Nostalgiset hetket, muistelut ja unohtumattomat historiikit 🏁

Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
3822
Tiedä sitten. Vettelikin taantui ikävuosien kertyessä, vaikkei tieoa juhlimisesta ole ollut. On kai se Alonsokin hieman taantunut, mutta hänellä perustaso oli mielestäni alkujaankin korkeampi kuin Kimillä.
Kyllä se vielä kausina 2001-2007 oli mahdotonta sanoa, että kumpi herroista Alonso vaiko Räikkönen, olisi parempi. Tuolloin vielä heitä taidettiin pitää ihan tasavertaisina.

Olihan Kimi voittanut Coulthardin ja Montoyan, joita pidettiin kovatasoisina kuljettajina.

Alonson paremmuus Kimiin nähden tuli oikeastaan esille vasta Kimin toisella Ferrari-stintillä kaudesta 2014 lähtien. Mutta tuolloin Kimi ei ollut omasta mielestäni enää se sama kuljettaja, kuin McLarenilla.

Jf-9fJlm8iIvBHi15VSfaeeLRPp32ipbErgPPtPse5Q.jpg
 
Bukko

Voorumisti
Liittynyt
26.3.2019
Viestit
2722
Kyllä se vielä kausina 2001-2007 oli mahdotonta sanoa, että kumpi herroista Alonso vaiko Räikkönen, olisi parempi. Tuolloin vielä heitä taidettiin pitää ihan tasavertaisina.

Olihan Kimi voittanut Coulthardin ja Montoyan, joita pidettiin kovatasoisina kuljettajina.

Alonson paremmuus Kimiin nähden tuli oikeastaan esille vasta Kimin toisella Ferrari-stintillä kaudesta 2014 lähtien. Mutta tuolloin Kimi ei ollut omasta mielestäni enää se sama kuljettaja, kuin McLarenilla.
Kimillä oli joitakin maagisia suorituksia McLarenilla, mutta Montoyaa ei dominoinut yhtä selkeästi kuin Alonso dominoi Fisichellaa, jota pidettiin nopeana kuljettajana ennen kuin kohtasi Alonson. Toisaalta Kimikin kyllä dominoi selkeästi Fisichellaa tämän tuuratessa Massaa. Melkoisia kehäpäätelmiä tulee kun yrittää näin päätellä paremmuutta.
 
Takagummi

Well-known member
Liittynyt
14.9.2021
Viestit
90
Ennemminkin sanoisin, että McLaren ja Michelinin renkaat sopivat Kimin tyyliin täydellisesti. Sillä yhdistelmällä oli varmasti vähintään yksi nopeimmista ellei nopein, mutta muuten Räikkönen ei ole oikeastaan vaikuttanut miltään legendatason kuljettajalta.
 
Freak

Well-known member
Liittynyt
13.4.2012
Viestit
2476
Sijainti
Botniaringin ja Kemoran välimaastossa
Tiedä sitten. Vettelikin taantui ikävuosien kertyessä, vaikkei tieoa juhlimisesta ole ollut. On kai se Alonsokin hieman taantunut, mutta hänellä perustaso oli mielestäni alkujaankin korkeampi kuin Kimillä.
Tässä ei tarkoiteta niinkään mitään taantumaa. Tai siis minä en ainakaan tarkoittanut. Kyse on ennemminkin siitä, ettei Kimi oikein ollut sitoutunut formuloihin tavalla jolla muut vertaisensa olivat ja ovat olleet senkin jälkeen. Ei edes Verstappenista liiku netissä videoita mistään ryyppyjuhlista tai baareissa toheloinneista, vaikka hänkin on saanut omaisuutta enemmän kuin tarpeeksi nuorena ihmisenä. Puhumattakaan Hamiltonista, Schumista tai Alonsosta. Ei sitä tiedäkään mihin Kimi olisi formuloissa pystynyt samalla intensiivisellä panostuksella kuin Schumi.

