Pietari
HarjunHerra
Näin kertoo wikipedia. :ahem:Myös Tuire Mikkonen esiintyi voimakkaasti kotiäitiyden puolesta, viimeisen kerran miehensä kanssa yhteishaastattelussa, jonka Ilta-Sanomat ehti julkaista vasta Timo T.A. Mikkosen ilmoitettua erosta
Näin kertoo wikipedia. :ahem:Myös Tuire Mikkonen esiintyi voimakkaasti kotiäitiyden puolesta, viimeisen kerran miehensä kanssa yhteishaastattelussa, jonka Ilta-Sanomat ehti julkaista vasta Timo T.A. Mikkosen ilmoitettua erosta
Asia meininki!Facebookissa ryhmässä "Nina Mikkonen - haista paska " jo yli 11 000 jäsentä.
?Näin kertoo wikipedia. :ahem:
Lukihäriö... Nina=Tuire :jaska:
En ikinä katsellut niitä Mikkosen videoita, mitä sieltä historiasta pitikään tutkia?Rissanen & Sinkkonen (toim.): Hoivayrittäjyys sanoi:Päiväkotitoimintamme juuret ulottuvat kuitenkin jo 1800-luvulle. Ensimmäinen lastentarha perustettiin 1893 Jyväskylän seminaarin yhteyteen Uno Cygnaeuksen aloitteesta. Esikuvana olivat silloiset saksalaiset lastentarhat. Myöhemmin 1880-luvulla sivistyneistö ja hyväntekeväisyysjärjestöt ajoivat lapsille seimiä ja lastentarhoja tavoitteena juurruttaa hyviä tapoja kansan keskuuteen. (Takala 2000, 10.)
- Siirtyminen liian aikaisin suureen ryhmään haittaa lapsen älyllistä ja kielellistä kehitystä. Tästä on selvä tutkimusnäyttö, Keltikangas-Järvinen totesi sunnuntain Turun Sanomissa.
- Kun sosiaalinen kenttä ei ole hallittavissa, lapsi ei voi oppia sosiaalisia taitoja, vaan turvautuu aggressioon.
Juontaja kysyi Nina Mikkoselta, mikä on mediapersoona Timo T. A. Mikkosen heikko kohta.
- En voi kertoa, koska sitä ei ole minulle ainakaan tullut ilmi, Nina Mikkonen sanoi.
VITTU MITÄ BULLLLSSSHHITTIÄ toi suoltaa. :thumbdownMikkonen olis voinu sanoa fasismin ja totalitarismin sijaan vaikka nämä:
Ei Zaikom sille mitään mahda. Tulee "hältä" joskus asiaakin.VITTU MITÄ BULLLLSSSHHITTIÄ toi suoltaa. :thumbdown
Hähäää ei tuu!Ei Zaikom sille mitään mahda. Tulee "hältä" joskus asiaakin.
Siinä elävä esimerkki suurten ryhmäkokojen kasvatista :dunno:VITTU MITÄ BULLLLSSSHHITTIÄ toi suoltaa. :thumbdown