Onnistuneita ja epäonnistuneita nimimerkin vaihdoksia

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Jacques
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
No vaihtaako nimi erkkiä? Vai eikö nimismiestä pahenna?

Miksi muuten vaihdoit nimimerkkiä?

Vaihtaa. Ei.

Tuohon on itseasiassa aika monta syytä. Vois mainita vaikka seuraavat, koska edellinen nikki oli
aa) väliaikainen
kee) liian pitkä
pee) liian vaikea kirjoitettava monelle
tee) nykyistä huonompi

Niin ja koska nikin vaihtaminen oli mahdollista. Ei moista tilaisuutta voinut siis jättää käyttämättä.
 
Ja meidän isä olisi luetellut nimen perään urheiluseuran, jossa ko. henkilö urheilee. Siitä tuli minullekin tapa, että muistan melkoisen määrän urheiluseuroja paikkakunnan nimen tai urheilijan perusteella.
Minen muista kuin Kyröskosken Pärskeen ja Vetelin Kuivat. Eikä niitäkään taida oikeesti olla olemassa.
 
Edellinen nimimerkkini oli (edit eipäs ollutkaan vaan kakkosnikki). Sitten sain yks ilta aivopierun ja päähän välähti Zaikom. Kun googelillakaan ei löytynyt sitä, se oli menoa.
 
Minkä takia tyypit ylipäätänsä vaihtavaa nikkinsä? Yleensä vielä huonompaan suuntaan.

Olin aiemmin IJV, nykyisin geiloord. Moni tuntee mut paremmin nimellä geiloord, kanavalta siis, joten siksi vaihto. Rekkasin siis forumille ennen kanavalla pyörimistä ja siksi vaihdoin. Omasta mielestäni geiloord on ainakin mieleenpainuvampi nimimerkki kuin IJV.
 
Olin aiemmin IJV, nykyisin geiloord. Moni tuntee mut paremmin nimellä geiloord, kanavalta siis, joten siksi vaihto. Rekkasin siis forumille ennen kanavalla pyörimistä ja siksi vaihdoin. Omasta mielestäni geiloord on ainakin mieleenpainuvampi nimimerkki kuin IJV.
Onks tuo niinku "gay lord" lausuttuna?
 
Olin ennen Joni15 mutta kun ikää alkoi tulla enemmän rekattuani niin sain numerot pois. Muistaakseni Jonkki halus mun nimimerkin käyttöön mutta ehin ensin. :D
 
Hangon Hyrskyt, Hangö BollKlubb ja Lappohjan Kunto!

Lähdettiin siviiliin Lappohjasta -83 ja matkalla yksi meistä vietiin jo putkaan. Loppumatkasta on vain sekavia muistikuvia ja aamulla heräsin Hlinnasta ammattikoulun naistenasuntolasta yhden lyylin kainalosta. Kihlattu odotti turhaan kotona Parolassa. :nope:
 
Ylös