Mutta me ihmiset olemme erilaisia. Olkaamme iloisia Kimistä juuri sellaisena kuin hän on ollut ja on edelleen. (y)
 
Freak

Well-known member
Liittynyt
13.4.2012
Viestit
2476
Sijainti
Botniaringin ja Kemoran välimaastossa
Ennemminkin sanoisin, että McLaren ja Michelinin renkaat sopivat Kimin tyyliin täydellisesti. Sillä yhdistelmällä oli varmasti vähintään yksi nopeimmista ellei nopein, mutta muuten Räikkönen ei ole oikeastaan vaikuttanut miltään legendatason kuljettajalta.
Kumma ettei ne muut McLaren tai Michelin kuljettajat pystyneet samanlaisiin suorituksiin, jos kyse oli vain kaluston ja renkaiden hyvyydestä. Voisi siis sanoa, että Ferrarin kullasta rakennettu auto ja Bridgestonen only Ferrari-superrenkaat sopivat Schumacherin tyyliin täydellisesti, mutta muuten hän ei vaikuttanut miltään legendatason kuljettajalta.
 
Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
3822
Tässä ei tarkoiteta niinkään mitään taantumaa. Tai siis minä en ainakaan tarkoittanut. Kyse on ennemminkin siitä, ettei Kimi oikein ollut sitoutunut formuloihin tavalla jolla muut vertaisensa olivat ja ovat olleet senkin jälkeen. Ei edes Verstappenista liiku netissä videoita mistään ryyppyjuhlista tai baareissa toheloinneista, vaikka hänkin on saanut omaisuutta enemmän kuin tarpeeksi nuorena ihmisenä. Puhumattakaan Hamiltonista, Schumista tai Alonsosta. Ei sitä tiedäkään mihin Kimi olisi formuloissa pystynyt samalla intensiivisellä panostuksella kuin Schumi.

Mutta me ihmiset olemme erilaisia. Olkaamme iloisia Kimistä juuri sellaisena kuin hän on ollut ja on edelleen. (y)
Kyllä sitä väkisinkin tulee välillä pohdittua, että mihin Kimi Räikkönen olisi yltänytkään erilaisella elämäntyylillä, ja samanlaisella panostuksella, mitä Schumacherilla/Alonsolla oli ja on.

Muistan miten kauden 2005 alla Kimi oli ryypiskelemässä ja miten muovinen delfiini valokuvissa sammuneella Kimillä oli otetuissa kuvissa.

Dennis ja Haug eivät tästä tykänneet, ja ajattelin jo, että pilasiko Kimi nyt mahdollisuutensa Montoyaa vastaan.

Itseäni aina harmittaa urheilijat, jotka eivät suhtaudu lajiinsa kaikkensa antaen täydellä potentiaalillaan.

Mutta Kimi on Kimi, ja oli 2000- luvun vastine James Huntille. Kukin tavallaan. Onneksi kuitenkin se mestaruus tuli, vaikka enempäänkin olisi ollut mahdollisuuksia.

FI-Seiska_nurmiju_2018-02-07_0435_001.jpgKimi_party.JPG
 
Takagummi

Well-known member
Liittynyt
14.9.2021
Viestit
90
Kumma ettei ne muut McLaren tai Michelin kuljettajat pystyneet samanlaisiin suorituksiin, jos kyse oli vain kaluston ja renkaiden hyvyydestä. Voisi siis sanoa, että Ferrarin kullasta rakennettu auto ja Bridgestonen only Ferrari-superrenkaat sopivat Schumacherin tyyliin täydellisesti, mutta muuten hän ei vaikuttanut miltään legendatason kuljettajalta.
Nimenomaan en tuota tarkoittanut, vaan sitä, että tuolla yhdistelmällä ajettaessa Kimi oli mahdollisesti maailman nopein. En itsekään usko, että juuri kukaan McLarenilla 2003-2006 olisi pärjännyt Räikköselle. Sen sijaan tuo Schumacher vertaus menee ohi, mielestäni Schumacher oli parhaimmillaan 1992-1998 kun alla oli ihan eri merkin renkaat.
 
Finnishman

Well-known member
Liittynyt
30.10.2015
Viestit
98

Olen kirjoittanut tästä tänne aiemminkin, mutta olen välillä miettinyt, että olisikohan Häkkinen onnistunut nappaamaan vielä ainakin yhden mestaruuden, mikäli hän olisi jatkanut uraansa pidempään ja ajanut siten Räikkösen paikalla McLarenilla. 2003 ja 2005 siihen olisi ainakin kaluston puolesta ollut mahdollisuudet, ja ehkä Häkä olisi jättänyt 2003 tekemättä ne muutamat ratkaisevat virheet, jotka Räikkönen teki muutamassa aika-ajossa.
 
