Onko eineslaskiaispullissa riittävästi kermaa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mangelo
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

???


  • Äänestäjiä yhteensä
    7
  • Äänestys suljettu. .
Poikani totesi eilen pettyneenä, että kermavaahdon määrä Fazerin laskiaispullissa on vähäisempi kuin aikaisempina vuosina. Omasta mielestäni kermavaahtoa oli riittävästi.
 
Tietenkin olisi suotavaa, että lukisi otsikonkin oikein. Kyseessä siis ei ollut eineslihapullat.:thumbfh:
 
Osassahan ei ole edes kermaa vaan kovetettua kasvistransrasvavaahtoa.
 
Osassahan ei ole edes kermaa vaan kovetettua kasvistransrasvavaahtoa.
Tuollaisen laskiaispullan taisin tuossa taannoin syödä. Ei kyllä pitäisi kermavaahtoa pystyä leikkaamaan veitsellä ja haarukalla siivuiksi :nope:.
 
En tiedä. Mutta jos ovat suomalaista valmistetta, niin niissä on todennäköisesti yhtä vähän kermavaahtoa kuin suomalaisissa makkaroissa on suolaa :p
 
Kerma on sellainen elintarvike, jonka nauttimista en ymmärrä.
 
eipä ole tullut pitkään aikaan laskiaispullaa syötyä, mut voisin uskoa sen että linja on sama kuin nykyisten lihapiirakoiden täytejauheliha/mössöklimppien pienentynyt koko.
 
Ei ole tullut edes harkittua eineslaskiaispullien ostoa. Kotitekoisia saa pellillisen parin valmiin hinnalla - ja ovat parempia.
 
En tiedä. Mutta jos ovat suomalaista valmistetta, niin niissä on todennäköisesti yhtä vähän kermavaahtoa kuin suomalaisissa makkaroissa on suolaa :p

Tarkistin juuri Fazerin laskiaispullapakkauksesta, että vähälaktoosisen kuohukerman osuus valmistusaineista on 26%. Stockmannin palvelutiskiltä ostamieni raakamakkaroiden suolapitoisuutta ei pakkauspapereihin ollut merkitty.
 
Ei oo tullu tarkkailtua, mut tänään söin kotitekoista. Kaikki menee alas.
 
Ylös