Onko väärin ajatella jonkin ihmisen olevan jotakin toista ihmistä parempi?

Minä pidän ainakin kaikkia ihmisiä tasa-arvoisina niin täällä kuin tuolla Live elämässä.
 
Mä ainakin ajattelen, että dominic on meitä kaikkia parempi.
 
Riippuu paremmuuden perusteista. Ihmisoikeuksien julistuksen perusteella kaikki ihmiset syntyvät tasa-arvoisina, mutta paremmutta toki voidaan myöhemmin arvioida eri tavoin. Teoilla, urheilumenestyksellä, kouluarvosanoilla jne. Mutta ihmisyydellä sinänsä ei ole paremmuusasteikkoa. Kirjaimellisesti ottaen ei siis voi olla "parempaa ihmistä".

Tietysti riippuu myös siitä miten "väärin" tulkitaan. Moraalisesti, lainopillisesti, loogisesti vai miten? Jos tiettyyn filosofiaan tai uskontoon kuuluu, että ihmiset ovat lähtökohtaisesti eriarvoisia, niin eihän se sitten sellaisen mukaan ole väärin ajatella niin. Vaikka joidenkin muiden mukaan olisi.
 
Kyllä.
Joku voisi erehtyä esimerkiksi ajattelemaan, että Usain Bolt on parempi pikamatkan juoksija kuin "lakeerinahkakenkä" Martti Ahtisaari.
Mikä huutava vääryys olisi se!
 
Minä ainakin ajattelen, että jokainen tavallinen F1-forumisti on parempi ihminen kuin yksikään F1-forumin moderaattori. Jokaisella kuviteltavissa olevalla mitta-asteikolla mitattuna.
 
Minä ainakin ajattelen, että jokainen tavallinen F1-forumisti on parempi ihminen kuin yksikään F1-forumin moderaattori. Jokaisella kuviteltavissa olevalla mitta-asteikolla mitattuna.

Löitkö nyt sen katkeran kikkelivertailun pöytään?
 
En tiedä mitä, tai ketä löin ja millä. Mutta kikkeliin koskee vähän kyllä. Kiitos kysymästä.

Eikö sun exältä tullut jotain vertailua aiheesta ja muistakin ominaisuuksista?

Niissä rukaa hävitä 107-0. Kokemuksen syvällä rintaäänellä TIEDÄN tämän.:thumbfh:
 
Eikö sun exältä tullut jotain vertailua aiheesta ja muistakin ominaisuuksista?

Niissä rukaa hävitä 107-0. Kokemuksen syvällä rintaäänellä TIEDÄN tämän.:thumbfh:

Hähä! Kirjoitin tähän tekstiä, mutta pyyhin sen. Nyt tässä on vain löpinää. Äskenkin oli vain löpinää, mutta nyt on erilaista löpinää.

Mutta kyllä, oikeassa on nyt joku. Jossain.
 
Voi vittu, kirjoitin rukaa.

Olen siis onneton paska ja rutale.

Onneksi löysin Bobakilta yhden kirjoitusvirheen ja se olikin sitten elämäni kesä.:ahem:
 
Voi vittu, kirjoitin rukaa.

Olen siis onneton paska ja rutale.

Onneksi löysin Bobakilta yhden kirjoitusvirheen ja se olikin sitten elämäni kesä.:ahem:

Olin vähintään viikon ihan fiilareissa kun löysin Webslavelta typon ja vieläpä F1-puolella.
 
Ylös