Corvair

Well-known member
Liittynyt
10.10.2016
Viestit
885
Kyllä sitä väkisinkin tulee välillä pohdittua, että mihin Kimi Räikkönen olisi yltänytkään erilaisella elämäntyylillä, ja samanlaisella panostuksella, mitä Schumacherilla/Alonsolla oli ja on.

Muistan miten kauden 2005 alla Kimi oli ryypiskelemässä ja miten muovinen delfiini valokuvissa sammuneella Kimillä oli otetuissa kuvissa.

Dennis ja Haug eivät tästä tykänneet, ja ajattelin jo, että pilasiko Kimi nyt mahdollisuutensa Montoyaa vastaan.

Itseäni aina harmittaa urheilijat, jotka eivät suhtaudu lajiinsa kaikkensa antaen täydellä potentiaalillaan.

Mutta Kimi on Kimi, ja oli 2000- luvun vastine James Huntille. Kukin tavallaan. Onneksi kuitenkin se mestaruus tuli, vaikka enempäänkin olisi ollut mahdollisuuksia.

Näytä liitetiedosto 3676Näytä liitetiedosto 3677
Mutta eipä Kimistä ikinä olisi tullut vastaavaa elävää lajilegendaa ilman noita ulkourheilullisia toilailuja. Eivätkä toki nekään yksistään nostaneet Kimiä tuohon asemaan tai olisi nostaneet ketään muutakaan, mutta kun tuohon yhdistetään ainakin muutaman vuoden ajan ihan ehdotonta kärkeä edustanut nopeus, niin onhan tuollainen yhdistelmä joka puhuttelee ihmisiä ja jää mieleen. Taitaa missä hyvänsä huippu-urheilussa moinen yhdistelmä olla aika harvinainen ja kyllä ne oikeasti huipputasolla pärjäävät raikulipojat muistetaan ennemmin kuin samoihin suorituksiin yltäneet kiiltokuvaurheilijat.

Mutta mikä tästä kaikesta tekee erityisen hauskaa on se, että Räikkönen ei ihan taatusti noiden tempaustensa aikana miettinyt sitä miten tämä vaikuttaa hänen julkikuvaansa vaan toimi vain tasan niin kuin sillä hetkellä itseä huvitti.
 
Freak

Well-known member
Liittynyt
13.4.2012
Viestit
2476
Sijainti
Botniaringin ja Kemoran välimaastossa
Nimenomaan en tuota tarkoittanut, vaan sitä, että tuolla yhdistelmällä ajettaessa Kimi oli mahdollisesti maailman nopein. En itsekään usko, että juuri kukaan McLarenilla 2003-2006 olisi pärjännyt Räikköselle. Sen sijaan tuo Schumacher vertaus menee ohi, mielestäni Schumacher oli parhaimmillaan 1992-1998 kun alla oli ihan eri merkin renkaat.
Mielipide kysymys. Tai sitten Schumi vain koki sen kuuluisan, parhaan terän vieneen taantuman ja voitti mestaruuksia putkeen ainoastaan ylivoimaisen auton ja ylivoimaisten renkaiden ansiosta. Ei legendan aineksia lain. (y)

Sen sijaan Kimi on legenda mm. myös Lotuksella suorittamien urotöiden ansiosta. Ihmeellistä on, jos et noteeraa niitä millään tavalla.
 
Takagummi

Well-known member
Liittynyt
14.9.2021
Viestit
90
Mielipide kysymys. Tai sitten Schumi vain koki sen kuuluisan, parhaan terän vieneen taantuman ja voitti mestaruuksia putkeen ainoastaan ylivoimaisen auton ja ylivoimaisten renkaiden ansiosta. Ei legendan aineksia lain. (y)

Sen sijaan Kimi on legenda mm. myös Lotuksella suorittamien urotöiden ansiosta. Ihmeellistä on, jos et noteeraa niitä millään tavalla.
Noteeraanhan minä toki Lotus-ajanjakson, jolloin Kimi oli todella hyvä. Pakko silti todeta, että Grosjean (jota en pidä likimainkaan minään kärkiukkona) oli vauhdillisesti melko lähellä vaikka kisoissa ei samalla tavoin onnistunutkaan. Auto oli siis myös erittäin hyvä.
 
