Itse pelaan molempia. Peleissä on kaksi merkittävää eroa. Ensimmäinen on tuurielementti, jota täällä on jo käsitelty. Toinen on pelin haastavuus.
Jotta shakissa voi tulla edes keskiverto kerhopelaajaksi, pitää harjoitella muutamia vuosia. Lukea kirjoja, tehdä harjoituksia, pelata... Jos aikoo huipulle, niin tarvitaan suurta lahjakkuutta (älyä, mielikuvitusta, hermojen hallintaa, muistia ja kehittyneet perselihakset) ja aivan tolkutonta määrää harjoitusta. Maailmanhuiput ovat aloittaneet shakin 5-7 ikävuoden välissä, ja noin 10 ikävuoden jälkeen se on ollut heidän 'päätyönsä'. Useilla heistä on silloin omat valmentajat ja valmennusohjelmat. Jos maailman kärkitaso ei tule lähelle 18 ikävuoteen mennessä, niin sitten sitä ei enää saavuta. Ei ole siis helppoa.
Pokerissa sen sijaan teoria on merkittävän suppeaa, eikä sitä tarvitse opiskella vuosia osatakseen pelata hyvin. Jotkut huiput eivät ole väitteidensä mukaan koskaan lukeneet pokerikirjoja. Pokeriturnausten finaalipöytiin pääsee porukkaa, jotka ovat aloittaneet pelaamisen vastikään. Pokeri on siis merkittävästi helpompi peli ja sen tuurielementti voi siivittää kenet tahansa isoihin voittoihin.
Tässä mielessä pidän shakkia enempi urheiluna kuin pokeria.