

Donskoi on päättänyt lähettää Kingsin kesälomille.
 

Davros

Well-known member
Liittynyt
14.5.2013
Viestit
5690
Nätti hörppy Quickilta. Taitaa olla Kingsin kausi tässä.
 

Davros

Well-known member
Liittynyt
14.5.2013
Viestit
5690
Eillen päättyi Datsyukin ura, tänään Lecavalierin. Huikeita ukkoja molemmat ja etenkin Vinny todella lähellä sydäntä minulle. Todennäköisesti tulee olemaan ensimmäinen Tampan pelaaja, jonka paita nostetaan kattoon.
 

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Tavares ratkaisi ottelun ja koko sarjan olemalla paras pelaaja. Nyt viimeisellä minuutilla tasoihin ja 90 min pelin jälkeen Florida kesälomalle.
 

JoneZi

User
Liittynyt
17.3.2012
Viestit
7504
Molemmat suomijoukkueet pihalla ja nyt odotetaan, että ketä sieltä saadaan mm-kisoihin. Kisojen kiinnostavuus nousisi ihan uusiin sfääreihin, jos Barkov ja Granlund päättävät tulla.
 

Davros

Well-known member
Liittynyt
14.5.2013
Viestit
5690
Kings ja Hawks ulkona ekalla kierroksella. Tämähän alkoi hyvin. Nähdään joku muu voittaja pitkästä aikaa!! :ahem:
 

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Keku tuulettelee jo nyt, koska Columbus pääsee varaamaan 3. joukkueena draftissa. Joko Pulju tai Laine päätyy tuonne.

Toronto ottanee Matthewsin, Oilers kaipaa laituria, joten veikkaan että menee Laine sinne.
 

Nurtsi

Registered Loser
Liittynyt
9.8.2011
Viestit
5615
Keku tuulettelee jo nyt, koska Columbus pääsee varaamaan 3. joukkueena draftissa. Joko Pulju tai Laine päätyy tuonne.

Toronto ottanee Matthewsin, Oilers kaipaa laituria, joten veikkaan että menee Laine sinne.
Siis Winnpeg varaa kakkosena ja Oilers varaa vasta nelosena. Oilers tarvii puolustajan. Juolevi? Jee!!! Kolme suomalaista neljän joukossaa!!!! Joo!! Nyt saa tuulettaa!!! \o/
 
Ylös