BJohnson

Ukrainan aseistaja 🇺🇦
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
4722

Eikä ollut mikään erittäin hyvä. Kimi sai vaan renkaat kestämään, että useammassa kisassa teki stopin vähemmän.
 
Takagummi

Well-known member
Liittynyt
14.9.2021
Viestit
90
Eikä ollut mikään erittäin hyvä. Kimi sai vaan renkaat kestämään, että useammassa kisassa teki stopin vähemmän.
No Grosjean oli 2013 podiumilla 6 kertaa, joten kyllä minä sanon että auto oli erittäin hyvä. Ei tietenkään lähellekään parasta, mutta ei se mikään lahna ollut, jonka Kimi vaan sai kulkemaan. Mutta kieltämättä Räikkösen renkaidenhallinta oli 2012-2013 todella hyvää, siitä en lähde millään tavalla vastaan väittämään.
 
Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
3822
Olen kirjoittanut tästä tänne aiemminkin, mutta olen välillä miettinyt, että olisikohan Häkkinen onnistunut nappaamaan vielä ainakin yhden mestaruuden, mikäli hän olisi jatkanut uraansa pidempään ja ajanut siten Räikkösen paikalla McLarenilla. 2003 ja 2005 siihen olisi ainakin kaluston puolesta ollut mahdollisuudet, ja ehkä Häkä olisi jättänyt 2003 tekemättä ne muutamat ratkaisevat virheet, jotka Räikkönen teki muutamassa aika-ajossa.
Itsekin tuota pohtinut , että mitenhän Häkkinen olisi pärjännyt kausien 2003 ja 2005 McLarenilla.

Kaudella 2003 Kimi oli äärettömän nopea, jopa nopein kuljettaja lähtöruudukossa. Se, ettei Kimi voittanut titteliä tuolloin, voisi kulminoitua kolmeen kohtaan.

-Nurburgringin moottoririkko johtoasemassa. Myös samassa kisassa Schumacher pyörähti ottaessaan Montoyan kanssa yhteen. Ratavirkailijat työnsivät Schumacherin takaisin radalle. Näin Schumacher sai tarvittavat pisteet mestaruuteen.

-Hockenheimin starttikolari, joka katsottiin Ralf Schumacherin syyksi. Ikävä tapahtuma

-Ja tosiaan parit Kimin aika-ajovirheet Barcelonassa ja Montrealissa. Ilman näitä pisteitä olisi tullut enemmän ja tarvittava määrä tittelin voittoon.

Miten Häkkinen olisi ajanut? Kimi repi kalustosta kaiken irti käytännössä. Ero Coulthardiin oli huikea. Häkkinen olisi voinut välttää Kimin kaltaiset aika-ajo mokat, mutta olisiko nopeus ollut muutoin vastaavaa? Vaikea sanoa.

McLaren oli tuolla kaudella todennäköisesti vasta kolmanneksi paras auto Williamsin ja Ferrarin jälkeen.

Entä kausi 2005? Kimi ajoi säkenöivän kauden, eikä juuri omia virheitä mahtunut. Ainoastaan tulee mieleen Nurburgringin savujarrutus, joka sitten myöhemmin kisassa aiheutti ripustusten rikkoutumisen. Tämä maksoi Kimille yhden voiton.

Muutoin kausi oli virheetöntä Kimiltä. Myös Häkkinen olisi varmasti ajanut huikeasti tuolloin ja voittanut kisoja, mutta olisiko yltänyt Kimin vauhtiin? Ehkä ei, mutuilua tämä kaikki tietysti.

