Nina Mikkonen ja kotiäitiys

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Jonkki
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Mikkosten kohujaksi julki -uutinen

Mikä kohujakso? Voi että kun menee hermo tuon pilipalilehden uutisointiin. Ensin uutisoidaan kyseisen jakson sisällöstä ja seuraavassa uutisessa jakso on jo muuttunut kohujaksoksi. :jaska:
 
Tänään vilkuilin Mikkosten ohjelmaa. Ohjelmassa otettiin esille väittämä, jonka mukaan tämä mediassa olo haittaa Mikkosten lapsia. Nina kuitenkin perusteli mielestäni ihan järkevästi, että eikös mediassa oleminen sitten olisi pitänyt haitata samalla tavalla muun muassa Tenavatähtiä yms. Toki tässä on se ero, että kamerat tuodaan kotiin, mutta ei ne siellä sentään ihan 24/7 ole kuitenkaan, joten enpä usko lapsien kehityksen häiriintyvän.
 
Onhan aika vissi ero Tenavatähtiin. Ne meni telkkaan esittämään sen yhden laulun "laulajana" ns. kannustavassa ympäristössä noi lapsoset ovat uhrattu vanhempien julkisuushakuisuuden alttarille jossa tunkeudutaan yksitysimmästä yksityisempään eli kotiin.
Ja eihän tuo Tenavatähteys ihan positiivinen juttu ollut muutamillekaan tähdelle.:frown:
 
Radio Rockin Heikelä-Linnanahde Korporaatiossa oli aamulla Timo T.A:n haastattelu. Ensimmäinen yritys loppui siihen kun Heikelä esitteli haastateltavan alkuspiikissä "siviilipalvelusmies Timo T.A. Mikkonen" ja pitkän hiljaisuuden jälkeen Timppa pisti luurin kiinni :D

http://www.radiorock.fi/podcast/player.asp?podID=1527
 
Ylös