Screenshot_20230128_184526_Chrome-01.jpeg
 
BJohnson

Ukrainan aseistaja 🇺🇦
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
4722
No Grosjean oli 2013 podiumilla 6 kertaa, joten kyllä minä sanon että auto oli erittäin hyvä. Ei tietenkään lähellekään parasta, mutta ei se mikään lahna ollut, jonka Kimi vaan sai kulkemaan. Mutta kieltämättä Räikkösen renkaidenhallinta oli 2012-2013 todella hyvää, siitä en lähde millään tavalla vastaan väittämään.
Pirellin kommentit Grosjeanista oli, että on kaikista nopein mikrosektoreilla. Ei se silloin ihan käsi voi olla, jos Omegat todistaa toista. Kisamitta on ollut haasteena.
 
Keano

Well-known member
Liittynyt
13.3.2009
Viestit
933
Ei kai kukaan nyt ihan tosissaan pohdi, että olisko Mika pärjännyt paremmin kuin Kimi, kausilla 03 ja 05.
No ei taatusti olisi. Tässä ei ole mielestäni mitään epäselvää, jos nyt miettii vaikka Mikan kautta 01 ja sapattivuoden taustoja.
 
Freak

Well-known member
Liittynyt
13.4.2012
Viestit
2476
Sijainti
Botniaringin ja Kemoran välimaastossa
Mutta jos nyt kuitenkin spekuloinnissa jätettäisiin Mikan sapatti vuosi ja motivaatio-ongelmat huomioimatta. Olisiko primetime-Mika pärjännyt paremmin 2003? Hmm.... Mika oli järkevämpi kuljettaja kuin Kimi, mutta sanoisin Kimin olleen nopeudessa Häkkistä edellä. Ehkä Mikä olisi silti voinut tittelin napata.
 
Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
3822
Ei kai kukaan nyt ihan tosissaan pohdi, että olisko Mika pärjännyt paremmin kuin Kimi, kausilla 03 ja 05.
No ei taatusti olisi. Tässä ei ole mielestäni mitään epäselvää, jos nyt miettii vaikka Mikan kautta 01 ja sapattivuoden taustoja.
Toisaalta sapattivuoden jälkeen Mika tuntui saavan jälleen motivaatiosta kiinni, ja ajoikin myöhemmin DTM:ssa. Ja varsin hyvinkin, sillä vaikka mestaruutta ei tullut, niin satunnaisia voittoja kylläkin. Kuten Spassa 2005.

Häkkinen kävi myös neuvotteluja sekä Williamsin, että BAR:in kanssa paluusta F1:iin.

https://www.ts.fi/urheilu/1073968963
 
Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
3822
Mutta jos nyt kuitenkin spekuloinnissa jätettäisiin Mikan sapatti vuosi ja motivaatio-ongelmat huomioimatta. Olisiko primetime-Mika pärjännyt paremmin 2003? Hmm.... Mika oli järkevämpi kuljettaja kuin Kimi, mutta sanoisin Kimin olleen nopeudessa Häkkistä edellä. Ehkä Mikä olisi silti voinut tittelin napata.
Häkkinen olisi voinut viedä tittelin 2003, jos olisi jatkanut lajissa. Vähemmän virheitä olisi tehnyt aika-ajoissa, kuin Kimi.

Mutta 2005 ei Kimin suorituksissa ollut mitään vikaa, ainoastaan Nurburgringin keskeytyksen voi laittaa Kimin syyksi. Muutoin keskeytykset johtuivat auton epäluotettavuudesta.

Oli muuten hieno kausi 2003. Mihin järjestykseen laittaisitte tuon kauden kolme kärkitiimiä?

Itse laittaisin BMW-Williamsin ykköseksi ennen Ferraria. McLaren sitten se kolmas
 
Bukko

Voorumisti
Liittynyt
26.3.2019
Viestit
2722
Ei kai kukaan nyt ihan tosissaan pohdi, että olisko Mika pärjännyt paremmin kuin Kimi, kausilla 03 ja 05.
No ei taatusti olisi. Tässä ei ole mielestäni mitään epäselvää, jos nyt miettii vaikka Mikan kautta 01 ja sapattivuoden taustoja.
Kaudella 2001 Mikalla oli käsittämätöntä epäonnea. Oliko sitten vähän Motivaation kanssa ongnelmia? Ajoittain kyllä kulku oli erittäin hyvää vieläkin. Vielä kaudella 2002 muuten skotti pärjäsi Kimiä paremmin, vaikka Kimillä olikin paljon epäonnea.
 
Ylös